sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Haaste ja kysymys


Sai haasteen Linnasalon elämää-blogin T:tä.
Haasteessa tulee vastata lähettäjän keksimiin 11 kysymykseen sekä
haastaa mukaan bloggaajia joilla on alle 1000 lukijaa.
Haastettaville pitäisi vielä keksiä 11 kysymystä.

Taitaa olla ensimmäinen kerta kun hyppään tälläiseen haasteeseen mukaan,

mutta niin kuin sanonta kuuluu kerta se on ensimmäinenkin.
No niin, aloitetaanpas...

1. Miksi aloitit bloggaamisen?

Idea omasta blogista lähti siitä kun tuntui, että lasten- ja kodinhoidon lomassa kerkesin niin vähän puuhata omia tärkeäksi kokemiani juttuja. Oikeastihan ompelin, askartelin ja tuunailin melkeinpä säännöllisesti, mutta työt saattoivat jäädä pitkäksikkin aikaa roikkumaan ja sitten tuntui, etten saa mitään tehtyä. Niinpä päätin, että laitan pystyyn blogin, johon tallennan tekemiäni juttuja ja sitä kautta näkisin, että kyllähän sitä tulee kaiken näköistä valmiiksikkin ( =turha olisi sitten valittaa, että aika menee pelkästään ruuanlaittoon ja pyykinpesuun ;D).


2. Onko blogisi nyt sellainen, minkälainen ajattelit sen olevan blogia aloittaessasi?

On ja ei. Tänne tulee vieläkin kerättyä talteen omia tekeleitä ja muita tärkeitä asioita. Alkuun vaan kirjoittelin enemmän niin kuin itselle, mutta nykyään tulee myös ajateltua teitä lukijoita postauksia tehdessä.


3. Oletko saanut blogin kautta elämääsi mitään uutta?


Ainakin oma vähäinen aika on ennestään kutistunut ;)
Bloggaaminen kun vie yllättävästi aikaa, vaikka onhan tämä antoisaakin...



4. Mistä saat ispiraatiota bloggaamiseen ja valokuvaukseen?

Uudet valmiit käsityöt, tuunailut ja joskus huonekalut tms. ispiroivat bloggaamaan.
Valokuvaus on minun tapa tallentaa ja tutkia arkea ja ympäristöä. Kuvat taas antavat intoa bloggaamiseen. Välillä sitä ikään kuin herää ja näkee tuttuja asioita, esineitä ja luontoa uusin silmin, silloin tulee tarve tallentaa palasia arjen pienistä hetkistä valokuvien muodossa itselle muistoksi. Osa noista valokuvista on päätynyt/päätyy tänne.



5. Stailaatko koskaan blogiin ottamiasi kuvia, vai otatko vain "siltä seisomalta" kuvat?

Sekä että. Joskus tulee mietittyä kuvia tarkaankin, mutta useimmiten ispiraatio iskee vaikka kesken siivouksen ja sitten tulee vaan otettua ja napsittua kuvia. Valokuvaus on siinä mielessä huippua, että vaikka koti on kaaoksen vallassa voi itse päättä mitä ottaa kuvaan. Kaaos on helppo rajata pois (ainakin yksityiskohtakuvista ;) ). Tuo on suorastaan terapeuttista, kun yleensä se koti, aikankin meillä, on enemmän ja vähemmän sekaisin ;)



6. Minkälaisia kuvia itse tykkäät katsella muiden blogeissa? 

Kauniita tietenkin ;) 
Mutta kauneushan on katsojan silmässä eli itse tykkään selkeistä ja valoisista kuvista.
Sellaisia mitä toivon itsekkin joskus osaavani ottaa.



7. Minkälaisia ovat mielestäsi mielenkiintoisimmat postaukset?

Tykkään lukea monenlaisia blogeja; sisustuksesta käsitöihin ja vähän siltä väliltäkin.
Jotenka vaikea kysymys... Kauniita kuvia katselee aina mielellään ja sujuvaa tekstia on mukava lukea. Pintaa syvemmät postaukset tulee yleensä luettua "huolella", vaikka toisaaltaan humoristiset tekstitkin iskevät.



8. Onko asioita, joita et halua kuvata tai kertoa blogissasi?

Lasten ja miehen nimeä en halua mainita täällä. Samoin kuin meidän asuinpaikkaa, työpaikkajuttuja ym. henkilökohtaista. Nykyään kun blogissani on alkanut käymään enemmän väkeä, niin olen myös paljon pohtinut lasten kuvien laittoa tänne. Ompelen lapsille jonkin verran vaatteita ja vaatteet näyttävät paremmilta kantajansa päällä mitä henkarissa, joten kuvia lapsista blogistani löytyy ja tulee löytymään. Tosin kasvokuvia harvemmin.



9. Mikä on parasta bloggaamisessa?

Mukavaahan tämä on, ei sitä muuten tulisi täällä roikuttua. Blogini toimii kait jonkinnäköisenä päiväkirjamaisena muistiona itselle, mihin on kiva tallettaa itse tekemiä juttuja ja tärkeitä asioita. Mutta ehkä kaikkein parasta on kuitenkin se vuorovaikutus mitä käyn teidä lukijoiden ja muiden bloggareiden kanssa. 



10. Mitä luulet, olisiko tämänhetkinen elämäsi täysin samanlaista ilman blogia?

Ei varmasti, sillä ilman blogia minulla olisi enemmän aikaa ja todennäköisesti minulla olisi tämän blogin tilalta jokin muu harrastus.



11. Kerro jotain haasteen lähettäjän blogista ;)

Ihastuin heti ensinäkemältä T:n kodikkaaseen ja kauniiseen blogiin.
Tykkään erityisesti blogin kuvista, ne on juuri sitä mitä yllä mainitsinkin.
Elämänmakuinen blogi kaikin puolin. Kannattaa käydä kurkkaamassa!

En jatka haastetta sen kummemmin eteenpäin. Mutta jos joku haluaa, niin voihan nuo T:n kysymykset napata mukaan. Ne olikin aikas hyviä ja sopivan haastavia ;)

Ja jakakaapa kommenttilootassa ajatuksia, mitä nuo yllä olevat kysymykset herättivät teissä!?!

♥ ♥ ♥

Ps. Osaakohan kukaan auttaa minua....
Nimittäin halusin blogiini astetta yksinkertaisemman ilmeen ja tein uuden bannerin.
Bannerin tekstin tausta pitäisi olla valkoinen, mutta kun toin sen tänne, niin se muuttui vaaleansini-harmaaksi, mistä en yhtään tykkää. Koitin tehdä uuden  bannerin toisella kuvankäsittelyohjelmalla, mutta sama homma eli vika johtuu bloggerista. Olen koittanut kääntää ja vääntää, mutta bannerin tausta pysyy itsepintaisesti muuna kuin valkoisena.
Onkohan minulla asetukset jotenkin päin honkia tai jotakin??
Apua otetaan ilomielin vastaan :)

18 kommenttia:

  1. Mulla on ollu ihan sama ongelma joskus ku oon yrittäny saaha valkopohjasta banneria blogiin. Olispa tosiaan kiva tietää mistä moinen johtuu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, sain bannerin taustan valkoiseksi :) Hanna Mi tuossa alempana vinkkasi, että tallentaa banneri png muotoon. Näköjään se oli noin yksinkertaista. Koitappa itekkin!

      Poista
  2. Tosi kauniit kuvat Sinulla tässä postauksessa. Niin kuin aina yleensäkin. Kun avasin blogisi, sanoin ääneen, että "onpa ihana uusi ulkoasu". Sinisen harmaa tausta itseasiassa sopii tähän hyvin, mutta ymmärrän, että jos haluaa valkoisen, se ei ole valkoinen. :) Blogissasi on aina niin mukava vierailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Pikku Akka ♥
      Jotenkin kun sitä oli ajatellut bannerin valkoisena, niin sitten siihen ajatukseen jää jumiin ja muut värit ei näytä hyvältä :D

      Poista
  3. Tutulta kuulostaa ajatuksesi haasteen kysymysten suhteen. Aika moneen olisin vastannut samalla lailla:-) . Minusta sinä osaat jo ottaa kauniita ja valoisia kuvia.
    Bannerisi oli niin kaunis, tyylikäs ja harmoninen. Mielelläni kuulisin myös vastauksen valkoisen taustan saamiseksi, sillä samaa pohdin tyttäreni kanssa hänen bloginsa bannerin suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Sitä taitaa itse olla vaan turhan kriittinen omia kuvia kohtaan ;)
      Minä koitin Hanna Min vinkistä tallentaa bannerin png muotoon ja kas kummaa kun se toimi. Nyt banneri näyttää siltä miltä olin ajatellutkin. Vinkkaappa tytöllesi :)

      Poista
    2. Hieno juttu, kerron ehdottomasti tytölle asiasta. Hänkin ilahtuu :)

      Poista
  4. Olipa kiva lukea ajatuksiasi bloggaamisen suhteen! Tuohon banneriongelmaan en nyt osaa suoralta kädeltä sanoa ratkaisua, on nuo kuvankäsittelytaidot itselläkin niin ruosteessa. Oletko yrittänyt googlettaa, siellä Pink Bubble blogissa on ainakin paljon hyviä vinkkejä blogin ulkoasun muokkauksiin ja moneen muuhunkin. Minusta tuo banneri on joka tapauksessa noinkin jo tosi hieno! Kiva tuo fontti myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kyllä ihan käsi kuvankäsittelyissä ja ylipäätänsä tietokonejutuissa :o En kerinnyt googlettamaan kun sain jo Hannalta toimivan neuvon, jes! Kiitos Krista!

      Poista
  5. Ihania kuvia! Saman suuntaisia ajatuksia itsellänikin on blogeista ja sen pitämisestä. Minusta olisi niin kiva laittaa pojasta myös kasvokuvia blogiin, ne tuovat kuitenkin ilmeineen eri tavalla sisältöä vaatteeseen. Olemme miehen kanssa sopineet, ettemme laita niitä kuitenkaan nettiin, joten ilman kasvoja meillä mennään. Poika saa sitten isompana itse päättää. Banneri on kaunis. Mitä kuvankäsittely ohjelmaa käytät? Minulla onnistuu photoshopilla valkoinen tausta. Voisiko ongelma olla myös siinä, missä muodossa kuvan tallentaa? En ole mikään asiantuntija, mutta itselläni jpg muunsi enemmän värejä kuin nykyään käyttämäni png. Asiasta enemmän tietävät voivat korjata, jos olen ihan hakoteillä :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, että kasvokuvakuvat olisi yleensä paljon paremmat ja ne tekee kuvista mielenkiintoisempia, mutta jotenkin sitä haluaa suojella omia pieniä. Tykkään tosi paljon katsella muiden kuvia jossa lapset on kokonaisia, mutta ymmärrän tosi hyvin niitä ketkä ei laita ollenkaan kasvokuvia blogeihin.
      Ja hei, vinkkisi toimi, tallennusmuoto olikin se syy miksi väri oli ihan vääristynyt. Jes!! Suuret kiitokset siis sinulle!

      Poista
    2. Kiva, että siitä oli apua! Aina yhtä ilahduttavaa, kun pienellä asialla saa toisen työn helpommaksi :).

      Poista
  6. Mukava lukea vastauksiasi. Minäkin olisin melko samalla lailla vastaillut. Ja kuvasi ovat aina kauniita ja valoisia! Lasten kuvat on yksi, mikä minua on paljon mietityttänyt. Muutamia kasvokuvia olen viime aikoina blogissa julkaissut, mutta jokin siinä kuitenkin pistää vastaan, jälkikäteen kaivelee mieltä pitkään.. Isommiltahan voi jo kysyä mitä mieltä itse ovat, mutta pienten kohdalla luultavasti palaan kasvottomiin kuviin.. Kiva että sait bannerista sellaisen kuin halusit! Kivalta näyttää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kasvokysymys on niin vaikea. Monet kuvat kun olisi tunnelmaltaan paljon parempia, jos siellä näkyisi kasvotkin tai ylipäätänsä pää, mutta, mutta... Mulla on ihan sama, että kasvokuvien jälkeen sitä jää miettimään, että olikohan tuo kuva nyt tarpeellinen. Kiva kun jäit pohtimaan tätä kasvokuva-asiaa!!

      Poista
  7. Voiettä ompa hieno banneri! Ja oon itsekin miettinyt, miksi kuva ei "pysy" valkoisena, pittääpä siis kokeilla tuota :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa kokeilla, itekkin ajattelin koettaa vaihtaa tallennusmuotoa ihan noihin blogikuviinkin kun välistä tosiaan tuntuu, että ne näyttävät muuttavan väriä kun siirtää ne tänne bloggeriin.

      Poista
  8. Minusta juuri se blogin kirjoittaminen on sitä omaa aikaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tottahan se on! Tarkoitin tuolla lähinnä sitä, että muihin omiin juttuihin jää blogin myötä vähemmän aikaa.
      Jäi näköjään vastaukseni ajatus puolitiehen :D

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥