perjantai 27. syyskuuta 2019

Lomatunnelmissa


Täällä kuulkaas ollaan aivan lomatunnelmissa :)
Odotan iltaa jo suorastaan malttamattomana, sillä silloin alkaa 
minun, miehen ja vauvan viikonlopun mittainen miniloma.
Tätä on niin odotettu ja tämä irtiotto tulee nyt enemmän kuin tarpeeseen.




Minulla on todella kiitollinen olo, kun meidän lähipiirissä on sellaisia ihmisiä, 
jotka haluavat ja jaksavat ottaa lapsia silloin tällöin hoitoonsa, 
jotta me päästään miehen kanssa hetkeksi hengähtämään. 
Itse ainakin kaipaan välillä olla muutakin kuin pelkkä äiti.
On suorastaan terapeuttista päästä hetkeksi nauttimaan myös hiljaisuutta 
ja olla kaikista vaatimuksista vapaa. Päästä huolehtimaan pelkästä itsestä 
(ja tietenkin vähän myös toisesta ;) ). Ja tehdä mitä huvittaa tai olla tekemättä.



Mutta nyt kaupan kautta siivoamaan kotia ja sen jälkeen pakkaamaan asuntovaunua.
Niin huippua päästä vielä tälle vuoteen kerran vaunuilemaan.
Viime kerrasta onkin aikaa, nimittäin ei olla oltu vaunun kanssa yöreissulla
sitten kesä-heinäkuun taitteen. Heinäkuun alussa sain nimittäin lääkäriltä
reissukiellon vauvan poikkitilan takia ja vauvan syntymän jälkeen ei vaan ole
rahkeet riittäneet lähteä koko perheellä reissuun.
Nyt tuntuukin suorastataan luksukselta lähteä melkein kahdestaan.

Täällä on siis mukava viikonloppu tiedossa!
Ja nyt haluankin toivottaa myös sinulle

oikein mukavaa viikonloppua ♥



8 kommenttia:

  1. Voi, miten ihanaa! Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
  2. Kuulosta herkulta! 👌🏻 Nauttikaa pikkulomasta ☺️ Ihanaa viikonloppua!💗

    VastaaPoista
  3. Ihanalta kuulostaa! :) Meillä tiedossa parin viikon päästä perinteinen miehen puolen suvun aikuisten viikonloppu, täällä odotellaan sitä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuullostaa niin kivalta tuo teidän kun tuleva vapaaviikonloppu 👌🤗

      Poista
  4. Ihana, että olette päässeet lomalle. <3

    VastaaPoista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥