Pitsaleipää iltapalaksi

Eilisen perjantain kunniaksi tekaisin iltapalaksi pitsaleipää. Pellillinen tätä herkkua hupeni meidän porukalle ihan silmissä. Tämä on myös herkullista vaihtelua peruspitsalle. 

Ajattelin kirjoitella tänne bloginpuolelle pikku hiljaa omia vakkari-reseptejä. Suurin osa resepteistäni kun on erilaisille lippulappusille kirjoitettu ja niiden säilyvyydestähän ei ikinä tiedä... Täällä ne pysyvät paremmin tallella ja kiva jos joku teistäkin hyötyy näistä resepteistäni.

PITSALEIPÄ

(1 pellillinen)

Pohja

3 dl vettä

1/2 pkt hiivaa

1 tl suolaa

1 rkl siirappia tai sokeri

2 rkl öljyä

2 dl kaurahiutaleita

3 1/2 dl venhäjauhoja

2 dl täysjyvävehnäjauhoja

Tomaattikastike

1 sipuli

2 tomaattia

200-250 g paseerattua tomaattia

1 maustemitta suolaa

1 1/2 maustemittaa mustapippuria

1 1/2 tl basilikaa

Lisäksi

100g kinkkua

ananasta ja

juustoraastetta maun mukaan

1. Valmista ensimmäiseksi tomaattikastike. Kuullota hienonnettu sipuli pannulla. Lisää pilkottu tomaatti, paseerattu tomaatti sekä mausteet. Keittele kastiketta n. 10 min. Siirrä kastike jäähtymään.

2. Valmista pohja. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, sokeri, öljy ja hiutaleet. Lisää jauhot pikku hiljaa vaivaten. Kohota taikina.

3. Pilko kinkku ja ananakset. Raasta juusto.

4. Painele taikina leivinpaperilla vuorattuun peltiin. Levitä jäähtynyt tomaattikastike pohjan päälle. Ripottele tomaattikastikkeen päälle kinkku ja ananakset sekä lopuksi juustoraaste.

5. Kohota pitsaleipää vielä uunin lämpenemisen ajan.

6. Paista 200 asteisen uunin keskitasolla n. 25 minuuttia.

 

Napsin siivouspäivän päätteeksi ulkoa viimeiset kesä(!)kukkaset kotiamme koristamaan. 

Ihmeen kauan nuo, keväällä siemenistä kylvetyt, kukkaset on ulkona sitkutelleet.

Tänne on taas tupsahtanut uusia lukijoita!

Tervetuloa joukkoon ♥ 

Kierrätettyä Marimekkoa

Tänä(kin) syksynä on ompeluispis ollut hukkateillä...

Kesän aikana kasvanut korjattavien vaatteiden pino tuntui syövän kaiken innon nostaa ompelukoneet esille. Olin näet päättänyt, etten aloita mitään uutta ennen kuin vanhat on korjattu. Päätös kuitenkin romuttui, ainakin osittain. Mitäs siitä, vaikka kesäkamppeiden korjaus vähän siirtyy, eihan niitä enää tarvitse. Enemmän käyttöä löytyy pitkähihaiselle mekolle.

Saksien uhriksi joutui mummon vanha Marimekon kolttu. Halusin jotakin simppeliä ja niinpä malliksi valikoitui Mekkotehtaan Alviina. Tällä kertaa tein ilman muokkauksia koolla 110/116. Tai jouduin kyllä kaventamaan mekon helmaa kun alkuperäinen mekko oli sen verta kapea. Noooh.. olisi kannattanut tehdä niin kuin aina olen tehnyt Mekkotehtaan mekot eli kokoa pienemmän leveydellä ja oikean koon pituudella. Mekosta tuli aivan liian leveä ja kaula-aukko on valtava!!

Ompelussa hyödynsin valmiin mekon etu- ja takaleikkaukset ja taskut. Taskut tuntuivta kutenkin häviävän helmaan, jotenkan virkkasin taskunsuihin pitsit. Toiseen taskuun päätyi vielä virkattu kukka. Vieläkin pohdin onko se hyvä vai huono. Tyttö pitää sitä hyvänä, joten siinä se edelleen on. Niskahalkioon virkkasin myös pitsin.

Vaikka mekon leveys ja kaula-aukon suuruus vähän harmittavatkin, niin muuten mekosta tuli ihan kiva, tuollainen syksyinen mekko!

Tulipa tässä kirjoitellessa mieleen, että miltäköhän virkattu pitsi näyttäisi kaula-aukossa. Pitääkin testata! Sillälailla saisin kaula-aukkoa himppasen pienemmäksi.

Viisi vuotta sitten...

kävimme katsomassa tälläistä talorotiskoa!

Plääh, kun kaikissa vanhoissa kuvissa oli jotakin ylimääräistä rekvisiittaa talon edessä...!

Taisivat sukulaiset ja ystävät muutaman kerran pyöräyttää silmiään kun joitakin aikoja myöhemmin ilmoitimme ostavamme kyseisen talon. Ja täytyy sanoa, että tätä kuvaa katsoessa pyörähtävät omatkin silmät. Aika jäätävä!!!

Vaan jo heti alusssa näimme talon, sitten joskun tulevaisuudessa, kutakuinkin tälläisenä...

Nyt se "joskus tulevaisuus" on melkein käsillä sillä olemme saaneet kotimme ulkoapäin noin niin kuin suunnilleen valmiiksi. Terassi ja portaat kaipaavat vielä pientä viilaamista (aika ikävästi paistaa maa terassin alta...), nurkkalaudat koristerimotusta ja ikkunanpuitteet lippaa. Monta vuotta ulkohommien parissa on nakerrettu ja kyllä on niin voittaja fiilis, kun ensimmäistä syksyä kotimme näyttää valmiilta.

Portaiden toiselle puolelle siirsimme takapihalta syyshortessian. Pensaanalku taisi protestoida siirtoa kun ei avannut kaikkia kukkiaan. Toivottasti pensas toipuu siirrosta ja jatkaa kasvuaan uudessa paikassa. Ainakin yritin selittää sille, että komeammalta se tuossa paraatipaikalla näyttää, takapihalla sitä ei olisi kukaan edes huomannut ;)

Osa terassin kesäkukista kukkii vielä niin komeasti, etten ole raaskinut niitä pois heittää. Ilahduttakoot siellä vielä vähän aikaa! 

Kait minä sittten raahaan suoraan joulukuusen niiden tilalle...

Toiselle puolelle terassia on sentään tullut laiteltua pikkuisen syksyisempiä juttuja.

Naputtelin muutaman puulatikkon jämälaudoista ja kasasin ne hyllyksi. Laatikoiden päälle on sitten kiva tehdä pieniä asetelmia vuodenaikojen mukaan.

Callunoita tuli ostettua tänäkin vuonna. Tykkään jotenkin saviruukku-callunayhdistelmästä. Taannoiselta puolukkaretkeltä keräsin mukaan jäkälää ja niistä pyöräytin kranssin ja hassun sydämen. Sen verran oli sammalta tiukasti kiinni jäkälässä, ettei kranssista tullut tasaisen harmaan kaunista. Mutta mitäpä tuosta, jos sen ei anna häiritä niin sitten se ei häiritse!

Aika samantyyppisillä koristuksilla mennään tänä syksynä mitä viime vuonnakin (klik).

Tänä syksynä vaan kaikki koristelut on tullut laitettua tuliterälle isolle terassille. Maltan tuskin odottaa, että saan hakea tuonne joulukuusen ;)

Ennen sitä joulukuusta saavat krysanteemit ja muut kukkaset rauhassa kukkia ja lakaistua.

Loppu kesästä vilautteli täällä heinäseiväskasaa, joka on muuttunut kasasta aidantyngäksi täällä vilahtavan (klik) kukkapenkin taakse. Aitasuunnitelma heitti häränpyllyä tutkailtuani tarkemmin kyseistä kasaa... Nimittäin suurin osa seipäistä oli niin huonossa hapessa (ja tässä ei auta katsoa kuin omaa napaa kun kerran en jaksanut itse lähteä seipäitä valkaamaan!), että ne joutuivat suorinta tietä polttoon. Piti siis tehdä aitasuunnitelma B.

 Tämmöinen siitä tuli ja siihen meni ihan jokainen, vähänkin hyväkuntoinen seiväs. Alunperin aidan piti tulla pelkistä pystyistä ja niin peittää takana säilytettävä asuntovaunu. Tuosta harvasta paistaa vaununperä läpi ja sitä harmittelinkin siskolle, joka heitti ajatuksen istuttaa tuohon köynnösruusun. Eikä muuten ollut yhtään hullumpi heitto!

Jotenkin näen sieluni silmin lyhdyn tahi pari roikkumassa lumisessa aidassa. 

Ennen sitä lunta pitäisi vaan hankkia ne lyhdyt! Joten mars kellaria penkomaan ja jos sieltä ei löydy niin ensi viikolla kaupan valikoimaa tiirailemaan!

Suloista sunnuntai-iltaa täällä pyörähtäneille ♥

Elämän ytimessäkö

Herään siihen, että joku kömpii viereeni. Tekisi mieli jatkaa vielä unia, vaikka viime yön sainkin nukuttua hyvin. Unenpöpperössä käsken tulijaa menemään leikkimään, mutta lämmin mytty painautuu vain lähemmäksi itseäni. Pakko sitä on nousta! Silmiä aukoessa katse osuu pinnasänkyyn. Sieltä saan joka aamu mitä aurinkoisimman hymyn. Hymyn, jonka avulla huonosti nukutunkin yön jälkeen on helpompi aloittaa uusi päivä.

Aamupuuroa keitellessä tunnen herääväni vasta uuteen päivään. Aamusin on vaikea sanoa millainen päivä on edessä. Paivän jälkeen ei tiedä millainen illasta tulee. Ja hyvä niin!

Toisinaan päivät ovat kuin henkiinjäämistaistelua, itkuineen, kiukutteluineen ja tiskivuorineen. Pyykkivuorikin on kasvanut niin isoksi, että huippulle kurotellessa tarvitsi jakkaran. Ainakin ajatuksissa. 

Ohikiitävät hetket seuraavat toisia. Huonon hetken ja ylitsepääsemättömän pyykkivuoren jälkeen huomaan istuvani sohvalla, joku sylissä, joku kainalossa, joku keikkumassa selkänojalla, puoliksi niskoillani. Ei ole kiire mihinkään. Itsekkin jään kuuntelemaan omaa ääntäni joka kertoo Vanamosta, yhdessä tekemisen ilosta ja siitä kuinka on kesä. Mielessä toivon, että kotonamme olisi aina kesä. Ja omassa sisimmässä paistaisi aurinko ennemmin kuin puhaltaisi talven kylmä vihuri.

Toiset tekevät uraa jossakin muualla.

Minä luon uraa kotiäitinä,

maailman parhaimmassa työpaikassa!

Pikkupräntillä vielä mainittakoon, että on hetkiä, jolloin sitä haluaisi tehdä jotakin muutakin kuin olla pelkkä kotiäiti. 
Mutta niitä hetkiä tuli edellisessäkin työpaikassa, välillä olisi tehnyt mieli vaihtaa alaa tai tehdä edes jotakin muuta...

Kuvat on otettu meidän punaisesta kammarista.
Nyt tietenkin joku miettii, että mistä ihmeen punaisesta kammarista, kun kuvissa ei löydy pienintäkään punaista pilkkua. Kuvissa vilkkuvassa valkoisessa nurkassa on ollut muinon takka. Seinässä tuskin olisi pysynyt tapetti kun muuriseinä lämpenee aina keittiön puuhellaa lämmittäessä, jotenka nurkasta tuli vain valkoinen.
Punaisesta kammarista näet lisää kuvia täältä (kilk).

Puolukkakukko

Me käytiin koko perheen voimin viikonloppuna puolukassa.

Kotiinviemiseksi saimme iloisien mielien lisäksi hirvikärpäsiä (yök!!) ja muutaman litran puolukoita.

Kotona piti sitten leipasta puolukkakukko niin kuin joka vuosi näihin aikoihin.

PUOLUKKAKUKKO

Pohja

200 g voita

1 1/3 dl sokeria

2 munaa

2 1/3 dl vehnäjauhoja

3 dl ruisjauhoja

1 1/3 tl leivinjauhetta

Täyte 

8 dl puolukoita

1 1/2 dl sokeria

1/2 dl perunajauhoja

1 tl vanilliinisokeria

1. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat. Lisää jauhot ja leivinjauhe.

2. Ota taikinasta 1/3 osa erilleen kantta varten ja laita se jääkaappiin kovettumaan.

3. Painele loput taikinat voidellun vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka täytteen teon ajaksi jääkaappiin.

4. Survo puolukat. Sekoita joukkoon sokerit ja perunajauhot. Lusikoi sose pohjan päälle.

5. Kauli tai painele kansitaikina vuoan kokoiseksi ympyräksi. Nosta kansi kukon päälle ja painele reunat tiiviisti kiinni, ettei puolukkasose lähde tursuilemaan paston aikana.

6. Paista puolukkakukkoa 200 asteessa noin 25-30 minuuttia.

Vinkki! Kansitaikina kannattaa kaulia hyvin jauhotetun, taipuisan leikkuulaudan (tai silikonialustan) päällä ja nostaa paistinlastan avulla kukon päälle!

Tarjoile puolukkakukko himppasen lämpimänä vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.

Tämä ei ole niitä kaikkein maikeimpia herkkuja (paitsi jos lorottaa päälle aimo annoksen vaniljakastiketta tai pyöräytttää monta jätsipalloa), mutta ah, niin hyvää!!

Kylläpä punainen ja valkoinen tuntuu taas raikkaalta väriyhdistelmältä 

ja niin jouluiselta ♥ ;)

Nukkevauvan ristiäiset

Meillä ollaan vietetty säännöllisin väliajoin nukkejen ristiäisiä keväisten pikkusiskon ristiäisten (klik) jälkeen. Säännöllisin väliajoin vanhin neiti on myös pyytänyt, että tekisin hänen vauvalleen ihan oikean kastemekon. Säännöllisin väliajoin on tullut vastailtua jotenkin tähän tapaan, että joo, teen joskus! Nyt se joskus vihdoin tuli, kun löysin nurkkia siivotessa samaisen neidin pari vauva-aikaista mekkoa, jotka olin silloin joskus ommellut ja jotka oli päätyneet esikoisen kasvettua niistä ulos laatikkoon nimeltä epämääräiset.

Ylpeä kummitäti pitämässä vauvaa sylissä :)

Pienellä vaivalla sain muutettua valkoisen liivimekon nuken kastemekoksi.

Ristiäisten kasteosuuden jälkeen, ainakin meillä, on ollut tapana vaihtaa vauvan kastemekko muuhun juhlavaatteeseen. Tokihan siis piti nukkevauvankin saada oma uusi juhlamekko ristiäsiä (ja muita juhlia) varten. Sen tuunasin neidin vanhasta ruusumekosta.

Näissä ristiäisissä vieraille tarjoiltiin virkattuja herkkuja, mitä on tullut pitkin kesää automatkoilla leivottua. 

Donitsien ohje löytyy Fannyn blogista (klik).

Teen kanssa herkuteltiin mansikka-ja suklaakuorrutteisia donitseja, muffinseja, erilaisia keksejä; ballerinoja, mansikka- ja vaniljadominoita sekä mansikka- ja suklaavohveleita.

Dominon ohje löytyy Prinsessajuttu-blogista (klik).
Muffinssin ohje on muokattu tästä ohjeesta (klik).
Vohvelit on omasta päästä tehty.

Niin ja tärkein meinasi unohtua, näissä ristiäisissä nukkevauva sai nimeksi Kukka Lotta :D