maanantai 30. lokakuuta 2017

Mitä hiirikaksikolle kuuluu?


Muistatko vielä sen, kun meille muutti kaksi hiirtä? Ne eivät olleetkaan mitä tahansa harmaahäntiä, jotka piti ensitöikeen hätistellä pois, vaan sellaisia suloisia otuksia mitkä otettiin ilomielen vastaan. Jonkin ajan kuluttua hiirineiti muutti lastenhuoneen kirjahyllyyn asumaan ja nyt siellä näyttää elelevän yhden hiiren sijasta kaksi hiirtä sulassa sovussa.


Vähän on pariskunnalla ollut heikonlaisesti huonekaluja ja muuta tarvepuolta, mutta ihmeen hyvin ovat silti tulleet toimeen. Säännöllisesti heillä käy myös kyläilemässä sinipaitainen ystävä, joka on osottautunut hirmu käteväksi käsistään. Niin vaan hän valmisti ystävilleen suloisen pirttikaluston, jonka ääressä on kelvannut kahvitella.


Syksyn kylmien hiipiessä nurkkiin on hiirienkin asunto käynyt kovin kalseaksi ja kylmäksi. 
Hetken aikaa pohdittuaan kaksikko päätti rakentaa heille ihka uuden pönttöuunin.


Sen suloisessa lämmössä on rouva innostunut virkkaamaan monenlaisia pieniä
ja tarpeellisia juttuja heidän yhteiseen kotiinsa.
Hommasipa pariskunta myös pari taljaa minkä päällä on ihana istuskella ja kuunnella takkatulen rätinää.


Varsin leppoisalta näyttää siis hiirien elämä. On auttavaisia ystäviä ympärillä. Lämpöä riittää ja muutenkin asunto on tullut varsin viihtyisäksi. Ei heillä näytä olevan huolen häivää,  elämä soljuu mukasti eteenpäin.


Taitava veljeni teki lasten barbie- ja hiirileikkeihin suloistakin suloisemman pöytäkaluston. Pöytä inspiroi minua näpertämään leikkeihin lisää rekvisiittaa ja ensimmäisenä syntyi Pringles-purkista takka. Tokihan takkapuille piti sitten virkata kori ja saattoi siinä sivussa syntyä muutama muukin kori, kun jemmassta löytyi niin herkullisen värisiä lankoja. Mutta korejahan aina tarvii, hiiret ja barbitkin, eikö?! Pöydälle virkasin vielä kaitaliinan ja johan tuli heti yhteisistä teehetkistä astetta kodikkaammat .Löysin myös jemmasta (toisinaan on suorastaan onni omistaa niin paljon kaikkea sälää ;D ) pieniä turkispaloja, joista leikkelin hiirille lämpöiset taljat talven varalle. Tottahan sellaisetkin on tarpeellisia ;)

Monenlaista uutta ja terpeellista ovat siis hiiret saaneet kotiinsa.
Ja tosiaan näyttää aivan siltä,
että he viihtyvät lastenhuoneemme kirjakyllyn toiseksi alimmalla hyllyllä.


14 kommenttia:

  1. Tunnelmallinen ja suloinen koti hiirulaisilla! 😊

    VastaaPoista
  2. Ihastuttava koti hiirulaisilla!
    Kyllä tuolla kelpaa siimahäntien asustella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna ❤ Hiiret ovat viihtyneet tuolla hurjan hyvin 😊

      Poista
  3. Olipa ihana lukea hiirikaksikon kuulumisia! 😍 Heillä on yhtä kaunis koti kuin teilläkin - pieniä, sieviä yksityiskohtia täynnä. 😙

    VastaaPoista
  4. Ihania <3 Meillä tytöillä on Lundbyn nukkekoti, jonne olemme väsänneet kaikkea, nyt jo jouluisiakin juttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! Noiden nukkekotijuttujen väsäämiseen tahtoo jäädä ihan koukkuun :) Nyt täällä on valmistunut muutamia jouluisia juttuja sinne.

      Poista
  5. Eikä! Ihan ylisuloinen koti hiirulaisilla siellä <3
    Aivan ihania ideoita ja näperryksiä! :) Tykkään muutoinkin tosi paljon kuvistasi ja ihanista asetelmista mitä teet <3

    Oikein alkoi harmittaa, kun meidän tytöillä on tuo leikkivaihe jo mennyt ohi!

    Iloista marraskuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos mukavasta kommentista Iida Emilia <3 Nuo nukkekotijutut ovat aika koukuttavia, nyt me ollaan touhuttu sinne jo vähän joulua. Eikö se ole jo ihan suotavaa näin marraskuussa ;)

      Iloista marraskuuta myös sinne :)

      Poista
  6. Aivan ylisuloisia on teidän alivuokralaiset!!!! Kyllä niiden nyt kelpaa asustella talven tuiskuilta suojassa, kun on pönttöuunikin ja kaikki, pirttikalustosta puhumattakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuollaisia alivuokralaisia mielellään pitääkin kirjahyllyssä. Hyvin ollaan tultu keskenään toimeen 😃 Kiitos Hanna ❤

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥