maanantai 20. lokakuuta 2014

Herkkuarvonta!!


Rentouttavan viikolopun jälkeen on mukava aloittaa uusi viikko.
Pääsimme piiitkästä aikaa käymään miehen kanssa aivan kahdestaan pienellä lomalla. Kylläpä vaan tuo miniloma tuli tarpeeseen ja ladatuilla akuilla onkin erityisen kiva käydä kohti uutta viikkoa.

♥ ♥ ♥

Lokakuun sateisia ja vähän synkkiäkin päiviä piristämään ajattelin järjestää teille, lukijani, pienen arvonnan. Tällä kertaa yksi onnekas koppaa itselleen herkkusetit. Voittaja saa siis virkkaamani herkkusetin, johon kuuluu suklaa- ja mansikkakuorrutteinen donitsi, kaksi prinsessaleivosta, neljä dominoa ja kaksi mansikka täytteistä vohvelia.

Tällä kertaa palkinto on varsin lapsekas. Jos jollakulla lukijoista ei ole omia lapsia tai mussukat ovat ohittaneet leikki-iän niin voihan tämän setin sujauttaa esim. jonkun sukulaislapsen pukinkonttiin. Varmasti on mieluinen lahja pienelle herkkusuulle. Jouluhan on näet tulossa kovaa kyytiä :)





Arvonnan säännöt ovat ne perinteiset elikkä...

Yksi arpa irtoaa kommentoimalla tähän postaukseen. Anonyymit laittakaa tunnistettava nimimerkki!
2 arpaa kun kommentoit ja olet kirjautunut lukija.
3 arpaa kun kommentoit, olet kirjautunut lukija ja linkität arvonnan blogiisi. Käytä linkityksessä alla olevaa kuvaa!

Tällä kertaa haluan kuulla myös, arpalipukkeiden määrän lisäksi, mikä saa sinut lukemaan blogiani!!


Arvonta alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina 23.11.2014.

Voittajan tulee ottaa minuun yhteyttä viikon sisällä voittajan julkaisemisen jälkeen!

Onnea arvontaan!!

95 kommenttia:

  1. Kolmella arvalla mukaan ihanaakin ihanampaan arvontaan (linkitän kohta)! Minä luen blogiasi, koska täällä on ihania ja monipuolisia käsitöitä, vinkkejä mitä voi tehdä lasten kanssa/lapsille (kuten nyt nämäkin herkut), lisäksi tykkään tavastasi kirjoittaa ja hyvät kuvat ovat vielä plussaa sekin :)

    VastaaPoista
  2. Hih! Just herkkuja olin itsekin tekemässä :) Minä en varmaankaan saa tarpeekseni herkkujen tekemisestä ja aika paljon niitä meiltä jo löytyykin, mutta sinun tekemäsi setti olisi kiva antaa joululahjaksi eräälle pienelle sukulaistytölle :)
    Kahdella arvalla mukana hienossa arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana arvonta, kahdella arvalla mukana.
    Luen blogiasi kauniiden kuvien ja kivojen käsitöiden takia, blogisi on ilo silmälle ja inspiraatioille.

    VastaaPoista
  4. Ihania! Toivottavasti arpaonni suosii:)

    VastaaPoista
  5. Ihania!! Kahdella arvalla mukana.
    Luen blogiasi kauniiden kuvien ja ihanien käsitöiden takia. Myös sisustusjutut kiinnostaa:)

    VastaaPoista
  6. Käsitöiden perässä alunperin tulin kurkistamaan, ja jäin samantien koukkuun. Sinulla on niin kauniita kuvia, ihania käsitöitä ja lämpöinen suhtautuminen meihin lukijoihin <3. Pidän myös teksteistäsi, niistä saa itselleen paljon ajatuksen siemeniä. Tähän blogiin on ihana aina palata, kiitoksia sinulle! Ja kolmella arvalla olen mukana, nämä ovat niin huikeita että taitaisin laittaa nämä ihan koristeiksi :).

    VastaaPoista
  7. Ihania. Mukana arvonnassa. riraraita(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Mukana kolmella arvalla. Ensimmäistä kertaa tulin blogia lukemaan, ja varmsti palaan uudestaan. Ihania kuvia ja käsitöitä.

    VastaaPoista
  9. Kahdella arvalla mukana arvonnassa. Eksyin toisen blogin kautta tänne (arvonnan perässä) ja täällä näyttää olevan niin paljon kaikenlaisia kivoja käsitöitä että haluan "eksyä" tänne toistekin - niinpä liityin lukijaksi. :)

    VastaaPoista
  10. Kolmella arvalla mukana. Olisipa ihana voittaa tällainen palkinto. Supermakea!
    Niin, vierailen täällä siksi, koska täällä on niin kodikas tunnelma, kauniita kuvia ja omannäköisiäni käsitöitä. Tykkään myös siitä, että kommentoit kommentteja. :)

    VastaaPoista
  11. Kolmella arvalla mukana. Blogisi on yksi suosikeistani, monipuolinen, innostava ja niin IHANIA kuvia :) siksi siis palaan aina tänne kurkkimaan <3

    VastaaPoista
  12. Kahdella mukana. Luen blogiasi mm. käsitöiden vuoksi. Ihana palkinto, menisi pojalle joululahjaksi, tykkää niin keittiöleikeistä :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  13. Yhdellä arvalla mukaan! Satunnaisesti luen blogiasi käsityövinkkejä saadakseni =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Yhdellä mukana! Ensimmäistä kertaa blogissasi ja voi miten ihania juttuja täällä on! Ei jää viimeiseksi vierailuksi. :)

    VastaaPoista
  15. Kahdella arvalla mukaan! Huopaherkkujen ohjetta joskus etsimällä eksyin tänne ja ihastuin täysin blogiisi, niin ihania käsitöitä ja kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  16. Eipäs kun kahdella mukana, oli pakko klikata itseni lukijaksi, kun oli niin herkullinen blogi kyseessä!

    VastaaPoista
  17. Kolmella arvalla mukana. Olet tehnyt ihanan palkinnon. Herkut ovat niin käsittämättömän aidon näköisiä :) Blogiisi on mukava tulla katselemaan ja ihastelemaan. Täällä on niin kaunista, lämminhenkistä ja inspiroivaa :)

    VastaaPoista
  18. Pienten ihmisteni leikkeihin pääsisivät nämä ihanuudet meillä ja tarpeeseen tulisivat! Ihania herkkuja! Blogisi on sopiva sekoitus monenlaisia käsitöitä, askarteluja, sisustusta ja kaikkea muuta minua kiinnostavaa. Ihanat kuvat ja tunnelmat mausteena! Kahdella arvalla kokeilen onneani. Ja viimeinkin sain klikattua itseni ihan lukijaksi saakka, vaikka pitkään olen muuta kautta täällä säännöllisesti vieraillutkin :)

    VastaaPoista
  19. Blogisi inspiroi ja antaa ideoita :) Lukijana kahdella messiin

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  20. Ihanat leivonnaiset<3 Ihania käsitöitä ja ideoita löytyy monesti täältä! :) Mukana kahdella!

    VastaaPoista
  21. Ihana arvonta! Kahdella arvalla mukaan ♥ Käsityövinkkejä ja kauniita kuvia täällä katsellaan :)

    VastaaPoista
  22. Voi että ihania.. Tällaisia on suunnitelmissa tehdä lisää pukinkonttiin täksi jouluksi (viime jouluna muutaman keksin, ja yhdet kokeilut muffinia, donitsia ja tuuttia jaksoin virkata).. Pääsisimpä helpolla, kun saisin valmiina. :D
    Yhdellä mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  23. Oi mitä ihanuuksia! Oot niin taitava ja aikaansaava. Kahdella arvalla mukana,vihdoin sain kirjauduttua lukijaksi. Syyslomalla aikaa lueskella blogiasi paremmin.:) Jospa onneter suosisi. <3t

    VastaaPoista
  24. Blogiseikkailulla "eksyin" katselemaan ihania ja taidokkaita aikaansaannoksia. Todennäköisesti eksyn toistekin... :)
    Yksikin arpa voi riittää voittoon.

    VastaaPoista
  25. Voi miten älyttömän ihania ! Tämän takia juuri eksyin blogiisi, kauniiden ja taidokkaiden käsitöiden ihastelun takia.
    Kahdella arvalla mukana. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Yhdellä arvalla mukana :) Sulla on kiva blogi ja erityisen paljon tykkään itse lukea vanhan talon remontoinnista. Lotta S

    VastaaPoista
  27. Ihana arvonta, yhdellä arvalla mukana :) Luen blogiasi erityisesti kivojen käsitöiden takia.
    - Arjakaisa

    VastaaPoista
  28. Löysin tänne Ketunpesän kautta, katselemaan taitavia ja kauniita töitäsi.

    Suvi

    VastaaPoista
  29. Ihana blogi.Kahdella arvalla mukana.Palkinto olisi kiva omalle pikku tytölle<3

    VastaaPoista
  30. Yhdellä arvalla mukana. Ensimmäistä kertaa vierailen täällä ja mukavan näköinen blogi! T.tuikku

    VastaaPoista
  31. Oih mikä herkullinen arvonta ja ihana blogi.Täytyi ihan liittyä lukijaksi eikä tosiaankaan pelkän arvonnan takia-oikea hyvänmielen blogi!
    Kahdella mukana!

    VastaaPoista
  32. Kahdella arvalla mukana! Juuri löysin blogisi, ihania juttuja olet tehnyt kyllä!

    VastaaPoista
  33. Yhdellä mukana! Blogi on niin täynnä ihania ideoita.. eerika.rautiainen(at)saunalahti.fi

    VastaaPoista
  34. Yhdellä arvalla mukaan herkkujen arvontaan! Täältä saa kivoja ideoita hienojen kuvien kautta :)
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  35. Yhdellä arvalla mukana. Blogiasi on mukava lukea, koska siinä on kauniit kuvat, ihania leipomuksia ja todella taitavasti tehtyjä käsitöitä! :)

    VastaaPoista
  36. osallsitutaan pikkuNeidin puolesta ...yhdellä mukana!

    VastaaPoista
  37. Kahdella arvalla mukana! Blogissasi on kivoja ideoita :)!
    tasmiisa@hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Yhdellä arvalla mukana! Löysin tänne vasta vähän aikaa sitten, mutta tulen kyllä vierailemaan jatkossa useasti. Blogi on monipuolinen ja aivan ihania käsitöitä ym. Joitakin ideoita menee kyllä kokeiluun :)

    VastaaPoista
  39. Kahdella arvalla mukana. Jotkut tekevät käsitöitä, mitä osaa, mutta lukeudut heihin, jotka tekevät mitä haluaa ja onnistuu siinä. :) Tää on aivan ihana blogi! <3

    VastaaPoista
  40. Yhdellä arvalla mukana. Aivan mielettömän ihania juttuja ja kuvia. T. Hannel

    VastaaPoista
  41. Yhdellä arvalla mukana. Blogissasi on aivan ihania kuvia ja joka kerta täällä käynnin jälkeen tulee lisää tekemistä to do -listalle.
    NiNNa

    VastaaPoista
  42. Kahdella arvalla mukaan! Blogisi on ihastuttavan kaunis ja ihania juttuja täynnä! :)

    VastaaPoista
  43. Onpa herkulliset virkkuut! Taidokasta!

    VastaaPoista
  44. Yhdellä arvalla tavoittelen suloisia herkkuja pukinkonttiimme :P

    -----almis------

    VastaaPoista
  45. No jestas vaan! Ekaa kertaa blogissasi, tulen toistekin. Todella kiva ja kaunis herkkukauppakattaus sulla täällä. Kaks arpaa, kiitti !

    VastaaPoista
  46. Ihania, totta ihmeessä osallistun kaikilla kolmella :) Luulin jo olevani lukija, mutta en näköjään ollutkaan. Korjasin tilanteen nyt. Mukavia käsitöitä olen käynyt täällä katsomassa ja tykkään kyllä katsella leivonnaisiakin, vaikka en niitä juuri itse tee.

    VastaaPoista
  47. päädyin blogiisi vasta nyt ekaa kertaa, mutta koukutuin ihaniin postauksiin :) kahella mukana,jos nyt liittyminen hyväksytään. mikäli ei niin yhdellä :)

    VastaaPoista
  48. Oi joi, miten ihanat palkinnot! Tiedä sitten jos voittaisin, niin raaskisinko antaa lapsille...
    Tykkään blogissasi sen raikkaudesta, käsityöt kiinnostavat.

    VastaaPoista
  49. Jostain eksyin blogiisi, ja silmäni sattuivat monessa kuvassa nähtyyn pöllötyynyyn. Ihan vaan hurmaava!!
    Mahtavia käsitöitä muitakin ja kiva seurata sisustustakin...ja niin, löytyi tämä arvontakin, yhdellä mukana...
    -Humiela-

    VastaaPoista
  50. Yritin eilen osallistua arvontaasi, mutta viestini taisi kadota jonnekin. Kolmella arvalla siis olisin mukana. Liityin lukijaksi ja linkitin Hääräämöön.

    VastaaPoista
  51. Ompa ihania herkkuja lasten leikkeihin, näitä pitäis päästä itse tekemään.

    VastaaPoista
  52. mukana arvalla!
    elina_jokitalo(at)luukku.com

    VastaaPoista
  53. Vastaukset
    1. Yhdellä arvalla mukana. Blogisi tarjoaa ihania kuvia ja vinkkejä:)

      Poista
  54. Yhdellä arvalla mukana. Aivan ihana blogi ja mikä herkullinen arvonta :) t.Outi

    VastaaPoista
  55. Namskis! Kahdella arvalla mukaan. vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  56. Ihanat herkut lapsille leikkiin. Yhdellä mukana.

    VastaaPoista
  57. Voi kuinka nättejä! Kahdella arvalla mukaan ihastuttavaan arvontaan. Taisin muuten olla sadas lukija, jee! e1101012@edu.vamk.fi

    VastaaPoista
  58. Yhdellä arvalla mukana. Aivan ihanat herkut olet virkannut. :)

    VastaaPoista
  59. Oi mitä herkkuja! Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  60. Kahdella arvalla mukaan arvontaan! Oon miettiny että virkkais tämmösiä mutta taitais taito loppua kesken, ni jospa onni suosis! Eksyin tänään tänne ja ahmin tuntitolkulla juttujas, ihania kaikkia ja tuo leikkikeittiö! (tekis mieli ite olla lapsi :D)

    VastaaPoista
  61. mahtavia sisustusideoita ja varsinkin monta ideaa koristetyynyistä sain toteutettavaksi, kiitos vain!!:)
    yhdellä arvalla mukana. antsu_g@hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Voi miten kauniita, eskarityttö olisi varmasti onnellinen tuollaisista!
    Yhdellä mukaan, -Satu-
    satu.kantoluoto@hotmail.com

    VastaaPoista
  63. Voi miten kiva olisi sujauttaa nuo meidön 1,5-vuotiaan ekaan omaan joulukalenteriin! Keittiöleikit on muutenkin nyt niin in.

    Luen blogiasi diy-ideoita kalastaen ;)

    Lukijana kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  64. 3 arpaa minulle, kiitos! Kyllä tyttöni tykkäisi noista neulotuista herkuista! :) <3
    Olen uusi lukija. Käsityö -aiheiset blogit kiinnostavat ja tämä arvontakin houkutteli lukijaksi liittymään.
    Hyvää talvea! :) T:Kati
    katisku@suomi24.fi

    VastaaPoista
  65. Yhdellä mukana, suloinen arvonta! matkatarmail@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Yhdellä arvalla mukana. Kauniit ja herkulliset arvottavat olet tehnyt. Noilla lapsenlapset tykkäisivät varmasti leikkiä:)

    VastaaPoista
  67. Voi kuinka kivan blogin löysin :) Eksyin tänne hakusanalla pehmokirja ja mielenkiintoni heräsi kun huomasin kaikkea kivaa täällä, täytyy katsella ajan kanssa ! :) Yhdellä arvalla mukana aivan mahtavassa palkinnossa ! :-)
    merja.laakkonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  68. Kolmella arvalla mukana :) Ihana arvonta :) ja kiva blogi. Tervetuloa kylään myös meille: http://onnellinenoliivi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  69. Yhdellä arvalla mukana.Käsityöthän ne kiinnostaa.terv.Tuula-Maija.

    VastaaPoista
  70. Yhdellä arvalla mukana! Käsityöt, ne käsityöt...lapasohjetta olin hakemassa:) Yt "Ingeborg"

    VastaaPoista
  71. Ihanat!
    Juuri tämäntyyliset ideat käsitöihin innostavat minua.
    Yhdellä arvalla mukaan.
    mussaka(at)luukku.com

    VastaaPoista
  72. Nämä on niin suloisen syötävät! Uskomattoman ihanat. Johanna39

    VastaaPoista
  73. tosi söpöjä! mistä keksit idean tehdä noita? ps:( koita tehdä jätskitötterö) oon löytäny ton jätskitötterö idean jostain käsityö kirjasta

    VastaaPoista
  74. Ihan sattumalta täällä tavoittelee yhdellä arvalla aivan ihania voittoja. Lapsenlapseni olisi onnellinen tuollaiset saadessaan. Varmasti lueskelen blogiasi mielenkiinnolla myöhemminkin. T. paupau3110(at)gmail.com

    VastaaPoista
  75. Kahdella arvalla mukana! Kummityttöä haluasin muistaa noilla herkuilla :). Kaunis blogi!

    VastaaPoista
  76. Voi miten herkullinen arvonta. :) Kahdella arvalla mukana. Ja jos arpaonni osuisi kohdalleni, niin meidän lapset löytäisivät nämä joululahjojen joukousta. :)

    VastaaPoista
  77. Ehdottomasti mukana ihanassa arvonnassa yhdellä arvalla. Blogissasi on mahtavia kuvia ja suloisia vinkkejä. Nuo herkut olisi ihana joululahja 3-vuotiaalle tyttärelleni.
    -Pinkkis-
    girlwithoutwings(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  78. Kahdella arvalla mukana. Eksyin mukaan etsiessäni "jotain kivaa tekemistä". Ja täältähän niitä ideoita löytyi! (l33lamm@gmail.com)

    VastaaPoista
  79. Sattumalta surffatessa tänne päädyin. :)
    Aikas herkulta näyttävät virkkaamasi herkut. Sopisi ne lahjaksi vanhemmallekin ihmiselle (aikuiselle) joka herkkusuuna saattaisi pitää niitä esillä koristeenakin. Käydessä lapsia kylässä he voisi leikkiä näillä kirjaimellisestikin "leikkiherkuilla"
    Täytyy tutustua blogiisi tarkemmin.

    Yhdellä arvalla lähden mukaan. :)
    Joulumieltä sinulle sylin täydeltä! <3

    - Kataris10@gmail.com -

    VastaaPoista
  80. Onpa hienoja, mukana yhdellä arvalla.
    Mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  81. On ihania .yhellä mukana. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  82. Yhdelllä arvalla mukana herkkuja tavoittelemassa
    mirkkulainen@luukku.com
    -Mirkkulainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja blogia saa lukemaan juuri tällaiset ihanan herkulliset jutut :)

      Poista
  83. Kahdella mukana! Inspiksen ja kivojen ideoiden takia luen
    arskari(at)gmail.com

    VastaaPoista
  84. Arvalla mukana! Tykkään blogin leikkisyydestä :)
    pauleceb(at)gmail.com

    VastaaPoista
  85. Yhdellä arvalla mukana jos vielä ehtii. Blogissa on aina kivoja vinkkejä ja rento meininki
    marialuok(at)gmail.com

    VastaaPoista
  86. Yhdellä arvalla menossa mukana ;) Ensi kertaa blogissasi, ja jo etusivu houkuttelee jäämään lukijaksi. Ihanat arpajaisvoitot ovat juuri sellaiset, mistä meidän lapset tykkäisivät! Ensikertalaisena luulen, että blogissasi eniten viehättää käsityöt.

    VastaaPoista
  87. Ihania juttuja jaksat värkätä! Julia näytti tämän blogin :) Taisin kyllä myöhästyä arvonnasta, mutta kommentoin kuitenkin.

    Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juup, arvonta loppui eilen, mutta kiva kun jätit kuitenkin kommenttia!
      Mun piti heti tehdä vähän taustatutkimusta ja nyt taidan tietääkin kuka oot :D
      Tervetuloa kuikkimaan tänne vastedeskin!!

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥