Vähän ennen vauvan syntymää innostuin taas virkkailemaan lasten leikkeihin ruokia.
Lankaherkkuja meiltä löytyykin jo vinopino,
joten päätin tällä kertaa kartuttaa sitä terveellisempää puoliskoa.
Googlettamalla 'virkattuja vihanneksia' löytyy vaikka mitä kivoja ohjeita.
Minulla tulee harvemmin virkattua ihan ohjeen mukaan,
vaan ohjeita tulee sovellettua siinä samalla virkatessa.
Täältä löysin ohjeen hauskoihin punajuuriin.
Ja kun pikkuinen jämäkerä löytyi melkein punajuurenväristä lankaa, pääsi ohje koukulle.
Punajuuresta tuli aikas kiva, vaikka itse sanonkin.
Näissä lankaruuissa tuntuu aina nälkä kasvavan syödessä, kun heti virkatessa tuli mieleen,
että ohjetta vähän muuntamalla saisi virkattua kivoja nauriita tai lanttujakin ;D
Tomaatteihin ja perunoihin löytyi ohjeet täältä.
Yritin samalla tuhota jemmassa lojuneita jämälankakeriä
ja punaisesta puuvillalankalopusta sai tehtyä juuri yhden ohjeen mukaisen tomaatin
ja toisen muokatun pienemmän.
Valkoisesta keränlopusta syntyi taas muutama valkosipuli.
Näistäkin tuli hauskoja.
Ohje virkattuun valkosipuliin löytyy täältä.
Kananmunathan ei kasviksiin millään muotoa lukeudu,
mutta laitetaan nekin tänne samalla kertaa.
Hannan blogista löytyi niin helpon oloinen ohje virkattuhin kananmuniin,
että jo aikaa sitten päätin pyöräyttää muutaman munan pääsiäiseksi.
Yhdessä illassa valmistuikin seitsemän munaa, jotka päätyivät lasten leikkeihin.
Olisihan nuo olleet kivoja pääsiäiskoristeitakin, mutta kun niillä on myös kiva leikkiä...
Pitänee pyöräyttää ensi vuonna uusi satsi itselle tai lainata lasten
kun uutuden viehätyskin on siihen mennessä luultaasti jo laimentunut :)
Nyt voi ostaa leikkikaupasta muitakin vihanneksia kuin pelkkää porkkaa.
Nyt meikä lähtee nauttimaan pyykinpesun ja pyykin ripustamisen ilosta!
Meillä posahti näet pyykkikone ja voin kertoa,
että useamman pyykinpesukoneettoman päivän jälkeen
(miten sitä silloin tuleekin vaate- ja lakanatolkulla kaikkea ektrapyykkiä :/ )
on ollut ilo tänään laittaa uusi kone hurisemaan.
Eikä yhtään pienempi ilo ole lähteä laittamaan pyykkejä kuivumaan :D
Aivan ihania virkkauksia. Kyllä noilla kelpaa leikeissä herkutella. Mukavan pehmosia käsissäkin.
VastaaPoistaJa tuo pyykin kuivatuksen riemu ulkosalla.Se tunnelma kun linnut ja tuuli laulaa. Se puhtaan pyykin tuoksu! Arjen iloja! :)
Meillä lapset on tykänneet tosi paljon noista virkatuista ruuista. Vaikka kyllä niillä välillä leikitään ihan muuta kuin ruokaleikkejä, kananmunat on mm. päässeet toimittamaan pallojen virkaa ;) Mutta eipä nuo mene rikki vaikka niitä heitteleekin. Kiitos Kaisu <3
PoistaTosi kauniita virkkauksia olet tehnyt! Ja iloa pyykkäämiseen, uudella koneella se taitaa ihan ilo ollakin!
VastaaPoistaKiitos Hanna! Ja juu, täällä on innolla tänäänkin pyykätty! Saapa nähdä milloin uutuuden viehätys laimeneee ;)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaVoi mitä herkkuja taas! :) Mulle pyykkäys on ihan pakkopullaa. Pyykkikone ulkorakennuksessa, roudata pyykkikoreja ees taas, talvella putket vähän väliä jäässä.. Ei mistään päin ihanaa.. Odotan kyllä kuin kuuta nousevaa että pesutilojen remontti pääsis alkamaan, kun purettuna on ollut jo yli puoli vuotta..
VastaaPoistaNo huh, ei kyllä kuullosta herkulta tuo sun pyykkirumba! Ei se munkaan lempparipuuhiin lukeudu (tai kyllä sitä pyykkiä pesee, mutta se viikkaaminen...), mutta kyllä tuntui hyvältä päästä selättämään vuorenkorkuista likapyykkikasaa. Toivottavasti pääsette pian aloittamaan kylppärirempan :) Kiitoksia Raisa!
PoistaSulla siellä sama ilo kuin minullakin. Uusi pyykkikone! :)
VastaaPoistaNuo sun virkkaukset on niin mahtavia. Miten mää en saa virkattua, vaikka kuinka aion?
On se toimiva pyykkikone vaan iso ilo ja arjen helpottaja!
PoistaJos leikkiruokien virkkauksen kerran aloittaa niin riskinä on ettei osaa lopettaa ;) Kiitoksia sinulle!
Voi mikä punajuuri! Ihan mahtavin näistä kaikista ihanuuksista :).Pyykkirumba se on kyllä sellaista hommaa, ihanaa, että on nyt uusi kone. Meillä posahti syksyllä astianpesukone ja silloin tuli jonkin aikaa pestyä astiat käsin. Se oli oikeastaan aika kivaakin (:)), tosin viehätys varmaan karisisi nopsaaan, jos kokoa ajan joutuisi tekemään :).
VastaaPoistaMäkin ihastuin punajuureen, melkein tekis mieli viedä se omaan keittiöön ;) Ei sitä kyllä kauhean montaa päivää pysty olla ilman pyykkikonetta lapsiperheessä. Sitä pyykkiä kun tulee ilman mitään pissalakanoitakin ym... Nyt onkin melkein voittafiilis kun likapyykkivuori alkaa olla kesytetty :) Kiitos Krista!
PoistaNämä on niin ihania! Millähän saisin lahjottua sut tekemään näitä meillekkin! :D
VastaaPoistaKiitti Katja! Mä voisin lahjoa taas sut ompelemaan pukimia meidän tenaville :D Viime aikoina on vaatteiden ompelu meinannut ihan painua unholaan, kankaitakin olisi ja muksut tarvis vaatetta, mutta...
PoistaOnnea uutukaisesta! Aivan ihania olet virkannut. Kyllä lapsukaisetkin tykkää. T.Pirta
VastaaPoistaKiitoksia Pirta <3 Täällä uutukainen köllii kainalossa <3
PoistaNämä ovat kyllä niin ihania <3 Tuosta punajuuresta tekis mieli haukata palanen, niin on herkullisen näköinen!
VastaaPoistaPyykkiä kertyy kyllä kamalaa vauhtia aina silloin, kun kone on rikki. Niin tuoreessa muistissa vielä kahden vuoden takainen tilanne, kun oltiin juhannuksen jälkeen lähdössä monen viikon mittaiselle asuntovaunureissulle ja juuri silloin pyykkikone hajos. Kyllä muuten meinas itku päästä. No, käsipyykillä mentiin ja mukana olleet vaatteet pestiin yhden kerran reissussa sukulaisten luona. Mutta että kaikista ajankohdista juuri silloin!! Onneksi teillä on taas kone kunnossa. Kyllä siitä osaa sitten taas iloita <3 Mukavaa loppuviikkoa sinne!
Kiitos Kaaru :) Huh, tuo kuullostaa aika kamalalta, kun pyykkikone hajoaa just ennen reissua! Kyllä on tullut taas monta kertaa ajateltua, että on ne äidit olleet ennen vanhaa aika kovilla kun ei ole ollut tämmöisiä arjenapureita kuten pyykin- ja astianpesukoneita ym. Ei silloin varmaan ole liiemmin jäänyt omaa-aikaa. Kyllä sitä saa olla kiitollinen kaikista nykypäivän vehkeistä.
PoistaMiten osaatkin taikoa noin hurmaavia juttuja virkkuukoukulla!?
VastaaPoistaSievät kuin karamellit (vaikka tietenkin terveelliset) ja ilo noilla on lasten leikkiä!
Keväistä loppu viikkoa teille!
Kiitos Susanna! Oon tainnut jäädä vähän koukkuun noihin virkattuihin ruokiin :) Mukavaa viikonloppua!
PoistaOi miten herkullisia virkkauksia! Leikkikaupasta löytyykin nyt hieno ja monipuolinen valikoima vihanneksia:) Innostuin itsekin virkkaamaan, tyynynpäällinen olisi tuloillaan. Hmm..alkuinnostuksessa en tajunnutkaan miten suuritöinen työ voi ollakkaan..noh, kerros kerrallaan..:) pyykinpesua, sitä riittää:) Ripustamishommasta en oikein välitä, ja miten paljon yhteen koneelliseen mahtuu lasten sukkia, kalsareita, paitaa...Mukavaa pyykkäyspäivää sinne:)
VastaaPoistaKiitti Villa Pipo! Kuullostaa hyvältä tuo sun virkkuuprokkis ja veikkaisin, että siitä ei varmaan tule ihan yksinkertainen ;) Vilautappa sit meillekin valmista päällistä! Meillä on onneksi kuivausrumpu, pikkupyykin ripustaminen on nimittäin ehkä maailman ärsyttävintä, sukkien lajittelun jälkeen ;D
PoistaIhania virkkauksia olet tehnyt, herkullisen näköisiä :))
VastaaPoistaKiitos Jaana! Mustakin näistä tuli herkkuja :)
PoistaWau! Nämä sinun tekemät leikkiruuat ovat niin huikean hienoja. Monet kerrat olen miettinyt, miten kivoja koristeita nämä olisivat keittiössä. Meillä ei enää keittiöleikit poikaa kiinnosta :(. Kiitoksia blogini linkkauksesta, ilo aina kuulla, kun ohjetta on käytetty :). Mukavaa sunnuntaita!
VastaaPoistaVirkatut ruuat olisi tosiaan kivoja keittiössäkin. Meillä nuo lojuu yleensä pitkin leikkikeittiötä tai yläkerran aulan lattiaa :D Kiitos Hanna ja mukavaa alkanutta viikkoa sinulle :)
Poista