tiistai 15. toukokuuta 2018

Täyteläinen minttusuklaakakku


Laittelenpa taas vaihteeksi tänne reseptipostauksen ja 
tällä kertaa kaikea muuta kuin sokerittoman sellaisen. 
Tämä minttusuklainen kakku on herkuteltu ihanien ihmisten kera jo aikapäiviä sitten, 
mutta jostakin syystä reseptin julkaiseminen on jäänyt, 
vaikka aikomus oli laitella se heti tänne kuvien ottamisen jälkeen.


Tässäpä teillekin (ja itselle tänne muistiin) täyteläisen minttusuklaakakun ohje.
Ohje on napattu ainakin 15 vuotta sitten jostakin lehdestä 
ja jos en ihan väärin muista kakun nimi oli siellä ruusuritarikunnan kakku.
Tätä tehtiin minun valmistujaisiin silloin muinoin :D

TÄYTELÄINEN MINTTUSUKLAAKAKKU

Pohja:
150 g tummaa suklaata
150 g voita
2 dl sokeria
3 keltuaista
1 dl vehnäjauhoja
3 valkuaista

Kuorrutus:
200 g (= n.25 kpl) minttusuklaamakeisia
(esim. Fazermint)
3 rkl vispikermaa

1. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Sulata suklaa ja voi kattilassa. 
Sekoita puuhaarukalla joukkoon sokeri, jauhot ja keltuaiset. 
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. 
Nostele valkuaisvaahto varovasti taikinan joukkoon.

2. Voitele 24 senttinen irtopohjavuoka ja kaada taikina siihen.

3. Paista kakkua 175 asteisen uunin alatasolla noin 35 minuuttia.

4. Laita minttusuklaat ja kerma kattilaan ja kuumenna miedolla lämmöllä niin, 
että suklaa sulaa. Sekoittele koko ajan. Kaada suklaakuorrute jäähtyneen pohjan päälle.

5. Säilytä kakkua jääkaapissa.


Tästä tulee vähän mutakakun tyyppinen tiivis ja täyteläinen kakku. 
Ja on parhaimmillaan kun saa yön yli tekeytyä jääkaapissa.
Olen välillä tehnyt kakusta gluteenittoman version vaihtamalla vehnäjauhojen 
tilalle yksinkertaisesti perunajauhon, mikä on toiminut tässä kakussa oikein hyvin.



Herkullisia ja aurinkoisia hetkiä sinulle ♥





8 kommenttia:

  1. Ihan varmasti maistuvaista kaakkua! Minttusuklaa, niin minun lempparia. :)
    Aurinkoista keskiviikkoa Sinullekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, minttusuklaa on minunkin lempparia 😋 Oikeastaan se taitaa olla meidän koko perheen lempparia, joten tämmöiset herkut uppoaa kaikille silloin harvoin kun tälläistä leivon. Kiitos Pikku Akka ❤

      Poista
  2. Täydellistä....<3
    Kiitos ohjeesta ja suloisia kesäpäiviä!
    Postia lähtee sinulle huomenna...mukana pieni käsivoide, jos ihmettelet mikä se pieni on.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna ❤ Ja Kiitos jo etukäteen paketista, nyt on mitä odottaa 😍

      Poista
  3. Kaikki minttusuklaiset tekee kyllä meilläkin kauppansa.. Tämä näyttää kyllä herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin se on melkeinpä koko perheen lempparimaku 😋 Kiitos Raisa ❤

      Poista
  4. Onpa herkullisen näköinen kakku ja niin kauniit kuvat siitä. 😍 Täytyypä joskus kokeilla, minttusuklaa kun on niin vastustamatonta 😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttusuklaa on minunkin herkkua tai oikeastaan melkeinpä koko meidän perheen herkkua 😋 Kiitos Kaaru ❤

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥