perjantai 12. joulukuuta 2014

Suklaa-karpalo cookies


Jokos te olette leiponeet kaikki joululeivonnaiset?
Minulla alkaa olla makea puoli valmiina. Tosin kutistin tänä vuonna makean puoliskon piparkakkuihin, pulliin, muffinsseihin ja suklaa-karpalo cookieseihin. Niin ja joulutorttuja tulee toki vielä tehtyä. Joulun aikaan tulee syötyä, ainakin meillä, sen verran paljon suklaata, ettei oikeasti paljon muuta makeaa, piparien ja joulutorttujen lisäksi tarvisi omalle väelle edes olla. Vierasvarat on sitten ihan eri asia ;)
Mitkä leivonnaiset kuuluvat ehdottomasti teidän jouluun?


Nämä pikkuleivät on niin hyviä ja helppoja tehdä, että ajattelin jakaa ohjeen teidänkin kanssa.
Ohjeesta tulee n. 60 isohkoa pikkuleipää.

SULKAA-KARPALO COOKIES

300 g voita
2 1/2 dl sokeria
2 1/2 dl fariinisokeria
2 munaa
7 1/2 dl jauhoja
1 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
1 tl soodaa
150 g kuivattuja karpaloita
200 g murskattua tummaa suklaata

1. Vaahdota voi ja sokerit. Lisää munat.
2. Sekoita joukkoon muut ainekset.
3. Pyörittele taikinasta palloja, aseta pallot pellille ja litistä niitä hieman.
4. Paista pikkuleipiä 200 asteisessa uunissa n. 10 minuuttia.


Peppi Pitkätossu- ja Vaahteramäen Eemeli-mukit on ihan minun lempparimukejani.
Joulun aikaa pitää tietenkin glögit hörppiä Eemelin joulumukista :)

Nyt lähdenkin aloittelemaan synttärileipomuksia. 
Huomenna olisi tarkoitus juhlia pienimuotoisesti pojan 4-vuotis syttäreitä.
Katsotaan jos saisin synttäreistä tännekin asti laitettua muutaman kuvan.
Siihen asti, heippa ja touhukasta viikonloppua itse kullekkin!

16 kommenttia:

  1. Kuulostaa herkulliselta reseptiltä! Täällä ei ole vielä aloitettukaan joululeipomuksia, ainoastaan anopilta joululahjaksi saadut joululimput on pakkasessa.. Kiire taitaa taas tulla.. :) Nuo mainitut joululimput ovat meidän joulun yksi ehdoton edellytys.. Onneksi lähes joka joulu saamme ne anopilta joululahjaksi, sillä vaikka minullakin tuo samainen ohje on, en saa niistä läheskään yhtä hyviä.. Toinen, makeampi juttu mitä mieheni joka vuosi toivoo, on kahvikermahyytelö.. Suklaa ja piparit ne meilläkin makeaa puolta pitkästi edustavat, mutta kyllä se on mukava aina jotakin muutakin kuitenkin väsätä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei taas makeat joululimput meinaa upota, mutta melkeinpä kaikki muut perinteiset jouluruuat kyllä maistuu :) Oikein vesi tulee kielelle kun vaan ajattelee esim. laatikoita. Samaa mieltä olen kanssasi tuosta, että jotakin on aina kiva jouluksi väsätä. Jotenkin se leipominen vaan kuuluu jouluvalmisteluihin :)

      Poista
  2. Löysin tieni blogiisi Tiina H:n blogin kautta!
    Ihana blogi sinulla, liityin heti lukijaksesi ja mitä ihania pikkuleipiä oletkaan tehnyt!
    Mulla joulu vielä surkeasti vaiheessa...no loma alkaa viikon päästä jospa se siitä sitten valmistuu...
    Käyhän vastavierailulla blogissani ja osallistu samalla ihanan laukun arvontaan!
    http://villejalupiineja.blogspot.fi/2014/12/arvontaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne ja tervetuloa joukkoon mukaan :) Tulen kyllä vastavierailulle!
      Onhan tässä vielä jouluun onneksi aikaa, mukavia joulutohinoita sinulle!

      Poista
  3. Kuulostaapa hyviltä :) Huomenissa kyllä teen jotain minäkin, en jouluksi vaan muuten vaan :)

    VastaaPoista
  4. Namskis! Näitähän on pakko testata heti tänään! Minä en kovasti leivo jouluksi. Sitä hedelmäkakkua, joka mulla oli blogissakin, sitä teen tänään kolmannen erän, kun aiemmat erät on jo syöty. Mun vanhemmat tulivat eilen meille viikonlopuksi, niin päiväkahvilla mun isä oikein ilahtui: "Siis sullahan on tätä tosi hyvää joulukakkua tarjolla jo nyt". Tais syödä kaksi palaa. :) Niin, ja sitten pipareita, torttuja, mariannekeksejä, leipäjuustoa ja pullapoikia. Sitten suklaata sopivassa määrin palanpainikkeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä :) Sitä sun herkullisen kuulloista hedelmäkakkua ajattelin tehdä jouluviemisiksi. Mulla olisi tarkoitus leipoa vielä suolaiselle puolelle jotakin kinkkujuustosarvien kaveriksi. Monesti illalla kun pieni suolapala maistuu hyvällä kun päivän on syönyt sokeriherkkuja :)

      Poista
    2. Testasin tänään näitä sun herkkuja - todella maistuvaisia olivat. :) Kiitos ohjeesta!

      Poista
  5. Ihanan herkullisen kuuloiset ja näköiset keksit! Minulle riittää makeaksi jouluna tortut ja suklaa sekä äitini tekemä marjajäädyke. Pojalle sitten lisäksi pipareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on myös ihanan makuisia, namskista vaan :) Minä en ole ennen paljookaan pipareista välittänyt, mutta viime vuonna löysin hyvän ohjeen ja sillä tuli omaankin suuhun hyvän makuisia pipareita!

      Poista
  6. Nam, nuo keksit näyttävät ja kuulostavat todella hyvältä että pakko varmaan jo huomenna kokeilla jos tulee vaan kaupassa käytyä ja hommattua karpaloita. Mutta leviävätkö nuo keksit paljon paiston aikana? Että montako keksiä yhdelle pelille mahtuu ja montako pellillistä noita tuli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan :) Taikinakökkäreet leviävät suunnilleen puolta isommiksi paiston aikana. Olen laittanut pellille 9 keksiä ja satsista tulee n.60 isohkoa keksiä eli monta peltiä siitä sit tulee.. ;)

      Poista
    2. Tänään kokeilin ja oli muuten hyvää! Ja helppo tehdä :) Kun muu perhe tuli kotiin nii ensimmäinen kommentti: tuoksuupa hyvältä. Toinen kommentti: maistuupa hyvältä!

      Poista
  7. Nam! Täytyy ehdottomasti testata! Tänään leivon jouluisen makuisia pullakransseja ystäville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tosiaankin testata, on niin herkkua! Joulunmakuiset pullatkin kullostavat hyviltä :)

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥