maanantai 25. huhtikuuta 2016

Ristiäiset




Viikonloppuna oli meidän vauvan ensimmäiset juhlat, ristiäiset!
Vietimme juhlat kotona, niin kuin kaikkien muidenkin lastemme ristiäisiä, esikoista lukuunottamatta, olemme viettäneet. Olen tainnut ennenkin täällä mainita, että tykkään järjestää juhlia. Nytkin nautin kaikesta laittamisesta. Tosin pikkuisen stressiä meinasi pukata lasten sairastelut ennen juhlia, mutta onneksi porukka ehti tervehtyä juuri juhliin.






Yksi juhlien järjestämisen lempparihommista on tarjoilun suunnittelu.
Suolaiselle puolelle halusin vähän ruokaisampaa tarjottavaa ja niinpä tekaisin kahvipöytään vihersalaatin ja kinkkupiirakkaa. Lisäksi tarjolla oli coctailpiirakoita.

Leivoin näihin juhliin kaksi erilaista täytekakkua, mansikka- ja suklaakakun. Mehevän suklaakakkupohjan välistä löytyi vanukastäyte ja vadelmia. Mansikkakakun väliin laitoin taas rahkaa, kermaa, pakastemansikoita ja mustaherukkatuorejuustoa. Kokeilin ekaa kertaa tuota vanukastäytettä ja tulee varmasti toistekin tehtyä. Itse ainakin siihen tykästyin ;)

Myös Pienen lintukodon suussasulava porkkanapiirakka pääsi testaukseen ja se oli kyllä nimensä veroinen piirakka! Tätäkin tulee varmasti tehtyä uudemman kerran. Kiitoksia Kaaru reseptistä!
Lisäksi herkuttelimme Santerin leivoksilla ja viipaleleivillä.





Pikkuinen puettiin minun ompelemaan pellavaiseen kastemekkoon. Samaan mihin isommat sisaruksetkin on puettu heidän kastepäivänään. Koti oli koristeltu jo edellisenä päivänä valkoisin kukin ja pöydille levitetty vanhat pitsilakanat liinoiksi.

Vanhin tyttö sanoikin illalla meidän siivotessa juhlajuttuja pois, että nyt ei tunnu enää yhtään juhlavalta, kun kaikki on samallalailla mitä aina on. Niinpä, kyllä se pieni laittaminen; siisti koti, kukkaset, punaisen kammarin pitkäksi levitetty pöytä, liinat, kynttilät ym. arjesta poikkeavat pikkujutut tuovat sen juhlan tunnun. Sekä tietysti vieraat  




Kastetilaisuus oli tietysti taas kerran mieleenpainuva.
Liitän tähän yhden runon mikä kuvaa minusta hyvin ristiäispäivän tunnelmia.

"Lapsen tie on aamun tie, aurinko loistaa sen yllä.
Minne se kulkee, minne se vie? Outo se vielä on kyllä.
Kukkien valkoiset tähdet, hauraat siniset kellot,
laihoa tuoksuvat pellot kysyvät: minne lähdet?

Lähden matkalle vaikka en tiestäni mitään tiedä.
Kuljen rinnalla enkelten, joilta ei valoa viedä.
Vaikka en tunnekaan matkaa, keväästä riennän kesään
niin kuin lintunen pesään lentää ja lentoaan jatkaa.

Paimen tielleni annetaan, hän minut tuntee ja johtaa.
Aamu tuo iloa tullesaan, kauas sen valkeus hohtaa.
Elämä, sana niin suuri vielä on käsittämättä.
Monta rakasta kättä lähellä nyt on juuri."


Ihanaa uutta viikkoa sinulle!!

ps. Punaisessa kammarissa on vaihtunut järjestys (taulut pitäisi edelleen siirtää :o ) ja ompelin sinne muutaman uuden tyynynpäällisenkin jokunen aika sitten. Kirpparilta löytyneistä kahdesta samanlaisesta pitsiliinasta ja pellavakankaanlopusta syntyi puusohvalle juuri sopivat uudet tyynynpäälliset. Minusta ne sopivat hyvin kevääseen ja kesään

♥ ♥ ♥

29 kommenttia:

  1. Kylläpä on kauniisti laitettu juhlat.
    Tuo runo /laulu on ihana,puhutteleva.
    Mukavaa viikkoa sinullekkin❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkin tykkään laulusta tosi paljon! Kiitos Miikku ja kivaa loppuviikkoa sinne teille <3

      Poista
  2. Kylläpä on kauniisti laitettu juhlat.
    Tuo runo /laulu on ihana,puhutteleva.
    Mukavaa viikkoa sinullekkin❤

    VastaaPoista
  3. Ristiäsijuhlat on juhlista ihanimmista päästä. Olet sinä kyllä ahkerasti leiponut kaikenlaista juhliin, namskis :). Kaunis tuo runo, sinulla on tallessa paljon upeita runoja. Punainen kammari näyttää niin houkuttelevalta uusine tyynyineen. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ne on jotenkin aina niin herkät, ihan niin kuin pienet vauvatkin! Minä rakastan runoja ja niitä onkin tullut talletettua yksi jos toinenkin :) Kiitos Krista!

      Poista
  4. Niin kaunista. Aivan ihana tunnelma välittyy kuvista. Juhlien järjestäminen on kyllä ihanaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos juhlien tunnelma välityy kuvista sinne asti <3 Kiitoksia Aidafoun!

      Poista
  5. Kaikki niin kaunista ja herkullista! Varmasti ihanat, ikimuistoiset juhlat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöiset juhlat taitavat aina jäädä muistin syövereihin <3 Kiitos Pikku Akka!

      Poista
  6. Miten kauniit ja herkullisen kuuloiset kakut olet tehnyt!
    Ihastuin tuohon mansikka-herukkakakkuun, niin kaunis!!
    Ja rakastan tuota teidän punaista tapettia!
    Paljon enkeleitä pienen elämän poluille!
    On teillä ollut taas ihastuttavat juhlat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sopi yhteen mansikat ja herukkat. Kesällä pitää yhdistemää kokeilla tuoreilla marjoilla. Kiitos Susanna, meillä oli ihanat juhlat!

      Poista
  7. Juhlien ja tarjoiluiden suunnitteleminen on ihanaa. Mutta etenkin juuri ristiäiset on aina olleet sellaiset joista olen joutunut tinkimään tarjoiluista, kun ei ole meidän vauvat ilman syliä suostuneet olemaan hetkeäkään.. Ihanat herkut teillä onkin ollut, nam! :) Tuo laulu on niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut tapana tehdä leipomuksia pikkuhiljaa pakkaseen, kun tämä meidäkin napero on ollut aika kannettava tapaus. Tosin nyt herra on alkanut viihtymään hetkiä myös sitterissä ja kummasti se on helpottanut hommia. Kantoreppu on ollut mulle suuri arjen apuri, tosin ei siinä kamalan pitkään kerralla viitsi kantaa kun muuten se saa hartiat ihan juntturaan. Kiitos Raisa sulle :)

      Poista
  8. Niin kaunista ja juhlavaa ollut siellä kaikkialla! Ja herkullisia tarjoiluja. Rakkaudella valmistettu juhla! <3

    Ja tuo ihana laulu. Sen välittämä levollisuus ja luottamus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisu! Tuo laulu on aivan ihana <3

      Poista
  9. Kauniita kuvia ja herkullisen näköiset tarjottavat :)
    Tyynyt on myös kauniit.

    VastaaPoista
  10. Ihanan näköistä teillä ollut ja niin herkullisen näköisiä tarjottavia! Rupespa tekeen mansikkakakkua mieli :D On se mukava aina laittaa juhlia kyllä vaikka niissä oma hommansa onkin! :) minäkin tykkään värkätä kakkuja ja muita tarjottavia juhliin aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noissa juhlissa aina oma hommansa, vaikka mukavaa hommaa se on! Nyt pitäis vielä järkkää vanhimman tytön synttärit, mutta niissä ajattelin mennä helpoimman kaavan mukaan eli turvautua enempi kaupan herkkuihin ;)
      Kohta saa suomalaisia mansikoitakin tuoreena ja niistä tehty kakkua ihan parasta. Olipa muuten aika mauttomia nuo ulkomaiset, mutta paremman puutteessa ajoi asiansa :) Kiitos Nanni!

      Poista
  11. Teillä on ollut todella kauniit juhlat ja herkulliset tarjoilut! Kaunis tuo runo! Onnea pienelle nimestä ja siunausta elämän poluille! <3

    VastaaPoista
  12. Ihanan näköiset juhlat ollu teillä <3 Miten ootkin jaksanut ja ehtinyt kaikki tarjottavatkin tehdä itse?! Minun on aina täytynyt ulkoistaa ristiäisleipomukset toisille, kun en vaan yksinkertaisesti oo ratkennut itse siihen hommaan. Ehkä meidän vauvatkin ovat olleet sitä sorttia, että ovat vaatineet syliä, joten senkin vuoksi on sitten hommat ulkoistettu muille. Onnea vielä pikkuprinssille nimestä ja enkeleitä pienen matkalle <3

    Porkkanakakku on kyllä nimensä veroinen kakku. Se sulaa suuhun! Ole hyvä vain, mukava että innostuit kokeilemaan sitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just Raisalle kirjoitin, että mulla on ollut tapana tehdä leipomuksia pikkuhiljaa pakkaseen. Ja että kantoreppu on helpottanut monta arjen hommaa :) Tämä meidän kaveri on myös ollut sellainen kainalomallin vauva ja nyt oonkin ollut ihan mielissään kun napero on alkanut viihtymään hetken myös sitterissä. Helpottaa ja nopeuttaa kummasti arkiasioiden hoitoa :) Ei se leipomusten ulkoistus ole yhtään huono juttu :) Meillä on ollut yleensä, niin kuin nytkin, lapsenlikka katsomassa isompia, että ollaan saatu rauhassa siivota ym. Kiitos Kaaru!

      Poista
  13. Oi miten kaunista! Oletpa pyöräyttänyt herkulliset tarjottavat, ihan alkaa vatsa kurnia näitä kuvia katsellessa:) Porkkanapiirakkaa täytyy muuten joskus kokeilla, muutaman kerran olen sitä maistanut ja se oli niiiin hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, meillä on ollut tässä kunnon juhlaputki, ekaksi oli nuo ristiäiset, viikonloppuna kihlajaiset (ja vappu) ja nyt tulevan tytön synttärit. Että herkkuja on syöty ja tulee syötyä. Mitenköhän sitä saisi taas sitten itsensä ruotuun :o Kiitos Villa Pipo!

      Poista
  14. Sinulla on kyllä silmää kauneudelle, ihanat juhlat kaikkine tarjottavineen olet loihtinut <3! Herkkä ja liikuttava runo. Ristiäiset ovat kyllä ihania juhlia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna <3 Ristiäiset on tosi herkkä juhla!

      Poista
  15. Aivan ihanan näköistä <3

    VastaaPoista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥