keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Puolukkakukko

 


Tätä herkkua on pakko tehdä joka syksy ja herkutella se lämpöisenä kermavaahdon kera.


PUOLUKKAKUKKO

Pohja
200 g voita
1 1/3 dl sokeria
2 munaa
2 1/3 dl vehnäjauhoja
3 dl ruisjauhoja
1 1/3 tl leivinjauhetta

Täyte 
8 dl puolukoita
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl perunajauhoja
1 tl vanilliinisokeria

1. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat. Lisää jauhot ja leivinjauhe.
2. Ota taikinasta 1/3 osa erilleen kantta varten, 
kauli tai painele se leivinpaperin päälle piirakkavuoan kokoiseksi ympyräksi 
ja laita se sitten jääkaappiin kovettumaan.
3. Painele loput taikinat voidellun vuoan pohjalle ja reunoille. 
Nosta vuoka täytteen teon ajaksi jääkaappiin.
4. Survo puolukat. Sekoita joukkoon sokerit ja perunajauhot. 
Lusikoi sose pohjan päälle.
5. Kiepsauta kansi kukon päälle ja painele reunat tiiviisti kiinni, 
ettei puolukkasose lähde tursuilemaan paston aikana.
6. Paista puolukkakukkoa 200 asteessa noin 25-30 minuuttia.

Tarjoile puolukkakukko lämpimänä kermavaahdon tai vaniljajäätelön kera.



Mukavaa päivää!


5 kommenttia:

  1. Meillä on aina tehty samaan tyyliin mustikkakukkoa. Puolukkaisena en olekaan sitä koskaan saanut. Varmasti hyvää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilepa joskus tehdä puolukkaversio, sekin on tosi hyvää 😋

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Jostakin syystä tätä tulee tehtyä vain syksyisin, vois tehdä kyllä muulloinkin 😄

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥