lauantai 27. syyskuuta 2014

Pitsaleipää iltapalaksi


Eilisen perjantain kunniaksi tekaisin iltapalaksi pitsaleipää. Pellillinen tätä herkkua hupeni meidän porukalle ihan silmissä. Tämä on myös herkullista vaihtelua peruspitsalle. 

Ajattelin kirjoitella tänne bloginpuolelle pikku hiljaa omia vakkari-reseptejä. Suurin osa resepteistäni kun on erilaisille lippulappusille kirjoitettu ja niiden säilyvyydestähän ei ikinä tiedä... Täällä ne pysyvät paremmin tallella ja kiva jos joku teistäkin hyötyy näistä resepteistäni.


PITSALEIPÄ
(1 pellillinen)

Pohja
3 dl vettä
1/2 pkt hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl siirappia tai sokeri
2 rkl öljyä
2 dl kaurahiutaleita
3 1/2 dl venhäjauhoja
2 dl täysjyvävehnäjauhoja

Tomaattikastike
1 sipuli
2 tomaattia
200-250 g paseerattua tomaattia
1 maustemitta suolaa
1 1/2 maustemittaa mustapippuria
1 1/2 tl basilikaa

Lisäksi
100g kinkkua
ananasta ja
juustoraastetta maun mukaan

1. Valmista ensimmäiseksi tomaattikastike. Kuullota hienonnettu sipuli pannulla. Lisää pilkottu tomaatti, paseerattu tomaatti sekä mausteet. Keittele kastiketta n. 10 min. Siirrä kastike jäähtymään.
2. Valmista pohja. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, sokeri, öljy ja hiutaleet. Lisää jauhot pikku hiljaa vaivaten. Kohota taikina.
3. Pilko kinkku ja ananakset. Raasta juusto.
4. Painele taikina leivinpaperilla vuorattuun peltiin. Levitä jäähtynyt tomaattikastike pohjan päälle. Ripottele tomaattikastikkeen päälle kinkku ja ananakset sekä lopuksi juustoraaste.
5. Kohota pitsaleipää vielä uunin lämpenemisen ajan.
6. Paista 200 asteisen uunin keskitasolla n. 25 minuuttia.

 



Napsin siivouspäivän päätteeksi ulkoa viimeiset kesä(!)kukkaset kotiamme koristamaan. 
Ihmeen kauan nuo, keväällä siemenistä kylvetyt, kukkaset on ulkona sitkutelleet.



Tänne on taas tupsahtanut uusia lukijoita!
Tervetuloa joukkoon ♥ 


14 kommenttia:

  1. Ihana resepti! Ja niin kauniisti olet leikannut nuo kurkut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkut on painettu sydämen mallisella piparimuotilla. Lapsista on hauska syödä sydänkurkkuja :)

      Poista
  2. Nam! Vaikuttaa niin hyvältä että menee heti tänään testaukseen! Kiitos reseptistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tuli herkullista pitsaleipää :)

      Poista
  3. Oi, kuinka herkullisen näköistä! :)
    Olen ihmetellyt itsekin noita meidän kesäkukkia, joita lapset keväällä kylvi siemenistä. Todella hyvin ovat säilyneet. :) Täytyy taas ens keväänä muistaa kylvätä uusia siemeniä. Ostin muuten eilen tulppaanin sipuleita, jotka täytysi käydä laittamassa maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on piristävää kun näinkin myöhään vielä jotkut kukkaset kukkivat :) Minä laitoin viime viikolla narsissin ja pikarililjan sipuleita maahan. Toivottavasti lähtevät nyt kasvuun, mulla kun on ollut vähän huono tuuri narsissien kanssa ja pikarililjaa en ole ennen edes kokeillut.

      Poista
  4. Ihana kesän muisto oikein tulvahti noista kukkakuvista! Meilläkin oli perjantai pizzapäivä,tosin ihan sellaista perinteistä pizzaa tehtiin, ei kun se olikin muuten torstai ;) Joka tapauksessa, ihan kiva sitä on aina silloin tällöin tehdä, mies varsinkin tykkää kovasti :) Herkullisen näköistä teidänkin ja eipä olekaan tullut mieleen tuollaisia <3- kurkkuja tarjota. Ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tehdään pitsaa tai tuota pitsaleipää varmaan ihan liika usein (= suunnilleen joka viikko) :o Mutta eihän itse tehty pitsa edes ole mitenkään epäterveellistä, vai... ;D Kuviokurkkuja saa kätevästi tehtyä piparimuoteilla. Pitää vain olla sopivan pieni piparimuotti tai tarpeeksi paksu kurkku.

      Poista
  5. Oi, miten herkullisen kuuloista ja näköistä! nuo täytyy pistää testaukseen kyllä. Minusta ainakin on kiva kun löytää täältä blogimaailmasta uusia reseptejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo hyvää onkin! Mäkin tykkään bongata ja testata ne herkullisimman näköiset reseptit eri blogeista.

      Poista
  6. Hei! Löysin blogiisi tänä aamuna sattumalta :)
    Sinulla paljon osaamista ja upeat valokuvat! Kuvaus tyylissäsi on jotain samaa kuin itselläni ;)
    Jään lukijaksesi. Tule sinäkin minun? http://villasukatmatkalaukussa.blogspot.fi/

    Virve

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne ja TERVETULOA joukon jatkoksi! :)
      Pitääkin tulla tästä heti kurkkaamaan blogiisi kun on kerta rauhallinen hetki menossa...

      Poista
  7. Mun on nyt ihan pakko kokeilla tätä pitsaleipää! Perinteistä pitsaa meilläkin tehdään usein, tämä olisi hyvää vaihtelua pohjaan. Ihania kesäkukkakuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Minusta pitsaleipä on lämpimien voileipien ja pitsan herkullinen sekoitus :)

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥