keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Puolukkakukko



Me käytiin koko perheen voimin viikonloppuna puolukassa.
Kotiinviemiseksi saimme iloisien mielien lisäksi hirvikärpäsiä (yök!!) ja muutaman litran puolukoita.
Kotona piti sitten leipasta puolukkakukko niin kuin joka vuosi näihin aikoihin.


PUOLUKKAKUKKO

Pohja
200 g voita
1 1/3 dl sokeria
2 munaa
2 1/3 dl vehnäjauhoja
3 dl ruisjauhoja
1 1/3 tl leivinjauhetta

Täyte 
8 dl puolukoita
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl perunajauhoja
1 tl vanilliinisokeria

1. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat. Lisää jauhot ja leivinjauhe.
2. Ota taikinasta 1/3 osa erilleen kantta varten ja laita se jääkaappiin kovettumaan.
3. Painele loput taikinat voidellun vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka täytteen teon ajaksi jääkaappiin.
4. Survo puolukat. Sekoita joukkoon sokerit ja perunajauhot. Lusikoi sose pohjan päälle.
5. Kauli tai painele kansitaikina vuoan kokoiseksi ympyräksi. Nosta kansi kukon päälle ja painele reunat tiiviisti kiinni, ettei puolukkasose lähde tursuilemaan paston aikana.
6. Paista puolukkakukkoa 200 asteessa noin 25-30 minuuttia.

Vinkki! Kansitaikina kannattaa kaulia hyvin jauhotetun, taipuisan leikkuulaudan (tai silikonialustan) päällä ja nostaa paistinlastan avulla kukon päälle!

Tarjoile puolukkakukko himppasen lämpimänä vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.


Tämä ei ole niitä kaikkein maikeimpia herkkuja (paitsi jos lorottaa päälle aimo annoksen vaniljakastiketta tai pyöräytttää monta jätsipalloa), mutta ah, niin hyvää!!

Kylläpä punainen ja valkoinen tuntuu taas raikkaalta väriyhdistelmältä 
ja niin jouluiselta  ;)


10 kommenttia:

  1. Tuollaista puolukkaherkkua en olekaan kokeillut, tykkään kyllä puolukkapiirakasta ihan hirveästi (no mistähän marjapiirakasta en tykkäisi...), joten tämä täytyy laittaa muistiin, jos vaikka innostuisi kokeileen. Taas näin syksyn tullen mun tekee aivan liian paljon mieli makeaa ja leivonnaisia, leipoa tekis mieli useampi kerta viikossa, mutta pakko kai se joku roti on olla siinäkin asiassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, täällä on kans yksi jolle uppoaa melkein kaikki piirakat (ja muuta makeat) ;) Puolukkakukko on siitä erilainen kun se ei ole ihan vehnämössöä, eikä niin makeaa mitä monet muut piiraat. Sun pitää alkaa leipomaan leipää kaikkien makiasten tilalta ;D

      Poista
  2. Herkullisen näköinen piirakka! Tykkään kovasti puolukasta. Pitäisi vaan löytää hyvä puolukkapaikka jostain. Ehkä ainakin piirakan verran löytyisi :) Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolukka on hyvän makuinen marja ja niin monikäyttöinen. Meillä menee sitä paljon ruokien kyytipoikana. Toivottavasti löydätte jonkun paikan mistä löytyy puolukkaa! Kiitos Pizzicato!

      Poista
  3. Mun äiti tekee aina syksyisin samalla reseptillä mustikkakukon. :) Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikkakukkokin kullostaa hyvältä, pitääpä jokukerta testata!

      Poista
  4. Minä vasta katselin jossain lehdessä puolukkakukon ohjetta, kiva kun laitoit tämän sinun tänne! Löytyy täältä helpommin kuin se lehti. Meillä on tehty mustikkakukkoa, joten tämä puolukkaversio oli uusi tuttavuus. Kokeilla täytyy, kunhan puolukat kypsyvät. Meillä nimittäin eivät ihan vielä ole kypsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tosiaan kokeilla puolukkaversiota! Mustikkakin kuullostaa kyllä älyhyvältä, ite voisin puolestaan kokeilla joskus niillä! Täällä taas puolukka-aika on parhaimmillaan :)

      Poista
  5. Herkullisen näköistä ja niin kauniit kuvat. Puolukka on niin ihanan värinen. Sen väristä kangasta kun saisin, niin tekisin paidan heti itselleni :) Hirvikärpäset on tosi inhottavia, niitä meidänkin metsämies tapaa tuolla metsässä koirien kanssa ollessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolukanpunainen on kaunis väri, siitä tulisi kyllä kauniin värinen paita! Mulla tulee aina puolukasta jotenkin jouluinen olo :) Tekeekö väri sen vai maku, mene ja tiedä! Hirvikärpäset on ärsyttäviä ja nyt kun täällä on ollut sen verta lämmin niin ei ole viittinyt metsään kunnon varusteita päälle laittaa niin nehän pääsee tunkeutumaan kaikkialle! Kiitos Kanneli!

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥