keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Mantelittomat Runebergin tortut


Kerran vuodessa pitää päästä herkuttelemaan Runebergin tortuilla.
Juup, huomennahan se päivä vasta on, mutta mepä leivottiin torttuja jo eilen.

Itse pähkinä ja manteli allergisena en voi herkutella kaupan tortuilla (vaikka epäillä sopii, etten niillä kumminkaan herkuttelisi vaikka mantelia voisin syödä!). Niinpä joka vuosi on tullut tehtyä mantelittomia Runegergin torttuja. Näihin torttuihin saa muuten kätevästi hyödynnettyä joululta ylijääneet piparkakutkin.


MANTELITTOMAT RUNEBERGIN TORTUT
n.18 kpl

100 g pipareita
250 g voita
3 dl sokeria
4 munaa
1 dl kaurahiutaleita
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl vanilliinisokeria
2 dl kuohukermaa

Kostutus
1 dl vettä
1 rkl sokeria

Koristeluun
vadelmahilloa tai pakastevadelmia
sokerikuorrutetta

1. Hienonna piparit. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon munat.
Lisää kuivat aineet ja kerma taikinaan.
2. Laita muffinipellin koloihin paperivuuat ja lusikoi niihin taikinaa.
Paina pikkulusikalla jokaiseen taikinakönttiin kolo keskelle, jotta tortuista tulee tasaisia päältä.
3. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia. 
4. Sekoita veden joukkoon sokeri ja kostuta sokerivedellä jäähtyneet tortut.
5, Koristele tortut lopuksi sokerikuorrutteella ja vadelmilla taikka hillolla.

Jos ei halua käyttää kaupan valmista sokerikuorrutetta se 
valmistuu helposti tomusokerista ja vesitilkasta.


Ja sitten vaan nautiskelemaan!

Leppoisaa iltaa ja
mukavaa huomista Runebergin päivää!!

11 kommenttia:

  1. Kiitokset reseptistä, pelastit minun huomisen päivän tällä! Vieraita tulossa, enkä ehdi kauppaan. Aineet löytyy kaapista, eikä tarvitse pohtia mitä leipoisin. Vaikuttaa herkullisilta.

    VastaaPoista
  2. Oleppa hyvä! Sain tänään palautetta, että nämä ovat parempia mitä kaupan Runebergin tortut :) No, makuasia kaiketi, mutta kyllä ne itellekin maistui ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä uudestaan! Tein eilen näitä ja hyviä olivat. Kostutukseen käytin veden lisäksi sitruunamehua, sopi oikein hyvin. Päälle laitoin vadelmien sijasta jäisiä puolukoita, nekin toimi ihan hyvin.

      Poista
  3. Minä olisin varmaan aivan unohtanut koko Runebergin päivän ja ihanat kakut, kiitos muistutuksesta:-) Olisipa kyllä ihana saada maistaa niitä ihania kakkusia. Eli ei varmaan auta muu kun leipasta niitä:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei muuta kuin leipasemaaan, niin pääset herkuttelemaan :)

      Poista
  4. Hyvää Runebergia sinnekin! :) Minä tällä kertaa tyydyin Ruthin leipomon valmiisiin torttuihin ja olivat kyllä herkullisen kosteita. Itsehän olen nyt pian 30 päivää ollut sokerittomalla elämällä liikenteessä, niin en maistanut kuin reunasta ja en nyt viitsi itseä kiusata leipomalla. Mutta mies ja lapset kehuivat, että olivat parempia kuin aikaisemmin kaupasta ostetut. Tämä reseptikin näyttää hyvälle. Itse olen monena vuonna tehnyt Runebergin torttutaikinasta kakun, jonka olen kuorruttanut perinteisillä vattumarmeladilla ja sokerivesikuorrutteella. Sekin on tortuille oikein hyvä vaihtoehto. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itekki kun olen ollut sokerirajoituksella, niin on tosiaan parempi ettei leivo sitten ollenkaan mitään makeaa. Minä aikakin olen niin heikko, että sitä tulee helposti maisteltua "vaan ihan pikkuisen" :o Runebergin kakkua en olekkaan ikinä kokeillut, voisi ihan laittaa kokeilulistalle vaikka sitten ensi vuodeksi :)

      Poista
  5. Hyvältä kuulostaa!! Meillä jäi runebergit leipomatta kun olin itse vatsataudissa.. :/ ehkä ensi vuonna sitten.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vatsatauti on kyllä kurja tauti :( Mutta voihan torttuja leipoa muulloinkin kuin runebergin päivänä :)

      Poista
  6. Näistä Runebergin tortuista minäkin voisin tykätä, kaupan vastaavat kun ei oikein ole ikinä maistuneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile niin tiedät ;) Meidän väelle ne ainakin maistuvat!

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥