perjantai 13. joulukuuta 2013

Punalakkisten armeija

Remppasuojauksetkin pääsivät kuvaan ;)

Kukas se siellä roikkuu?
Tonttuhan se (meijän lapsilla on aika mielikuvitus kun ristivät tontun Tontuksi ;D). 
Ja tämä kalenteritonttu kerkesi juuri ja juuri ensimmäiseksi päiväksi vaatehuoneen oveen roikkumaan. 
Pikkasen jäi taas tekeminen viimetinkaan :O

Olen ihaillut jo parisen vuotta Mailegin kalenteritonttuja, mutta hinta on ollut vähän liika huima tälläisen kotiäipän kukkarolle. 
Jo viime vuonna ajattelin, että koitanpa tehdä moisen tontun itse, mutta silloin se jäi kaikkien muiden kiireiden takia tekemättä. Tänä vuonna sain sitten piirreltyä tontun kaavat (otin mallia netistä löytyneistä kuvista), ommeltua sen kasaan ja vielä vaatetettuakin.


Tonttusen taskujen numerointi meinasi tuottaa pientä päänvaivaa.
En jaksanut alkaa aplikoimaan kolmeakymmentäyhdeksää numeroa ja kankaanpainantakaan ei oikein innostanut. Sitten keksin tilata silitysarkin ja ajattelin, että sillä saa helposti ja nopeasti numeroitua kaikki 24 taskua.
No joo, melkoista pipertämistä se oli leikata silitysarkilta kaikki tarvittavat numerot ja kamalan aikaa vievää silitää ne paikoilleen. Yhtä numeroa kun piti silitellä 5-7 minuttia!! Mutta tulipahan siistiä jälkeä!


Tontun taskut on kätkeneet sisäänsä pikkuherkkuja, tarroja, ite tehtyjä yllätyksiä (esim. pari postausta alempana olevat huopaherkut), kirjoja (niitä kun löytyy kirpuilta uudenveroisina eurolla parilla ja meillä lapset on kirjojen suurkuluttajia) ym. pientä.


Minulle olisi riittänyt tuo kalentteritonttu ainoaksi punalakkiseksi koristeeksi täksi jouluksi, mutta arvatkaapa vain miten kävi kun lapset löysivät yhdestä joulukoristelaatikosta kasan tildatonttuja!?


Kaikki piti tietenkin raahata olkkariin ja asetella heinäseivästikkaille. 
Samaan paikkaan missä ne istuskelivat viime joulunakin ;)


Ei kait sitä sitten raaskinut tuottaa lapsille pettymystä ja viedä tonttuja takaisin laatikkoon kun ne niin riemusaatossa olkkariin kuljetettiin.
Niin, että siihen tikkaille ne saivat jäädä tuomaan jouluiloa lapsille ja lapsenmielisille.


Tosin ei ne siinä tikkailla istu yhtäaikaa kuin öisin kun aina on joku tonttu otettu leikkiin mukaan. Vaan saahan niillä leikkiä!


Olen ommellut useampana syksynä aina muutaman tontun jouluksi ja tonttuarmeijan jatkoksi. Niitä onki kertynyt jo aikamoinen lauma. Tänä vuonna tulikin sitten ommeltua tuo astetta isompi kalenteritonttu. Ja noita pikkutonttuja on kyllä jo niin paljon, että tuskinpa niitä tulee enää tehnyä lisää. Tosin kävi minulla mielessä, että voisihan sitä joskus koettaa tehdä kopio pienestä Mailegin tontusta. Poikatonttuja meillä nimittäin ei vielä löydykkään ;)


Se olisi taas perjantai, jotenka
yksi tonttu lähettää täältä hyvät viikonlopun toivotukset kaikille täällä piipahtaneille!!

Ja mukavia hetkiä jouluvalmisteluiden parissa!
Luulenpa nimittäin, että aika monella menee viikonloppu jouluvalmisteluissa,
vai meneekö?
Meillä ainakin leivotaan huomenna!

12 kommenttia:

  1. Samaa Mailegin tonttua minäkin olen katsellut sillä silmällä, että josko tekisi oman samanlaisen version. Tuo sinun on ainakin onnistunut tosi hyvin! Ja ihania nuo Tilda-nuketkin, minulla on Tildan joulukirja ja aina niin lähellä joulua tajuan sitä vasta vilkuilla, että ei oikein ehdi kunnolla enää mitään valmistaa. Ehkäpä sitten ensi jouluksi... Lapsilla on kyllä niin hyvä muisti joulukoristeluidenkin suhteen, meillä on yleensä ollut joulukehto, mutta nyt ei poikkeuksellisesti laitettu, olen tässä odotellut, että koskahan joku mainitsee siitä jotakin :D. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pikkasen jouduin soveltamaan kaavaa kun pikkukuvasta yritin sitä piirtää, mutta itekkin oon tyytyväinen lopputulokseen! Joo.. mikäköhän siinä on, että näihin jouluompeluksiin tulee herättyä niin myöhään!? Pitäis hoksata jo suunnilleen syyskuussa alkaa ompelemaan ja värkkäilemään...

      Poista
  2. Aivan hurmaavia kuvia <3 Mukavaa viikonloppua..

    VastaaPoista
  3. Hurjan hieno kalenteri-tonttu ja kyllähän jouluna pitää tonttuja hyppiä muuallakin, kauniita ovat kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninnu! Oishan siinä voinut käydä niin, että itse olisin käynyt hakemassa vähän ennen joulua muutaman tontun tikkaille istumaan jos lapset ei olisi niitä siihen kiikuttaneet ;)

      Poista
  4. Aivan upean ihana kalenteritonttu ja miten hienon perinteen tuosta saa jos niin haluaa. Tilda-tontutkin ovat tosi ihania. Itse olen vain ihaillut muiden tekemiä. En ole koskaan kokeillut niitä tehdä. Joku Tilda-kirja minulla olisi, että varmaan joku kaava voisi löytyä. Mukavaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minä vähän ajattelin, että jospa tuo kalenteritonttu säilyisi tuleviinkin jouluihin! :) Oon tehnyt osan noista tilda-tontuista enkelien kaavoja hyödyntäen!

      Poista
  5. Voi vautsi miten hieno kalenteritonttu, tosi hieno! Miten ihanat Tilda tonttusetkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Omastakin mielestä kalenteritontttu onnistui!

      Poista
  6. Wau, tosi komean kalenterinissen olet taiteillut! Ja nuo lukuisat Tilda-tonttusetkin :)! Itse olen vuosia sitten saanut aikaiseksi vaivaisen yhden Tilda-tontun, mutta kauniilta näyttää kun sinulla on niitä monta kimpassa <3.
    Mukavia joulutohinoita, Eerika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Mulla oli ideana vuosia sitten, että teen noita tilda-tonttuja pikkuhiljaa kokonaisen lauman ja sitten laitan ne nököttämän jouluisin yhteen paikkaan :) Nyt niitä onkin jo aikas mukava sarja niin ettei tarvi kyllä ihan heti olla ompelemassa lisää! Tervetuloa lukijaksi! :)

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥