perjantai 14. elokuuta 2015

Silitysrauta ja tuunattu -lauta


Löysin kirpparilta parilla eurolla puisen silityslaudan lasten leikkeihin. Sen haalistunut ja reikäinen päällinen sai ilman muuta lähtöpassit ja tilalle ompelin uuden raikkaan ja iloisesta päällisen. Juuri sopiva puna-valkopilkullinen puuvilla löytyi Sinellistä. Uuden päällisen myötä puunväriset jalat eivät näyttäneet niin hyviltä, joten koko lauta sai vielä valkoista maalia ylleen.


Meillä on joskus ollut muovinen silitysrauta, mutta jostakin kumman syystä monet muoviset (varsikin kovaa muovia olevat) tahtovat ajan myötä halkeilla ja muutenkin mennä rikki. Sivulauseena mainittakoon, että voi olla ettei meidän lapset ole niitä kaikkein helläkätisimpiä leikkijöitä :O Niin myös kävi tälle silitysraudalle. Ensin siitä lähti palanen ja sitten toinen ja lopuksi pohja meni kokonaan halki. Eihän sellaisella enää tehnyt mitään, eikä kyllä pelkällä uudella silityslaudallakaan. Niinpä päätin tehdä puisen rautaversion. Paksusta liimapuulevystä pohja ja harjanvarresta sekä puupalasta kahva. Muutama ruuvi, pikkuisen lakakittiä sekä maalia pintaan. Ja se oli siinä! Ja taas sivulauseessa mainittakoon etten edes itse saanut jostakin syystä leikattua tuota paksua liimapuulevyä, vaan mies joutui sen minulle leikkomaan. Toivottavasti tämä ei mene ihan heti rikki!




Nyt kelpaa pikkuäitien ja -isin silitellä juuri pyykättyjä vaatteita.



Nuken vaatteetkin kaivettiin ihan erimielenkiinnolla taas esille. Huomasin, minäkin nuken vaatteita penkoessa, että siellä oli muuta tekemäni nukenvaate mitä en ole ikinä tänne laittanut. Keltaisesta lakanakankaasta sekä punaisesta pellavanpalasta tehty mekko ei ole täällä tainnut ennen vilahtaa. Sitten sieltä löytyi myös muutamat nukenpöksyt.


Aika mekkovoittoista nukenvaatetekeleeni on olleet. Ja niitä nukenvaatteita lajitellessa huomasinkin, että nukkeraukoilta puuttuu, muutamaa kaupan bodyä lukuunottamatta paidat kokonaan! 



Lasten leikkikeittiö on muuten vaihtanut paikkaa isompien lasten huoneesta yläkerran aulaan syystä, että puolitoistavuotias pikkuemäntä touhuaa myös mielellään pikkuköökissä. Ja heti kun isompien silmä vältti, niin jo oli neitokainen tyhjentämässä isompien lasten pulpetteja ja muita tärkeitä tavaroita sisältäviä laatikoita ja purnukoita. Niitä useamman kerran kerätessä ja kuullessa isompien nurinaa, päätin koettaa miten keittiökompleksi istuu, vähän tyhjänpanttina olleeseen, aulaan. Ja ihan kiva nurkkaus sinne saatiinkin. Ja samalla pääsi aulakin parempaan hyötykäyttöön.


Mukavaa viikonloppua!

30 kommenttia:

  1. Hieno lauta ja rauta:) tosiaankin nyt kelpaa lasten silitellä tekemiäsi kauniita nukenvaatteita.
    Meillä on kanssa yläkerran aulassa tyhjää tilaa joka vapautui huoneiden uudelleen järkkäilyjen myötä. Sinne olen suunnitellut tekeväni leikkikeittiönurkkauksen. Juuri jotain tuollaista ihanaa kun teilläkin. Jospa sitä nyt syksyn tullen ehtisi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miikku! Minäkin olen siirtänyt kaikennäköistä sisätekemistä syksyn sateisille päiville. Nyt ei turhia malta sisällä oleskella :) Laitteleppa teidän leikkinurkasta kuvia blogiisi sitten kun saat sellaisen kasattua!

      Poista
  2. onpas kivan näköinen keittiö ja silitys-lauta :) ite oon huomannu saman,ettei ne kovat muoviset lelut taho aina lasten käytössä kestää.(jostain kuullu,ett joidenkin lelujen kestävyyttää kokeilee aikuiset :OMene ja tiedä,pitäneekö paikkansa?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suvi! Oho, ei taida sitten aikuiset ainakaan koko voimalla leikkiä ;)

      Poista
  3. Kaunis uudistettu silityslauta ja hieno silitysrauta! Ei ne muovilelut meidänkään lasten otteissa tahdo kestää, puiset on paljon parempia ja kestävämpiä. Ajattomiakin. Minä olen viime päivät sisustellut lapsille leikkimökkiä. Sekin projekti roikkunut jo liian kauan keskeneräisenä, jonka vuoksi leikkimökkileikitkään eivät ole oikein kiinnostaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Kaaru! Kiva kuulla ettei me olla ainoita, joilla lelut menee rikki ;) Leikkimökin sisustelu kuullostaa kivalta, oispa sitten kiva nähdä mitä olet siellä tehnyt! :)

      Poista
  4. Pirtsakka tuo puna-valkea kangas laudassa!
    Ja varmasti kestää tuo puinen rauta paremmin! Onhan se paljon kauniimpikin kuin muovinen!
    Kesäistä viikonvaihdetta teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kestää! Hauskaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  5. No on kyllä ihanat! Niin pirteä yhdistelmä tuo punavalkoinen polkadot :) Suloiset kuvat!

    VastaaPoista
  6. Ihana leikkinurkkaus tosiaankin. Tiedän tuon puolitoistavuotiaan toimeliaisuuden. Siitä eivät tosiaankaan aina isot sisarukset ilahdu. :D Meidän yksveen mielileikkejä ovat kans keittiöleikit. Leikkikeittiöstä löytyy koko ajan myös ihan oikeita keittiövälineitä. Justiinsa aamulla hain Onniliinin leikistä vispilän. :D
    Näppärän silitysraudan olet askarrellut. Ja kaunis on pilkullinen laudan päällinen. Kyllä noilla tulee sileää jälkeä varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ilahdu isot sisarukset, eikä äitikään aina ;) Mutta on ne kuitenkin niin kultaisia ja toisaaltaa aika veikeä ikävaihe tuo 1-2! Meillä pitää nykyään nostaa kaikki irtotuolit pöydän päälle, muuten lipastojen ym. tavarat saa kyytiä tai keittiöön saattaa tulla vedenpaisumus.. ;) Kiitos Pikku Akka!

      Poista
  7. Ihanat leikkivälineet olet kehitellyt. Tuo silitysrauta on hyvä veto muovikrääsää vastaan. ;)
    Ja aivan ihku keittiö teidän lapsilla. Kyllä siellä on ilo leikkiä kotista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Kaisu! Toivottavasti se nyt kestäisi paremmin! Välillä harmittaa itseäkin, kun jotkut lelut menevät niin nopsaa rikki :(

      Poista
  8. Aivan ihana silityslauta ja -rauta <3 kyllä kelpaa nyt pikkuäitien silitellä noin kauniita nukenvaatteitakin!

    VastaaPoista
  9. Oletpa ihanan löydön tehnyt. Kiva tuon laudan uusi ilme. Rautakin on ihan oikean näköinen, luulisi olevan kestävempiä kuin kaupan muovikrääsä.. Meillä ei kyllä kans kestä ihan mitkään lelut leikeissä, väliin tuntuu että kaikki täytyy ihan tahallaan hajottaa.. Jopa vuolukivisen takan tuhkaluukku meillä on saatu halki.. En käsitä miten, se on sentään kiveä! Suloisia nukenvaatteita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kestää..! Sitä minäkin olen monesti miettinyt ja muksuiltakin kysellyt, että tajuaako ne, jos leluja miten vaan viskoo, niin eihän ne kestä, huoh! Täällä kans on hajotettu mikä kummallisempia juttuja, jääkaapin kahvasta alkaen :( Kiitos Raisa!

      Poista
  10. On kyllä ihan tosi suloisia vaatteita nukeilla.
    Samoin silityslauta- ja rauta. Kyllä kelpaa leikkiä :)

    VastaaPoista
  11. Kävin jo päivällä ihastelemassa silitysrautaa ja -lautaa. Kertakaikkisen ihania. Kyllä teidän lapsilla onkin ihania leikkijuttuja <3 Minun oma silityslautani tarvisi saman tuunauksen. Alkaa päällinen olla jo niin heikkotasoinen ja olisihan uutta kuosia paljon kivempi katsellakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Mulla on kans omassa silityslaudassa päällinen nähnyt parhaat päivänsä. Mutta jotenkin tuollaisia pikkujuttuja ei saa aikaiseksi aloittaa... ;)

      Poista
  12. Aivan ihastuttava keittiö pikkuäiteillä ja -isillä. :) Ja tuo silityslauta ja -rauta sopii niin hyvin tuohon, ihania! <3

    VastaaPoista
  13. Silitysleikit ovat täälläkin olleet suosiossa aina, meidän lapsilla ei ole kyllä noin hienoa lautaa vaan Ikean matkasilityslauta on ollu leikeissä. Juuri pari viikkoa sitten kiskoin siitä irti sen päällisen kun oli niin kamalan näköinen jo! Odottaa nyt uutta päällistä, joskohan tästä sinun raikkaasta ja upeasta postauksesta inspiroituneena saisin piankin sellaisen tehtyä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä miten lapset haluavat leikkiä kaikkea sellaisia mitä aikuisetkin touhuavat. Varsinkin kotileikissä matkitaan tosi minun tekemisiäni ja sanontoja :D Päällinen on tosi nopsa tehdä, mutta monestihan sitä just kaikki helpot ja nopsat tahtovat jäädä... :) Kiitos Krista sinulle!

      Poista
  14. Kannelin blogista tänne löysin! Jopa on kaikkea kaunista ja ihania kuvia. Tämäkin pienen emännän keittiö on niin suloinen. Jäänpä seurailemaan!

    VastaaPoista
  15. Yksi kauneimmista ikinä näkemistäni leikkikeittiöistä tarvikkeineen! Silitysrauta ja lautakin niin suloiset. Varmasti puiset kestävät muovisia paremmin ja ovathan nämä niin kauniitakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Hanna <3 Mukava kuulla, että tykkäät leikkikeittiöstä!

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥