maanantai 5. lokakuuta 2015

Pöydän uusi ilme



Meillä on ollut punaisessa kammarissa tummanruskea pöytä ja toodella vanhat tummanruskeat tuolit. Tuolit olisivat kaivanneet kipeästi entisöintiä, sen verran huojuvia niistä oli ajan saatossa tullut. Satavuotiaat ja lapset eivät sopineet erityisen hyvin yhteen, eikä minulla ollut energiaa alkaa niitä korjailemaan, joten tuolit menivät kevätpuolella myyntiin. Minulla oli tehnyt pitkään mieli myös maalata pöytä vaaleammaksi ja nyt syksyn tullen uskalsin ja jaksoin viimein hommaan ryhtyä.



Vanha-vantosta tilasin elämäni ensimmäisen purkin paljon kehuttua JDL:n kalkkimaalia (sävy: soft cream), jolla ajattelin suditella pöydän. Vaikka monet kanssa bloggaajat ovat olleet sitä mieltä ettei kyseisellä maalilla maalattaessa tarvitse maalattavaa pintaa millään tavalla esikäsitellä annoin siitä huolimatta pöydän petsilakalle kyytiä hiomakoneella. Pöydän kannen hion siis lähes puupinnalle ja jalkojakin karhensin niin, että maali sai paremman tartuntapinnan.



Ja onneksi tuli hiottua pöytälevy kunnolla ja jalkojakin kevyesti, sillä niihin jalkojen reunakohtiin mihin hiomakone ei yhtänyt, ei maalikaan tarttunut niin hyvin mitä hiottuihin kohtiin ja ne vaativatkin pari ylimäämääräistä maalikerrosta, jotta koko pinnasta sai tasaisen. Litran pönikästä sain maalattua pöydän kolmeen kertaan ja ehdoton plussa oli maalin nopea kuivuminen. Eipä mennyt maalausurakkaan montaa päivää niin kuin normi kalustemaalilla olisi mennyt, vaan yhden päivän aikana sain kaikki kolme kerrosta maalattua. Maalia on myös mainostettu hajuttomaksi, mutta tälläisen herkkänenäisen oli pakko maalata ikkuna auki, sen verran maalista tuli katkua, mutta liekkö johtunut maalin nopeasta kuivumisesta vai mistä, maalin haju ei jäänyt kuitenkaan sillä tavalla koko taloon roikkumaan mitä niissä tavallisissa kalustemaaleissa. Eikä kalkkimaalin hajua voi myös tosiaankaan verrata normi kalustemaalien käryyn, se verran laimea se on niiden rinnalla.




Huomasin pöytää hiottaessa, että pöydän puun väri oli todella vaihteleva ja liekkö siitä johtunut, mutta en saanut pöydästä täysin tasaista, vaan ihan kuin puun tummemmat kohdat kuultaisivat haaleasti uuden pinnan läpi. Tarkkasilmäiset saattavat tämän ylemmän kuvan pöydänjalassa huomata mitä tarkoitan. 



Tilasin kalkkimaalin lisäksi JDL:n värittömän vahan, jolla vahasin vielä pöydän kansilevyt (purkki riitti juuri ja juuri pöytälevyjen vahaamiseen). Pöydän pinta kun joutuu lapsiperheessä kovalle koetukselle, vaikka tämä ns. parempi pöytä onkin. Ajattelin jalkojen sitten saavat kulua luonnollisesti, mutta jotenkin rupesi kuitenkin epäilyttämään jos ne alkavat kulua lasten toimesta liiankin luonnollisesti, niin käsittelin vielä kaikki loputkin osat Osmo Colorin värittömällä puuöljyllä. Ja voi olla, että kansilevy saa myös jossakin vaiheessa vielä osmon pintaan.



Mutta summasummarum... Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Koko huone avartui ja valostui silmissä. Pöytä sai mielestäni kauniin pinnan. Ihanan mattaisen ja karhean. Ja jos vaan kalkkimaali päättää pysyä pöydän pinnassa tulen ehdottomasti tätä vast'edeskin käyttämään.

Nyt haaveilen löytäväni pöydän ympärille valkoisia, vanhoja puutuoleja. Ei haittaa vaikka ne olisivat kaikki eriparia ja valkoiseksikin ne voi itse maalata... Kukkamaljakon alla olevan tuolin löysin kesällä ja sen fiksasin loppukesällä käyttökuntoon eli siis poistin järkyttävän vahakankaan ym. moskan istuinosan päältä ja maalasin koko tuolin valkoiseksi.


Tästä näette pöydän ennen ja jälkeen maalausta. Mitäs olette mieltä lopputuloksesta?
Ennenkuvassa pöydän toinen jatkopala on poissa ja sen takia pöytä näyttää siinä ihan nysältä.


Tästä vielä ennen kuvaa olkkarista päin kuvattuna. 
Siellä näkyy myös vanhat tuolit. Pidin usein ennen pöydällä vanhaa pitsilakanaa liinana.


Ja tässä pöytä maalauksen jälkeen samasta paikasta kuvattuna.



Vielä sai ulkoa koottua kukkakimpun. Viimeiset syysleimut, ruusut, muutama syyshortessian oksa, lumihiutaleet sekä punakosmokset toivat vielä tuulahduksen menneestä kesästä. Tästä kimpusta pääsin nauttimaan reipas viikko sitten. Tänä iltana kävin vielä pelastamassa viimeiset punakosmokset pakkasen kynsistä maljakkoon. Ne kun eivät tahdo sietää edes pientä miinusastetta ja meillepäin on luvattu yöpakkasia. Hrrrr!!

Kuulisinpa mielellään muiden kokemuksia kalkkimaalista? Hajusta, peittävyydestä, pysyvyydestä...? Onko kukaan maalannut sillä tälläisiä isoja pintoja, miten on toiminut? Jne...?

43 kommenttia:

  1. Hieno muutos! Valkoinen ruokailuryhmä näyttää upealta punaista tapettia vasten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö näytäkkin :) Valkoinen passaa tosiaan paremmin punaiseen tapettiin mitä tummanruskea!

      Poista
  2. Kyllähän se valkoinen antaa väljyyttä. Kaunis pöytä sekä ennen että jälkeen. :)
    Itsekin olen ihastellut, kun vielä luonnossa on ollut paljon kukkivia kasveja. Nyt varmasti kyllä pakkaset ne hävittävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla meni pitkään ennen kuin uskalsin värinvaihtoon ryntyä, juurikin sen takia kun tuo ruskeakaan ei ollut värinä paha. Ainut, että se ei niin hyvin passannut tuohon tapettiin. Jos huoneen seinät olisi vaaleat, niin tuskin pöytäkään olisi vaihtanut väriä :) Nyt olen kuitenkin tyytyväinen uuten ilmeeseen. Mun oli eilen pakko käydä napsimassa pakkasherkät kukat sisälle ja onneksi kävin kun pakkasen puolellehan se viime yönä meni.

      Poista
  3. Kylläpä raikastuikin valkoisella maalilla pöytä ja koko huone! Valkoiset kalusteet sopivat ihanasti punaisen tapetin kanssa. Minä myös maalasin ruokailuhuoneen pöydän keväällä ihan tavis kalustemaalilla ja nyt jo on kahvimukin rinkuloita ja muita värjäytymiä pöydän pinnassa. En käsitellyt pöydän pintaa millään vahalla, mikä olisi varmasti pitänyt tehdä. Olisi tosi kiva kuulla käytännön kokemuksia tästä maalista ja sen kestävyydestä. Olen itsekin haikaillut tuota maalia ja voisin käsitellä pöydän pinnan uudelleen maalilla ja olisi ehkä fiksua myös vahata se maalin jälkeen, jotta pinnasta tulisi kestävämpi ja likaa hylkivämpi. Hieno on teidän "uusi" pöytänne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin huone valostui huomattavasti ja valkoinen näyttää paljon paremmalta tapetin kanssa mitä tummanruskea. Meillä on muuten keittiön pirtinpöytä vahattu Osmo Colorin peittävällä valkoisella puuvahalla ja olen ollut siihen tosi tyytyväinen. Siihen ei jää tahrat helposti kiinni ja on siten helppo pitää puhtaana. Tosin eihän pinnasta ihan samanlaista tule mitä maalattaessa.

      Ihan mielenkiintoista itsekkin nähdä miten kalkkimaali pysyy tuossa kakkos pöydässä. Siitä pysyvyydestä kun en ole kauheasti kokemuksia löytänyt. Pitääpä yrittää itse joskus myöhemmin laittaa tännekin omia kokemuksia maalin kestävyydestä...

      Poista
  4. Kaunis muutos! Kyllä vaaleat kalusteet saavat ihmeitä aikaan. Näyttäisi koko huoneen yleisilmekin muuttuneen paljon valoisammaksi pöydän maalauksen myötä. Minä olen maalannut kalkkimaalilla ainoastaan pienempiä pintoja, joissa maali on pysynyt paremmin kuin tavis kalustemaali. Suurista pinnoista ei ole kokemusta. Mutta sanoisinpa, että kyllä jonkinlainen vahaus tai öljyäminen maalauksen jälkeen antaa maalille kuin maalille kestävämmän pinnan, kuten tuolle pöydälle teitkin. Ihania kesäkukkasia olet vielä löytänyt! Täällä ovat kaikki kukat jo aikaa sitten kuolleet. Jossain päin pitäkää oli eilen sadellut jo lunta :O Itse en kylläkään lunta ihan vielä kaipaisi! Mukavaa viikkoa valkoiseen taloon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Vaaleat kalusteet sopivat tosi hyvin tummien seinien kaveriksi. Ja totta, koko huone valostui pöydän uuden värin myötä. Meillä kun on vielä tummat lattiat niin jos seinät ja kalusteet olisivat kaikki tummia menisi yeisilme herkästi aika synkäksi. Kiva kuulla, että ainakin pienissä jutuissa kalkkimaali on pysynyt. Pikkuisen näet vaivaa epäilyksen siemen kyseistä maalia kohtaan, mutta kuitenkin oli pakko itsekkin testata ;D Meillä oli viime yönä ekan kerran rehellisesti pakkasta ja sitä on luvattu useammalle yölle, joten taitaa täältäpäinkin viimeiset kukkijat mennä pakkaspojan matkaan. Niin se talvi näköjään tulee! Ihanaa viikkoa myös lintukotoon!

      Poista
  5. Vau mikä muutos, näyttää todella hyvältä! :)

    VastaaPoista
  6. Punainen ja valkoinen on aina kaunis ja raikas yhdistelmä, siihen ei taida kyllästyä koskaan. Ihana huone!

    VastaaPoista
  7. Maalasin tuolla jdl kalkkimaalilla yhden isomman puutarjottimen ja nyt kun on ollut käytössä on sen näköinen että pitää uudestaan maalata, kun en laittanut mitään vahaa päälle, et kyllä se vahan ainakin vaatii, omakohtaisen kokemuksen kautta.
    kun taas maalasin naulakot, on niissä maalipinta vielä todella kaunis ja pysynyt hyvin :)
    Kaunis muutos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla kokemuksesi! Maali tuntui jotenkin "höttöiseltä" ja itsekkin vähän epäilin tokko se ilman mitään vahaa tms. paljolle kulutukselle joutuvissa jutuissa pysyy. Mielenkiintoista nähdä miten maali toimii vahan kaverina tuossa pöydässä. Kiitos Marika S!

      Poista
  8. Oi miten tyylikästä ja raikasta. Aivan mielettömän ihanan näköistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvituulia! Huone kyllä valostui valkoisen pöydän myötä!

      Poista
  9. Upea muutos, tyylikkään ja raikkaan näköinen kokonaisuus:) Maalaushommista ei hirveästi ole kokemusta, mies haluaa tehdä itse ne hommat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on taas just toisinpäin, suunnilleen kaikki maalaus ym. pintakäsittelyhommat on mun juttuja. Mies on sitten taas perehtynyt suurempiin linjoihin :) Kiitos Villa Pipo!

      Poista
  10. Tosi hyvä muutos, pöytä on nyt ihanan näköinen :))

    VastaaPoista
  11. Raikas tulos! Valoisalta ja avaralta näyttää! Ja kauniilta. En ole koskaan ko. maalia käyttänyt, mutta vaikuttaa mukavalta vaihtoehdolta! :)
    Pakkasta täälläkin odotetaan. Viime yön kylmyys vei viimeiset ahkeraliisat ja aamulla oli ekat tuulilasirapsutukset! ;) Siitä se alkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalissa oli kyllä paljon hyviä ominaisuuksia, mutta vähän minua edelleenkin, vahasta huolimatta, mietityttää kuinka maali pidemmän päälle maalattavassa pinnassa pysyy. No aikahan sen, ainakin tämän pöydän kohdalla, näyttää. Meiltäkin meni viime yönä loput kesäkukat, mutta eipä se tässä vaiheessa enää haittaa. Nyt on kiva laitella syksyjuttuja pihalle ja terassille :)

      Poista
  12. Oi, miten pöydän ilme raikastui. Valkoisena passaa ehkä paremmin punaiseen tapettiin. Huone näyttää kyllä kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Vaaleaa seinää vasten pöytä oli tummana hyvännäköinen, mutta jotenkin se oli vähän synkkä tuota punaista tapettia vasten. Nyt kun löytäis vielä tuolit siihen, niin pääsis pöytä parempaan käyttöön :)

      Poista
  13. Vautsi miten koko huone valostui maalatun pöydän ja valkoisten tuolien myötä. Tosi kaunis tuli pöydästä! Tuo kalkkimaali on kyllä mukavaa maalattavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Vähän sitä aina miettii isojen huonekalujen kohdalla, että uskaltaako uudistukseen ryhtyä, mutta taas tuli todettua, että onneksi uskalsin ja viitsin. Pöytä oli tummana vaaleaa seinää vasten ihan hyvännäköinen, mutta tuota punaista tapettia vasten se on paljon parempi valkoisena :)

      Poista
  14. Upea muodonmuutos, punaista tapettia vasten näyttää todella kauniilta. Minä en ole tuota maalia ikinä käyttänyt ja tuppaan ulkoistamaan kaikki pienemmätkin maalaushommat aina miehelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekkin :) Meillä taas olen minä joka lähinnä maalipensseliin tarttuu ja tykkään kyllä kovasti siitä hommasta. Tulee vähän sama fiilis kuin tekisi jotain käsitöitä ja käsityötä maalaaminen/tuunaaminenkin tavallaan on :)

      Poista
  15. Upea muutos! Meilläkin on pitkään ollut ruokapöydän maalaus mielessä. Oikeastaan haluaisin uuden ruokapöydän, mutta pakko varmaan tyytyä nyt vain maalaamiseen, kunhan jossain vaiheessa olisi energiaa käydä siihen puuhaan. Ehkä tästä postauksesta voisi saada pientä lisäenergiaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se ryhtyminenhän taitaa olla, itselle ainkin, yleensä se hankalin juttu ;) Nyt oli melkein viimeisiä hiomisilmoja ulkona, joten ajattelin, että jos en nyt ryhdy niin sitten pöytä on vailla uutta pintaa vielä ensi kesänäkin. Loppu olikin sitten nopsempaa. Kiitoksia ja tsemppiä teidän prokkikseen :)

      Poista
  16. Tosi kauniilta näyttää muutos. Valkoinen tuo niin raikkautta huoneeseen. Ihana punainen huone sai nyt arvoisensa huonekalun :-) Vaikka kyllä edellinenkin tumma pöytä näytti minun silmiin kauniilta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Ei pöytä tummanakaan ollut tosiaan huono, mutta jotenkin se pimensi huonetta kun punaiset tapetit itsessäänkin on aika tummat. Jos huone olisi ollut vaalea niin tuskin olisin maalaushommaan edes ryhtynyt. Mutta kyllä pöytä näyttää valkoisena raikkaammalta ja valoisammalta tapetteja vasten :)

      Poista
  17. Olen muiden kanssa samaa mieltä, muutos on upea ja tuo raikkautta huoneeseen!

    VastaaPoista
  18. Yleisilmeestä tuli raikkaampi. :) Itse en tiedä olisinko raaskinut maalata pöytävanhusta, sillä vanhoissa esineissä on jotain... nostalgista. :) Mut valkoinen sopii hienosti tuohon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin :) Kauan tuo pöydän maalaaminen oli mielessä, kun itsekkin arvoin maalatakko vai ei, mutta on se valkoisena kuitenkin parempi punaisten tapettien kanssa. Kiitos Vivi Vinna!

      Poista
  19. Hei, olisiko jo kokemusta kulutuksen kestosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maali on pysynyt tosi hyvin pöydässä, vaikka sitä viime syksynä maalatessa vähän epäilin. En ole huomannut, että maali olisi mistään kohtaan lähtenyt pois, halkeillut tai kulunut. Tosin pöytä on meillä ns. kakkospöytänä. Eli siis suht vähäisellä käytöllä. Ainut miinut on, että pöydän kansi ottaa helposti väriä ja esim. läppäristä siihen on jäänyt mustat kumijäljet. En ole kokeillut niitä vielä poistaa. Pitäisi varmaan vetäistä pöydän pintaa kerros Osmo Colorin kirkasta vahaa, jotta pinnasta tulisi "kovempi".

      Poista
  20. Heippa!
    Täälläkin yksi pöydäntuunaajavalkaisija kyselee, kuinka on maali + vaha pitkällä ajanjaksolla toiminut ja kestänyt? :)

    Ihanan raikas ilme tuli pöytäänne valkoisesta!

    VastaaPoista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥