lauantai 31. toukokuuta 2014

Herkuttelua



Tänään loppuivat koulut ja monessa perheessä on juhlittu valmistuneita tai tuoreita ylioppilaita. 
Tai sitten muuten vaan juhlistettu kesää, niin kuin meillä.
Kesäkausi korkattiin meillä käyntiin nopeilla kääretorttuleivoksilla.
Kesän tuntua tuomaan (täällä ei ole ollut mitenkään erityisen kesäisiä kelejä) nappasin muutamia syreenin ja jonkun muun (?) oksia kannuun.




Leivoin päivällä mustikka-vadelmatäytteisen kääretortun, josta sai nopeasti helppoja makeannälän taltuttajia ja kahvin kavereita pyöräyttämällä päälle pari suklaajätskipalloa ja koristelemalla pienillä marengeilla. Ihan paljaaltaan pelkkä marjatäytteinen kääretorttuhan on kuivakkaa niin, että jäätelö sopii sen kaveriksi kuin nenä päähän! 
Minulla tulee usein tehtyä marenkeja jäätelönteosta ylijääneillä valkuaisilla (mitäänhän ei katsokaas heitetä hukkaan ;D ) Meillä tehdään nykyään jätskit itse, kun saatiin joululahjaksi jäätelökone. Ja sillä tulee kuulkaas hyvää jäätelöä ja saa justiinsa sen makuista kuin itse haluaa!




Olipa muuten hyvä setti tuo kääretorttu-suklaajäätelö-marenkiyhdistelmä. Niin hyvää, että sitä kehtaa tarjota vieraillekkin! Suosittelen kokeilemaan! Kääretorttu kannattaa tehdä itse (tai makuasiahan tuo on, minusta vaan kotitekoiset kääretortut peittoavat kaupantortut mennentullen!), mutta valmiit jätsit ja marengit käyvät tuohon settiin oikein hyvin!


Onnittelut vielä täältäkin suunnalta kaikille ammattiin valmistuneille ja tuoreille ylioppilaille!!

Seuraavaksi olisikin vuorossa vähän erilaisia herkkuja....

10 kommenttia:

  1. Voi, mitä herkkuja! Ja tuo syreeni on kyllä niin kaunis kukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syreeni on kaunis kukka, yksi mun ehdoton lemppari <3

      Poista
  2. Ihania herkkuja ja kukkasia! Täällä ei vielä syreenin kukista oo tietoakaan.
    Jätskiä munkin tekis mieli tehä ite, mutta en oo vielä saanu kokeiltua! Ei oo kyllä jäätelökonettakaan, mutta onhan niitä jotain ohjeita joilla kuulemma onnistuu ilmanki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, että täällä on tänä keväänä kaikki kukkineet kamalan aikasissa ja oikein pikavauhdilla! Kyllä ilman konettakin saa hyvää jäätelöä, sitä vaan joutuu vatkailemaan välillä. Glukoosisiirappia käyttämällä saa jäätelön rakenteesta sileämmän.

      Poista
  3. Oi miten ihania syreenejä. Meillä ei tosiaankaan vielä ole kukassa. Sitä odotellessa. :) Ihanaa kesää teille!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syreenit on ihania! Voisin istua vaikka kuinka pitkään tässä keittiön pöydän ääressä ja tuoksutella ja ihailla niitä :) Ihania kesähetkiä myös teidän poppoolle!!

      Poista
  4. Juuri tänään mietin, että olispa kiva tehdä pitkästä aikaa kääretorttua :) Täytyy ehdottomasti kokeilla. Meillä kasvaa tuota samaa valkoista pensasta pihan perällä, mutta en tiedä minäkään sen nimeä. Joksikin angervoksi oon sen kuvitellut. Ihania kuvia olet ottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä koettaa!! Tuossa on muuten tosi paljon samankaltaiset kukat ja lehden mitä norjanangervossa, että varmaan on joku sukulaispensas!

      Poista
  5. Ai makea ! Omatekoista jäätelöä, kuulostaapa mielenkiintoiselta :) Voi näitä sun kukkakuvia, ihania :) Syreeniä pitäisi istuttaa omalle pihalle. Niille olisi jo paikkakin varattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäätelökoneella saa tehtyä ihan älyhyvää jäätelöä, eikä ole edes mikään kova homma tehdä :) Ainut huonopuoli meidän koneessa on se ettei sillä saa tehtyä kauhean isoa satsia kerralla (vai oisko tuo positiivista ;D )! Syreenit jaksavat ilahduttaa joka alkukesä <3

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥