lauantai 16. kesäkuuta 2018

Suklaatryffelikakkua täyden kympin kunniaksi


Meillä oli mieheni kanssa pari päivää sitten 10-vuotis hääpäivä. 
Enpä olisi kymmen vuotta sitten tiennyt miten rakkaus 
ja kiintymys toista kohtaan vaan lisääntyy vuosi vuoden jälkeen. 
On niin valtavan kiitollinen mieli tuosta rinnallakulkijasta, 
tuosta minulle kaikista sopivimmasta miehestä, 
ja niistä kaikista yhteisistä hetkistä mitä on mahtunut näihin vuosiin

Juhlimme päivää suklaisen kakun verran. 
Loppukesästä päästäänkin miehen kanssa pienelle reissulle, 
kun äitini on luvannut ottaa lapsukaiset heille hoitoon


Tämän vadelmaisen suklaatryffelikakun ohje on nähty täällä jo blogini alkuaikoina, 
mutta päivitäntä nyt reseptin tänne hääpäivän kunniaksi. 
Tätä oli meidän hääkakkunakin, tosin olen sittemmin vähän parannellut reseptiä. 
Kymmenen vuotta sittenkin kakkua koristivat orvokit



VADELMA-SUKLAATRYFFELIKAKKU
POHJA:
300 g pehmeää voita
3 dl sokeria
5 munaa
3 dl vehnäjauhoa
3/4 dl perunajauhoa
1 dl kaakaota
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 dl maitoa

Kostutukseen maitoa tai kaakaota.

TÄYTE:
Vadelmakiisseli:
400 g pakastevadelmia
1 dl vettä
1/2 dl sokeria
 2 rkl perunajauhoa

Lisäksi:
2 dl vispikermaa
1 prk maitorahkaa
sokeria maun mukaan

TRYFFELI-KUORRUTE:
125 g kookosrasvaa
200 g taloussuklaata
1 1/3 dl vispikermaa

1. Voitele ja korppujauhota 24cm irtopohjavuoka. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

2. Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää maidon kanssa taikinaan.

3. Paista kakkua uunin keskiosassa n. 50 min.

4. Valmista vadelmakiisseli. Laita kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes kiisseli pulpahtaa pari kertaa. Jäähdytä kiisseli kunnolla. Laita kattila esim. altaaseen missä on pohjalla kylmää vettä.

5. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon maitorahka ja maun mukaan sokeria.

6. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta pohjakerros ja levitä päälle puolet vadelmakiisselistä ja jonka päälle puolet kermarahkaseoksesta. Nosta päälle toinen kakkulevy ja täytä samoin. Laita päälle kansilevy ja kostuta sekin. Siirrä kakku jääkaappiin tryffelin valmistuksen ajaksi.

7. Valmista tryffeli sulattamalla kookosrasva kattilassa. Sulata suklaa paloina sekaan. Jäähdytä hyvin (muuten kermaa joukkoon vatkatessa tryffelistä ei tule kuohkeaa), mutta älä anna kovettua. Jos kookosrasva-suklaaseos ehtii kovettua sen voi sulattaa kyllä uudelleen... Lisää jäähtyneeseen seokseen vispikerma ja vatkaa seos kuohkeaksi. Seos kovettuu melko helposti.

8. Kuorruta koko kakku suklaatryffelillä ja koristele halutessasi.


Jos haluaa oikaista tuon kiisselin kohdalla niin väliin voi laittaa kaupan vadelmahilloa.
Tuo itsetekemä kiisseli ei ole niin makeaa kuin valmishillot 
ja se tuo mielestäni kivaa raikkautta muuten makeaan kakkuun.

Kakun voi tehdä kuorrutusta myöten jo edellispäivänä 
(kostuta kakku siinä tapauksessa vähän niukemmin)! 
Itse olen tehnyt kakun aina edellispäivänä valmiiksi ja käyttänyt kostuketta 1 1/4- 1 1/2 dl.



Sinussa näen kaiken sen
mitä koskaan kaipasin.
Olet täyttymys toiveen hiljaisen
sinä ystävä läheisin.

Keskellä päivän arkisen
näen ilon ja hyvyyden.
Näen uskollisen sydämen,
näen viisauden syvyyden.

Sinussa näen luottamuksen
pienen ihmisen askeliin.
Lävitse pilvisen harmauden
jaksat uskoa ihmeisiin.

Sinussa näen rohkeuden
yhä katsoa tulevaan.
Tahdon kuiskata hiljaisen kiitoksen
vaikken sanoja tunnekaan.

Anna-Mari Kaskinen




27 kommenttia:

  1. Onnittelut teille upean juhlapäivän johdosta 😍 Kakku näyttää niin ihanalta ja on varmasti suussa sulava 🤩

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Katja ❤️ Kakku oli kyllä kerrassaan herkullista 😋

      Poista
  2. Voi miten kaunis kakku! Aidot kukat ovat niin todella kauniita koristelussa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kerma ruusu ❤️ Minusta kesä kakkuihin kuuluu ehdottomasti syötävätkukat 😍

      Poista
  3. Onnea edelleenkin! Ihanalla kakulla juhlistitte merkkipäiväänne! :)

    VastaaPoista
  4. Upea kakku. Paljon onnea ja siunausta yhteisiin vuosiin myös tästä eteenpäin! <3 :) Mulle tulee niin hyvä mieli, kun on yhä ihmisiä, jotka ovat onnellisia yhdessä vuosikymmenien jälkeenkin.

    VastaaPoista
  5. Täydellinen kakku! <3
    Kuin suoraan parhaimman konditorian ikkunasta.
    Koristelu kesäisen kaunis ja kepeä, kukkien tuoksuinen! <3

    Auringon hellimää sunnuntaita sinne ja onnea vielä 10-vuotiaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Susanna ❤️ Syötävillä kukilla saa niin kauniit ja kesäiset koristelut leivonnaisiin 😍

      Poista
  6. Paljon Onnea. <3 Upea kakku. :)

    VastaaPoista
  7. Lämpimät onnittelut teille 💕 aivan ihastuttava kakku ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöinen kiitos sinulle Stella Vanilja ❤️

      Poista
  8. Lämpöiset onnittelut teille! ❤ Niin herkullisen näköinen kakku ja oikeat kukat on vaan niin kauniita koristeena.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Raisa ❤️ Samaa mieltä noista kukista ja minusta ne jotenkin kuuluvat kesän kakkuihin 😍

      Poista
  9. Paljon onnea! <3 Todella upea kakku! Niin kauniit kukkakoristelut ja makukin varmasti herkullinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Maria ❤️ Tuo kakku on kyllä todella hyvää 😋

      Poista
  10. Ihana paluu hääpäivään kakun muodossa! 🌸
    Kaikkea hyvää, kaunista edelleenkin teille yhdessä!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöinen kiitos sinulle Kaisu ❤️

      Poista
  11. Onnea ja iloa myös tulevaan! ��
    Mistä voi ostaa syötäviä kukkia, en ole koskaan törmännyt ja näiden kuvien myötä alkoi kiinnostamaan ��

    - Emili

    VastaaPoista
  12. Lämmin kiitos Emili ❤️ Nuo kakun päällä olevat kukat on meidän pihasta, mutta Prismassa ja Citymarketissa olen ainakin nähnyt myytävän orvokkeja. Ne on ollut hedelmäosastolla samassa paikassa missä on pensasmustikat ym. marjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nopeasta vastauksesta! Täytyypä kaydä kurkkaamassa markettien hyllyt ristiäisiä silmällä pitäen :)
      - Emili

      Poista
  13. Onnea edelleen ♥ Tuota kakkua täytyy kyllä testata, erityisesti kuorrutus kuulostaa mielenkiintoiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele ❤️ Tuota kuorrutusta voisi syödä pelkälteenkin, se on vähän samantyyppistä kuin Brunbergin tryffeli 😋

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥