Tämän vuoden viimeset päivät ovat käsillä.
Koen, että tämä vuosi on ollut jollakin tapaa hengähdysvuosi.
Vaikka tähänkin vuoteen on mahtunut koko elämän kirjo ja haasteita vaikka muille jakaa,
niin suuremmilta heilahduksilta ollaan silti vältytty.
Mistä olenkin tällä hetkellä valtavan kiitollinen.
Vuoden parhaimmistoon kuuluu ehdottomasti nuorimman lapsemme syntymä.
Miten paljon iloa ja onnen tunnetta tuo pikkuinen on tuonutkaan meidän perheeseen ♥
Eniten sitä toivoo, että tulevan vuoden haasteiden ja vastoinkäymisten alla
jaksaisi silti säilyttää elämän myönteisyyden ja toivon.
Ja jaksaisi edelleen iloita niistä pienistäkin asioista mitä ympärillä on.
Sillä onneenhan ei lopulta paljon tarvita.
Riittää, kun kiinnittää katseen epäkohtien sijaan siihen hyvään mitä ympärillä on ♥
Muutaman päivän päästä sanomme hyvästit tälle vuodelle.
Mielenkiinnolla käännänkin katseeni sitten tulevaan uuteen vuoteen!
Mukavia vuoden viimeisiä päiviä sinullekin ♥
Onnea vielä pikkuisesta!Ihanat jouluiset kuvat teidän kotoa!
VastaaPoistaKiitos Aikku <3
PoistaTodella kauniit tunnelmat ❤❤
VastaaPoistaKiitos Stella Vanilja ❤️
PoistaElämän yksi suurimmista salaisuksista piilee juuri tuossa...epäkohtien sijaan keskittyy niihin hyviin ja kauniisiin mitä ympärillä on. <3
VastaaPoistaOnnentäyteistä uutta vuotta teidän ihanalle perheelle!
Niinpä, aina sitä ei tahdo muistaa ja silloin on ihan hyvä muistutella iteäkin siitä. Kiitos Susanna ❤️ Ja onnellista tulevaa vuotta teillekin ❤️
PoistaJuuri niin! Onnen salaisuus on pienissä asioissa. Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta! Sinulla on aina niin kauniit kuvat ja levolliset tunnelmat. Kiitos sinulle!
VastaaPoistaKiitos sinulle Maria mieltä lämmittävästä kommentista ❤️ Onnellista uutta vuotta myös sinulle ❤️
PoistaIhania tämän loppuvuoden päiviä sinulle ja onnellista uutta vuotta 😍 Kauniisti kirjoitit ❤ Hetkessä elämisen taitoa täytyy jatkuvasti harjoitella 😊
VastaaPoistaKiitos ja samoin sinulle Katja ❤️ Niinhän tuo taitaa olla ettei tässä elämässä ikinä pääse ekaluokkaa ylemmaksi!
PoistaOnnellista uutta vuotta Sinulle! Sinun blogistasi välittyykin kauniilla tavalla tuo kaiken hyvän näkeminen ja hetkessä eläminen. <3
VastaaPoistaKiitos Pikku Akka taas niin lämpöisestä kommentista ❤️ Onnellista uutta vuotta myös sinulle ❤️
PoistaMukavia vuoden viimeisiä päiviä ja onnellista uutta vuotta! ❤ Minulla on paljon opeteltavaa tuossa hyvien asioiden näkemisessä..
VastaaPoistaMinullakin on täytynyt sitä paljon opetella ja edelleen se on välillä hirmu vaikeaa. Oikein saa välillä itseä muistutella miten hyvin meillä oikeasti asiat ovat ja pysähtyä tämän asian äärelle. Taitaa olla ikuista elämänkoulua. Kiitos Raisa ❤️ Ja onnellista uutta vuotta myös sinulle ❤️
PoistaPitkästä aikaa tuli kurkattua tänne blogin puolelle ♡ voi miten ihania ja elämänmakuisia kuvia täältä löytyi ja ihanaa jouluntunnelmaa ♡ tulee lähinnä seurailtua instan puolella... Mukavia vuoden viimeisiä päiviä ♡ Onnea ja Iloa uuteen vuoteen ♡
VastaaPoistaSari
Mukava kun pitkästä aikaa kävit Sari, kiitos mieltä lämmittävästä kommentista ❤️ Onnellista uutta vuotta myös sinulle ❤️
PoistaOnni on ympärillämme pieninä murusina. On taito nähdä ja löytää ne!❤️Sitä pitää opetella ja itselle muistutella useasti!
VastaaPoistaEerika! ❤️ Kiitos tämän vuoden yhteisestä blogimatkasta ja ystävyydestä!❤️
Niinhän se on, muistuttelua se tarviikin, että jaksaa nähdä kaiken hyvän niinä harmainakin päivinä ja välillä muutenkin. Välillä olen tehnyt niin, että oikein pysähdyn ja pakotan itseni miettimään kolme hyvää asia tästä hetkestä tai päivästä. Taitaa olla elämän mittaista koulua tämäkin. Kiitos Kaisu sinullekin ja erityis kiitos näistä kaikista ihanista kommenteista mitä olet jättänyt ❤️
PoistaKauniit kuvat. Hyvää alkavaa vuotta sinne! <3
VastaaPoistaKiitos Tiina ja onnellista uutta vuotta myös sinulle ❤️
PoistaKiitokset mukavasta ja inspiroivasta blogistasi! Siitä välittyy niin positiivinen ote elämään että itsekin huomaa mistä kaikesta voi olla kiitollinen. Ihailen leivonnaisia joista teet niin kauniita. Jouluksi tuli kokeiltua suklaa-karpalo-cookieseja ja hyviä olivat. Ihana koti teillä ja niin monessa tekemisessä lapset mukana. Ei myöskään näy televisio-aikasyöppöä... Oikein hyvää tulevaa vuotta 2019 koko perheelle! t. mummi pohjanmaalta
VastaaPoistaMukava kuulla, että pidät blogistani ja onpa kiva myös kuulla, että olet testannut tuota cookies ohjetta. Ihan oikein olet huomannut, meiltä ei tosiaan telkkaria löydy. Me ei pidetä sitä niin tärkeänä kapineena, että sitä tarvittaisiin. Onnellista uutta vuotta sinulle ja lämmin kiitos tästä ihanasta kommentista ❤️
Poista