maanantai 15. kesäkuuta 2015

Taas juhlittiin


Juhlantäyteinen viikonloppu takana!
Meidän kolmonen täytti kokonaista kolme vuotta ja
tokihan sitä piti pikkuneitiä pienesti juhlistaa.



Keskikesän synttärisankari sai täytekakun koristeeksi tietenkin syötäviä kukkasia.
Kakun sisuksista löytyi perisuomalainen makupari eli sipaus puolukkahilloa ja mustikoita
sekä vaniljatuorejuustolla höystettyä kerma-rahkaseosta.

Meinasin aluksi tehdä kakusta trendikkään nakukakun eli jättää kermat reunoilta pois,
mutta jotenkin kakku näytti niiiin alastomalta,
joten päädyin kuitenkin perinteiseen versioon.


Toiseksi kaakuksi tein superhelpon mutakakun. Paksun vadelmakiisselin
sekä kermapursotusten ansiosta siitä tuli astetta täytekakkumaisempi.

Meikäläisellä oli taas suuret suunnitelmat kakkujen pursotuksista,
mutta jotenkin ne suunnitelmat kirjaimellisesti aina lässähtävät ;D
Onneksi EiNiinOnnistuneilla-pursotuksilla ole kuitenkaan vaikutusta makuun. 



Tänne on toivottu kuvia punaisesta kammarista. Vähän huonosti olen kyseistä huonetta jaksanut kuvata kun A. olemme myyneet sieltä ruokapöydän tuolit ja nyt pöytä nököttää tuolittomana ja paljaana (vaikuttaa muuten koko huoneen ilmeeseen). Uudet tuolit siis etsinnässä. B. En ole aivan tyytyväinen edes koko pöytään, mutten myöskään oikein tiedä mitä sille tekisin. Pöytä on kyllä kivan mallinen ja käteväkin, että väri se siinä taitaa tökkiä. Yleensä pidänkin siinä vanhaa pitsilakanaa liinana, mutta nyt vaihdoin vaihteluksi siihen pellavaisen kaitaliinan. Ja C. punaista seinää on hirmu vaikea kuvata, että siitä saisi edes suunnilleen oikean värisen. Ja sitten käy niin kuin tuossa ylläolevassa kuvassa, että kun kukkatapetti näyttää sille mille pitääkin, niin sitten tasaisen punainen seinä on ihan vääränä värinen :O


Mutta tuossapa nyt sitten kuitenkin muutama punainen kuva, toivottavasti niistä saa jotakin tolkkua. Tuolittoman pöydän takamuksen alusina palveli juhlien ajan keittiön pirtinpöydän penkit ja hajanainen valikoima palleja.


Palataanpa sitten punaisesta kammarista vielä synttäreiden tarjoilujen äärelle.
Kakkujen kaveriksi tuli leivottua vielä pieniä suklaamuffinsseja. Kauppareissulta löytyi näppärän kokoisia muffinivuokia, justiinsa sopivia juhliin. Monesti kun sellaiset normaalin kokoiset (siis isot) muffinssit on turhan isoja juhliin, kun pöytä notkuu muutenkin herkuista. Muut tarjoomukset eli karkit, keksit, karjalanpiirakat, dippikasvikset ja sipsit saikin kätevsti noukittua kaupan hyllyltä.


Voi kun ilmat tästä vähän paranisi, siis ettei joka päivä tulisi vettä. Me kun tässä ollaan kovasti mietitty kesäreissua ja tekisi mieli lyödä hynttyyt kasaaan jo ennen juhannusta ja jättää kotinurkat pariksi viikoksi. Tosin nyt kovasti näyttää, että juhannus tulee vielä vietettyä jossakin muualla, kuin auton perässä vedettävässä kesämökissä. Ei, niin paljon ei tee kuitenkaan mieli reissuun, että vesisateella lähdetään. Se kun tarkoittaisi sitä, että päivät pitäisi viettää pikkuruisessa yksiössä neljän vauhdikkaan tenavan kanssa. En halua olla yhtään pessimisti, mutta pelkäänpä, että siinä menisi itse kullakin hermot. Joten ei siis auta muu kuin toivoa vesisateettomia ilmoja ja odotella...



Sittenpä vielä loppuun huhuilen arvonnan voittajaa!
MieVaan, täällä odotellaan yhteystietojasi vielä muutaman päivän ajan!!

30 kommenttia:

  1. Olet kyllä melkoinen kakkutaikuri!! Tuo kukilla ja kirsikoilla koristeltu kakku on niin suloisen ja herkullisen näköinen <3 Ja muutkaan tarjottavat eivät yhtään helpota tätä iltapäivän makeannälkää :) Ihanat juhlat on teillä ollut! Toivottavasti tämä kylmyys ja sade kohta väistyisi ja saataisiin nauttia lämmöstäkin. Juhannus ei kovin lupaavalta näytä, mutta sehän nyt ei ole mitään uutta :) Jos sitten viimeistään heinäkuuksi hellettä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pizzicato :) Niinpä, voisi kyllä jo tulla kesäisemmät ilmat! Ehkä heinäkuussa sitten päästään kaivamaan kaikki ihanat hellehepenet esille (toiveikasta odottelua ;D )

      Poista
  2. Ihanat kakut olet loihtinut juhlapöytää koristamaan! Ja nuo luonnonkukkakimput ovat vaan niin ihania <3 minäkin löysin täältä pohjoisesta jopa kieloja, joihin en ole aiemmin täällä pohjolassa asuttujen vuosien aikana törmännyt :O ja mikä kaikkein ihmeellisintä, eilen löysin valkovuokkomättään vehreästä lehdosta jokitörmän läheisyydestä! Ei hullumpaa :) meilläkin olisi parin viikon vaunuilureissu suunnitelmissa, saapa nähdä miten suunnitelmien käy. Kovin on harmaata ja sateista täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania löytöjä olet tehnyt <3 Jospa nyt edes juhannuksen jälkeen ilmat paranisivat, niin olisi kivempi olla reissun päällä :) Tai ei ainakaan sataisi. Nyt tuntuu jopa, että ihan sama vaikka ei ole hellettä kunhan ei vaan sada. Vaikka ei se haittaa, jos pääsisi vihdoin kaivamaan hellevaatteet esille!

      Poista
  3. Mukavia tunnelmapalasia! Itelläkin usein suuret suunnitelmat kakkupursotusten suhteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aina ei voi onnistua :D Kiitos Kaisa!

      Poista
  4. ihania kakkuja :) tuo punainen kammari tuntuu niin lämpimältä...reissu-kuumetta täälläkin,juhlien jälkeen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suvi! Voi, kun juhannuksen jälkeen ilmat paranisivat! Olisi niin paljon mukavampi ja helpompi viettää vaunuelämää :)

      Poista
  5. Siis niin ihana kakku tuo kukkasilla koristeltu :) Täälläkin on reissukuumetta, vähän jo tänään alettiin pakkailla kun lapset ei meinaa malttaa odottaa :). Mukavaa reissua teille, sitten kun pääsette reissun päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Meilläkin on pientä levottomuutta havaittavissa ;) Nyt vaan odotellaan ilmojen paranemista, niin päästäis mekin tien päälle. Pitää yrittää keksiä jotakin mukavaa tekemistä näille odotelupäiville. Hauskaa ja aurinkoista reissua myös teidän sakille :)

      Poista
  6. Ihana, herkullisen näköinen kakku!

    VastaaPoista
  7. Supersuloinen kakku!
    Hyvin kaunis ja olen niin ihastunut tuohon punasävyiseen tapettiin teillä!!
    Ja kattovalaisin on hyvin viehättävä myös.
    Nauttikaa keskikesän taikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Mäkin tykkään hirmuisesti tuosta kukkatapetista, juuri sopivan mummolamainen ja romanttinen :)

      Poista
  8. Oi, miten suloinen kakku! Ja kotinne on kyllä niin kaunis ja kodikkaan näköinen!

    VastaaPoista
  9. Kesä on siitä ihanaa aika että koristeita löytyy luonnostakin! Niin ihanat koristelut kakussa! Ja kauniita kuvia niin kuin sinulla aina.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa P mukavasta kommentista :)

      Poista
  10. Herkullisen näköisiä leipomuksia!:) niin jospa nuo säät vähän lämpenisivät, ettei koko kesä olisi näin vilpoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Julia! Niinpä, sais jo munkin puolesta tulla kunnon kesäkelit :)

      Poista
  11. Ihanat leipomukset taas! Niin kauniit koristeet tuossa kermakakussa. Sen näköinen, että raaskiiko sitä edes leikata. :)
    Kyllä täälläkin odotellaan oikeaa kesää. Eilenkin yritettiin lasten kanssa kuvata kesävaatteita, mutta eihän siitä mitään tullut, kun oli niin julman koleaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on jäänyt pari kesämekkoa kuvaamatta, kun ei ulkona tarkene sellaisilla hepenillä olla. Toivottavasti sentään pääsevät tänä kesänä käyttöön :) Kiitos Pikku Akka!

      Poista
  12. Kyllä olet taas taikonut ihania herkkuja. Aivan mahtavan näköinen tuo täytekakku, niin hieno päällys!! Teidän punainen huone on niin kauniin kutsuva. Toivottavasti sää selkenee ja aurinko pääsee oikeuksiin. Onhan matkustelukin mukavampaa:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Kukkasilla saa helposti kaunista ilmettä kakkuihin ynnämuihin. Toivottavasti ainakin viimeistään juhannuksen jälkeen säät paranisivat ;)

      Poista
  13. Upea kakku! Teillä on niin ihanan näköistä, ja juhlat niin mahtavia tarjoiluineen. Toivottavasti säät paranee pian, onhan se reissaaminen mukavampaa hyvällä säällä. Mukavaa reissua teille, jos päätätte jo lähteä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Hanna Mi! Nyt näyttää siltä, että juhannusaatto vietettään ainakin vielä kotinurkilla. Jospa sitten viim. viikonloppuna päästään tien päälle :9

      Poista
  14. Herkullisen näköisiä leivonnaisia. :), Onnea vielä kolme vuotiaalla. Meillä onkin sitten ihan samanikäiset tytöt kun E. on täyttänyt 3v Toukokuun lopussa. Ja kotinne on niiin kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Kolmevee kiittää :) Eipä tosiaan noilla tylleröillä paljoa ikäeroa ole!

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥