maanantai 11. toukokuuta 2015

Uusia pipoja...


 

... ja yksi vanha takki.
Jota ei tosin ole vielä täällä blogin puolella aikaisemmin näkynyt.
Eli tyttösen valkoinen kevättakki.

Tänä keväänä löytyikin kaikille lapsukaisille kotoa paremmat kevättakit.
On muuten ensimmäinen kevät, esikoisen yksivuotis päivän, 
kun ei ole tarvinnut (tai saanut ;D ) ommella kenellekkään kevättakkia. 
Kahdelle vanhimmalle kun menee vielä, ainakin tämän kevään, viime vuotiset takit.
Keskineidille löytyi siis isosiskolle aikoinaan ompelemani valkoinen hienostelutakki.
Ja pikkuneiti taas peri keskineidin viimevuotisen takin.



Vaikka isosiskolle menikin vielä viime vuotinen takki, niin viimevuotiset pipot olivat käyneet pieniksi. 
Siispä surautin neidille ohkasen kevätpipon Papua matkien. Piposta tuli niin kiva kuin ajattelinkin.

Valkoisen takin olen siis ommellut esikoiselle hänen ollessa parivuotias. 
Takin kaavat on muokattu tästä takista.



Kuvauspäivänä oli ihan mahdottoman kova tuuli ja koivikossa mentiinkin ihan tukka putkella.




Monta kivaa kuvaa sainkin räpsittyä tytöistä ja monta niitä päätyi tänne blogiinkin, 
kun en osannut päättä mitkä olisi ollut parhaimpia blogikuvia.

Mutta sitten niitä muita uusia pipoja...


Isosisko sai myös toisen pipon. Ihan perusvirkkuupipon isolla kukkasella höystettynä. Vuoritin pipon ohkasella joustocollegella, joten se menee sellaisilla ilmoilla millä trikoopipo on liian ohut. Samanmoista pipoa neiti käytti jo pari vuotta sitten ja nyt sen pipon omistaa neitokaisista seuraava. On sitten tyttösillä samistelupäähineet. Tämä onkin ollut jo aika tovin valmiina, mutta nyt se oikeastaan pääsi vasta käyttöön. 


Poikakin sai uuden pipon.
Tähtitrikoosta oli jäänyt kaapin perälle juuri sopivankoinen palanen, josta sai oivan pihapipon.


Loppuun ilmottautuu vielä yksi haamu! Iltaa vain arvon ystäväiseni!
Älkää kiinnittäkö liikaa huomiota valkoiseen ulkomuotooni vaan tuohon mustaan yläosaan.
Nimittäin ommella hurautin samaan syssyyn myös itselle uuden myssyn. Ja rusetilla tottakai. Tämäntyyppisiä rusettipipoja oli tehtaillut Kanneli viime syksynä. Ja tälläinen hitaanpuoleinen immeinen sai vasta nyt aikaiseksi tehdä oman rusettipipon, vaikka aikomus oli tehdä tälläinen jo viimevuoden puoliskolla.

Mutta niinhän se vanha kansakin sanoo, että hiljaa hyvä tulee ;D

16 kommenttia:

  1. Kivoja pipoja ja ihania takkeja! Tässä juuri takkikaavaa haeskelen.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Raisa P! Toivottavasti sopiva takkikaava löytyy!

      Poista
  2. Kivoja pipoja! Minulla on pari pipoa odottamassa myös, jos sais ne loppuun ommeltua ennen kesää. Tiedätkö onko jossai hyviä pipon kaavoja netissä tai sulla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku! Mä olen tehnyt pipot melkein aina ilman varsinaisia kaavoja kahdesta suorakulmion mallisesta trikoopalasta. Joskus löysin valmiit pipokaavat jostain vanhasta Ottobre-lehdestä, mutta malli oli huono, joten siirryin taas omiin mukaelmiin. Ootko koittanut googlettaa pipokaavaa, jos sieltä tärppäisi? Toivottavasti saat piposi tehtyä :)

      Poista
  3. Voi nuo takit on kyllä niin ihania taas, vaikka olen niitä jo aiemminkin saanut ihastella ;). Hieno piristys tuo oranssi rusetti tuossa vaaleassa pipossa ja virkattu pipo on tosi suloinen. Pitäisi itsekin tehdä muutama pipo lisää, ne varsinkin koululaisilla tuppaa joka aamu olemaan jossakin kadoksissa :). Sellaiset simppelit trikoopannat sain jo tytöille tehtyä, kun ovat vissiin muodissa nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Valkoinen takki onkin nyt ekaa kertaa esillä täällä blogin puolella. Halusin tallettaa senkin tänne, vaikka sen tekemisestä on aikaa :) Rusetti on itseasiassa ihan rehellisen keltainen, nyt vasta itsekkin hoksasin miten kuva vääristää vähän väriä. Välillä vähän haastavaa saada värien oikeat sävyt esille valokuviin. Meillä tuntuu olevan pihapipot aina jollakin hukassa, samoin kuin sormikkaiden tai villasukkien toinen pari :O

      Poista
  4. Söpöt nuo sinun tekemät takit :-) . Ihana kun mahtui aiemmat. Näin ajattelee henkilö, joka mieluummin välttää takkien ompelua:-) . Nytkin pientä vaille valmis tyttären tekemä takki odottelee valmistumista. Ehkä hivenen laiskuutta täälläpäin;-) Kivannäköiset pipotkin olet tehnyt ja sinullekin sopii nätisti tuo pipo. Minäkin kokeilin silloin tehdä itselleni tuollaisen pipon, mutta en saanut siitä järkevän näköistä:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka ite tykkään takkien tekemisestä, niin minustakin on kätevää kun voi vaatteita kierrättää sisarukselta seuraavalle. Sitä paitsi pienten vaatteet mahtuvat niin vähän aikaa päälle, niin niihin ei kerkeä ite edes kyllästymään ;) Käyttökin on tuollaisella hienostelutakeilla loppupeleissä aikas vähäinen niin ne säilyvät pikään uudenveroisina. Mä huomasin omaa rusettipipoa tehdessä, että piposta ei saa tulla liian korkea muuten se alkaa näyttämään hassulta. Jos nyt tekisin pipon uudelleen niin ottaisin huipulta muutaman sentin pois. Kiitos Kanneli kommentista!

      Poista
  5. ihana tuo valkoinen takki :) tuo mieleen oman farkku-takkini jonka itse sain 2v.na ja se vieläkin on kunnossa :) 41v vanha ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suvi! Farkkuvaatteet tuntuukin oleva huippukestäviä ja ajattomia. Meillä vanhimmalla tytöllä oli lainassa miehen isosiskon vanha farkkumekko, joka oli melkein kuin uusi, ottaen huomioon, että sekin oli melkein sen nelkytvuotta vanha :)

      Poista
  6. Minunkin pitäisi nyt viikonloppuna laittaa pipotehdas pystyyn. Tosi inspiroiva tuo isorusettinen pipo. Tykkäisköhän mun 7v-Neito sellaisesta? Pitääpäa kysyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysäise ihmeessä :) Piposta tuli aika näyttävä pienellä vaivalla. Kiitos sullekin Pikku Akka!

      Poista
  7. Kylläpä on tyttösillä upeat takit <3 lakeista puhumattakaan! Mullakin pitäis tehdä itselle lakkeja parikin, mutta en koskaan saa omaan päähän sopivaa tehtyä :O tuollaista rusettimallista voiskin kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni! Koitappa ihmeessä tehdä. Itse huomasin, että rusettipipo alkaa näyttämään hassulta jos piposta tekee liian korkean huipulta. Melkein tuota omaa myssyäkin olisi tarvinnyt lyhentää vielä sentti pari.

      Poista
  8. Hienoja käsitöitä! Lemppari on ehdottomasti tuo valkoinen pipo, missä iso oranssin sävyinen rusetti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Saara! Isorusettisesta piposta tuli kieltämättä näyttävä :)

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥