Niin se on vaihtunut jo marraskuu sitten viime postauksen ja kovaa vauhtia tuntuu kuluvakin kuukausi menevän. Ihmeellisen kauniista syyssäistä ollaan nautittu aina tämän viikon loppupuoleen asti. Maanantaina aurinko paistoi täydeltä terältä ja elohopea kipusi jopa +15 asteeseen. Marraskuun alku ja lämpöä oli enemmän mitä viime juhannuksen aikaan. Uskomatonta! No, nyt näyttääkin loppuvan nuo kauniit syyssäät ja marraskuu näyttää muuttuvan sellaiseksi miksi sen niin usein kuvittelee. Sateisen harmaaksi ja pimeäksi.
Kellojen siirron myötä tuntuu pimeys tulevan taas niin kovin aikaisin. Paljas ja lumeton maa tuntuu imevän kaiken valon ja ulkona näyttää jo iltapäivällä mahdottoman synkältä. Viime viikonloppuna ripustin paperitähdet ikkunoihin valoa tuomaan ja muutama muukin valosarja löysi paikkansa kotoa. Ulkoilun lomassa on tullut pihaa laiteltua talviasuun. Kuusikin haettiin jo kuistille ja siihen pitäisi vielä kietaista valot. Tähän aikaan ulkona liikkuessa muutenkin tarvitsee taas miettiä miten erottua kaiken kietovasta pimeydestä. Niinpä innostuin tehtailemaan muutamia heijastia. Koruja minun ja nuorimman tyttären siistimpiin takkeihin.
Itselle tein pitsein somistetun heijastinruusukkeen. Pikkuneiti taas sai tuon kuvassa etummaisena olevan vaaleanpunaisen heijastimen. En saanut siitä oikein sellaista miksi sen olin kuvitellut, mm. liima tuli läpi pilkullisesta nauhasta (olisi kannattanut ommella nauha eikä liimata!) ja jätti ikävät jäljet nauhaan ja heijastinnauha alkoi liiman kuivutessa kupruilla. Katsotaan innostunko vielä tekemään astetta parannellun version tyttöselle. Aluksi mennään nyt ainakin tuolla kun roosan värinen satiininauhakin otti ja loppui. Vaaleanpunasävyisen heijastinruusukkeen olen tehnyt keskimmäiselle tytölle jo pari vuotta sitten.
Minulla oli viime keväänä mahdottoman hyvä tuuri muutaman blogin arvonnassa ja nyt syksylläkin voitin tosi suloisen mekon meidän pienimmäiselle Iinu-blogista. Joskus kauan sitten kun voitin ensimmäisen blogiarvonnan päätin laittaa iloisen mielen kiertämään ja pitää aina itsekkin pienet arpajaiset, jos onni sattuu myöhemminkin suosimaan. Omat arpajaiset vaan on tuntuneet laahaavan vähän perässä kun onni sattui potkaisemaan useamman kerran. Mutta nytpä korjataan asia ja laitetaan pikkuruinen arvonta pystyyn. Heijastimia tekiessä innostuin näet tekemään pari ylimääräistäkin heijastinta, jotka ajattelin nyt arpoa teidän ihanien lukijoiden kesken.
Voittaja saa valita haluaako itselle tämän keltaisella tehosteella olevan heijastinruusukkeen...
(Josta tuli kaikessa yksinkertaisuudessaan niin kiva, että olen miettinyt jos tekisi itselle myös tälläisen yksinkertaisemman, niin silloin kun ei ole pitsipäivä vois vaihtaa takkiin yksinkertaisemman heijastimen hörsökkeen tilalle :D )
...vai tämän pitsisemmän yksilön.
Kakkoseksi kirivä saa sitten sen jäljelle jääneen.
Heijastimien takaa löytyy neulakiinnitys millä sen saa takkiin tms. sellaiseen kiinni.
Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tähän postaukseen.
Kerro samalla kumpaa heijastinta tavoittelet; keltaista vai pitsistä.
Kerro myös monella arvalla olet mukana ja arpojahan jaetaan vanhalla tavalla eli
1 arpa tulee jättämällä kommenttia kommenttilootaan.
2 arpaa saat olemalla blogini kirjautunut lukija (kirjautua saa myös toki arvonnan aikana).
3 arpaa saat linkittämällä arvonnan blogiisi (käytä siinä tapauksessa yllä olevaa kuvaa).
Arvonta alkaa nyt ja päättyy joulukuun 1. päivä!
Ja sitten kuulkaas saa alkaa ihan täysillä fiilistelemään joulua ♥
vaikka ollaan me sitä jo pienissä määrin fiilistelty ;)
Onnea arvontaan!!
Keltainen olis niin mun näköinen:)
VastaaPoistaKahdella arvalla sitä tavoittelen!
Kahdella arvalla mukana ja valitsisin pitsisen heijastimen :)
VastaaPoistaaidafounnn@gmail.com
Voi mahdoton kuinka ihana arvonta! Tuosta ei kyllä heijastin kauniimmaksi enää muutu <3
VastaaPoistaKahdella arvalla lähden testaamaan onneani, ja hmm....hankala valinta...ehkä pitsistä tavoittelen jos onni suosii :)
Ihanaa syystalven jatkoa, ja toivotaan, että pian pikkupakkanen ja lumipeite piristäisi harmaata maata.
Kahdella arvalla mukana. Vaikea valita nuista mutta ehkä tuo keltainen sopis takkiin paremmin :) on kyllä niin kauniita nuo kaikki ♡
VastaaPoistaKahdella arvalla lähden tavoittelemaan pitsistä =).
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
Kahdella arvalla lähden tavoittelemaan pitsistä =).
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
Kaksi arpaa ja tuo pitsinen olisi niin ihana meidän tytöille!! ♡.
VastaaPoistaIhana arvonta! Kahdella arvalla pitsistä heijastinta tavoittelemaan! :)
VastaaPoistaKaksi arpaa ja pitsinen..:)
VastaaPoistaValitsisin pitsisen heijastimen :) Kahdella mukana! lottakooo@gmail.com
VastaaPoistaKahdella arvalla mukaan tähän ihanaan arvontaan! Pitsinen olis mun valinta <3
VastaaPoistaIhania heijastimia olet tehnyt, molemmat on ihania mutta tuo pitsinen on söpö, sitä
VastaaPoistaSiis tavoittelen :) kahdella arvalla mukana.
Kauniita heijastimia. Kahdella arvalla tavoittelen pitsistä.
VastaaPoistas.kansakoski(at)luukku.com
Kahdella arvalla tavoittelen pitsiheijastinta, vaikka nättejä ovat molemmat. Itse tein miehelleni isänpäivälahjaksi heijastinpipon. :)
VastaaPoistaKahdella mukaan pitsistä unelmaa tavoittelemaan :)
VastaaPoistaunelmiaonnesta(at)gmail.com
Pitsinen olisi tosi ihana mustassa takissani! Yhdellä arvalla mukaan.
VastaaPoistaooti-@suomi24.fi
Kahdela arvalla mukana ja pitsinen :)
VastaaPoistajolannian@gmail.com
Pitsinen on ihana! :) Kahdella arvalla tavoittelen sitä! :)
VastaaPoistaKahdella arvalla halajan keltaista. 😊
VastaaPoistaViehättävä askartelunurkkaus sinulla!
VastaaPoistaJa niin ihastuttavat ruusukkeet!
Jos tuo pitsinen haluaisi muuttaa tänne etelän pimeisiin öihin uutta viininpunaista talvitakkiani somistamaan, niin olisin iloinen!
Toki tuo toinen kaunotarkin käy!
Kahdella mukana, kiitos!
Keltaisen valitsisin. Molemmat ovat kyllä aivan ihania!!
VastaaPoistaKahdella arvalla mukana. :)
leevilotta at luukku.com
Ihania :) Pitsisen valitsisisin :) Kahdella mukaan.
VastaaPoistaValitsen pitsisen. Yhdellä mukana.
VastaaPoistakarhuoja@gmail.com
Molemmat niin kauniita, mutta pitsinen vielä hiukan ihanampi! Yhdellä mukana.
VastaaPoistasanstryy(at)gmail.com
Kolmella mukaan tavoittelemaan tuota keltaista versiota, sopis hienosti mun uuteen takkiin ;). Linkitän ihan kohta!
VastaaPoistaKahdella tavoittelen keltaista:)
VastaaPoistaIhanat heijastimet! Kahdella arvalla mukana pitsisen version tavoittelemisessa :)
VastaaPoistaOi, onpa kauniita heijastimia! Mahtava idea tehdä sellaisiin parempiin takkeihin sopivat. Ihanaan arvontaan osallistun kolmella arvalla, pitsinen voisi sopia villakangastakkiini parhaiten.
VastaaPoistaAi miten söpöjä heijastimia. Keltainen enemmän mun mieleen. Yhdellä mukana :)
VastaaPoista2 arpaa
VastaaPoistaKeltainen :)
vaatehuttuja(@)gmail.com
ihania! pitsinen :)
VastaaPoista-Maria
Kahdella arvalla mukana ja pitsinen, jos on pakko valita kahdesta ihanasta :)
VastaaPoistaameliarose211@gmail.com
Kahdella arvalla mukana ja pitsinen, jos on pakko valita kahdesta ihanasta :)
VastaaPoistaameliarose211@gmail.com
Aivan ihania ja tyylikkäitä heijastimia! Kolmella arvalla mukana tavoittelemassa pitsiversiota (toivottavasti muistan miten linkitys tapahtuu:D)
VastaaPoistaOsallistun kolmella arvalla :) Molemmat on kyllä tosi ihania, mutta valitaan vaikka pitsinen :)
VastaaPoistaOsallistun kahdella arvalla, valitsisin pitsisen. :)
VastaaPoistasopeutuja(at)hotmail.com
Täällä osallistuu yksi lukija yhdellä raukalla arvalla :) Olen rakastunut tuohon pitsiseen heijastimeen, joka sopisi tyttären takkiin niin täydellisesti! Toivon kovasti arpaonnea!!
VastaaPoistaKiitos tästä blogista, en ole ennen kommentoinutkaan. Pari viikkoa sitten innostuin kokeilemaan huoparuokia kuvistasi inspiroituneena! :) Ihailen luovuuttasi ja kädentaitojasi.
Mukavaa joulun odotusta perheellesi,
Terveisin Emiliainen
Yhdellä arvalla mukana pitsisestä "kilpailemassa"
VastaaPoistaOsallistun kolmella arvalla ja pitsiä sen olla pittää😊
VastaaPoistaMukana. Pitsinen :) Suloisia ovat!
VastaaPoistaLöysinpä tänään tänne ihanaan blogiin ekaa kertaa. Kivoja juttuja sulla. Pitsinen sattuisi omaan takkiin noista paremmin.
VastaaPoistaMukavaa joulunodotuksen odotusta! :)
Mukana arvonnassa ,pitsistä heijastinta yrittämään.
VastaaPoistatyttiklemetti@luukku.com
Hei!
VastaaPoistaJos voittaisin, valitsisin pitsisen :)
Terv 5+5
Mukana kahdella arvalla :) Pitsistä tavoittelen :)
VastaaPoistaanna_88@luukku.com
Kaksi arpaa :) Pitsinen on hieno :)
VastaaPoistaPitsistä ihanuutta tavoittelen yhdellä arvalla. Hyvää joulunodotusaikaa sinulle!
VastaaPoistanelliina(@)yahoo.com
Kahdella mukana ihanassa arvonnassa ja tuota pitsisempää versiota tavoittelen! Milemmat ovat kyllä ihania! <3
VastaaPoistaYhdelä arvalla tavoittelen pitsistä heijastinkoristetta. Ihania juttuja sulla blogi pullollaan!
VastaaPoistaKaksi arpaa keltaiselle, :) st.brigitten@gmail.com
VastaaPoistaKahdella arvalla lähden tavoittelemaan pitsistä heijastinta. Kiva idea muuten, näitä voisikin tehdä pikkulahjoiksi opeille ja hoitotädeille.
VastaaPoistaMolemmat ihania, mutta tuota pitsistä etenkin tavoittelen :)
VastaaPoistaKahdella arvalla mukana (lukijana nimellä *Suvi*).
Hyvää joulunodotusta!
talviuninalle(at)gmail.com