maanantai 10. syyskuuta 2018

Kesähuoneen pikkuinen puoti


Meidän pihapiirissä on toiminut koko kesän pikkuruinen puoti. 
Sen kun vain on harpannut ulko-ovelta muutaman metrin, 
niin jo on päässyt ostamaan vaikka minkälaisia herkkuja.




Pikkuisen puodin ikkunalaudalla kukkivat pelargoniat 
ja hyllyt notkuvat niin suolaista kuin makeaakin hyvää.


Sieltä on voinut tilata esimerkisi täytetyn leivän omilla lempparitäytteillä.


Tai suussasulavan täytekakkupalan karkki, marja tai kermapäällisellä.


Pienen pyöreän pöydän ääreen on ollut mukava istahtaa syömään tilaamia herkkuja 
ja onpa saattanut joku ahkera puodinpitäjä kiikuttaa pöytää myös lukemistakin, 
kuten 70- ja 80-luvun Aku Ankkoja tai Nakke Nakuttajia.



Karkkia saa ostaa myös mukaan 
ja niitä kovasi aina yritetäänkin kaupata.



Puoti on siis varsin viihtyisiä paikka, 
varsinkin nyt kun aurinko ei enää niin kovin kuumasti paahda.
Kesän helteillä puodin väen oli pakko viettää keskipäivän ajan siestaa, 
kun puodissa oli silloin lämmintä kuin saunassa konsanaan.


Hei, hei ja tervetuloa taas uudelleen !

ps. Minua on ilahduttanut kovasti tänne tulleet uudet lukijat, 
olette lämpimästi tervetulleita joukkoon mukaan




26 kommenttia:

  1. Oi ei miten suloista <3
    Tuohon puotiin istahtaisin mielelläni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iida Emilia ❤️ Minäkin viihdy tuolla 😉

      Poista
  2. Voi miten suloinen puoti! :) Järjestetäänköhän siellä joulumyyjäisiä? Oisko joulutorttuja ja glögiä... Tai saisko syksyn kylminä päivinä kaakaota?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm, ei ollenkaan huonoja ideoita 🤔 Ja jos lapsille sattuisin ehdottamaan niin varmasti 😁 Kiitos Pipo-otus ❤️

      Poista
  3. Aivan ihana puoti pelargoneineen ja karkkiherkkuineen. Mikä aarre lapsille ja lapsenmielisille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️ Kesähuone taitaa olla lapsille yhdenlainen leikkimökki. Mukavia leikkejä siellä on kesänaikana ollutkin 😊

      Poista
  4. Aivan ihana puoti! Tuollahan voisin jonain päivänä pitää vaikka oikeaa, pientä POP UP-kahvilaakin alueen asukkaille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ❤️ Tuo olisi ideana aika ihana, toteutus voisi olla vaan niin ja näin, en taitaisi saada aikaiseksi 😉

      Poista
  5. Onpa kyllä suloinen pieni puoti ja ihanat herkut! <3

    VastaaPoista
  6. Voi mahdoton miten ihanan näköistä. En kestä <3 Kertakaikkiaan söpöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja ❤️ Kesähuoneesta on tullut lapsille leikkimökki 😀

      Poista
  7. Niin kaunis tuo teidän kesähuone kyllä 😍 nämä kuvat vain nostattavat entisestään omaan kesähuone-kuumetta. Täytyis vain saada muutama tärkeämpi projekti alta pois ennenkuin olis keäshuoneen rakentelun aika, vai voiko autotalli olla muka tärkeämpi? 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa autotalli voittaa ainakin käytännöllisyydellään 😉 Onhan tuo kesähuone ihana, mutta harmillisen vähän siellä on kerinnyt itse istuskelemaan. Ehkä se johtuu siitä, kun niin vähän sitä ylipäätään joutaa vaan oleskelemaan. Mutta lapset tuolla on leikkineet sitten senkin edestä. Se on ollut kuin iso leikkimökki heille 😍 Kiitos Nanni ❤️

      Poista
  8. Tää sun blogi on visuaalisesti ja muutenkin ihan todella kaunis, kuvatkin on aina ihania ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos ❤️ Kommenttisi sai niin hyvälle mielelle ❤️😊

      Poista
  9. Voi miten kaunista teillä on <3 Olen seurannut jonkun aikaa instassa sinua ja nyt vasta tajusin, että sinulla on blogi! Kaikki omat blogi suosikit ovat lopettaneet vuosien varrella ja siirtyneet pelkästään instaan, niin tämä oli kyllä ihana yllätys :) Täytyy käydä ajan kanssa läpi kaikki ihanat kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos Pepita sinullekin mieltä lämmittävävästä kommentista ❤️ Mukava kun löysit tänne ja tervetuloa taas uudestaan ❤️

      Poista
  10. Eerika,
    niin ihana kesäpuoti, että en melkein kestä!
    Lasten leikkiin on satsaamista lapsuuteen.
    Niin kaunista ja leikkiä ruokkivaa on siellä kesähuoneessa.
    Nautin, tykkään, arvostan tällaisiä leikkijuttuja. <3

    Ihanaa syksyn jatkoa Sinulle ja pienille kaupanpitäjille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisu, sinullekin ihanasta kommentista <3 Sitä pääsee itsekkin vähän leikin makuun, kun saa järkkäilä uusia leikkejä lapsille tai askarrella niihin juttuja. Mukavaa hommaa, semmoista mistä minä nautin ja onneksi lapsetkin nauttivat :) Aurinkoisia syyspäiviä tauvonpaikkaankin <3

      Poista
  11. Oi jestas miten ihana paikka!
    Tuolla kelpaisi kummasti viettää sateisiä kesäpäiviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Marihantee ja lämpimästi tervetuloa lukijaksi <3

      Poista
  12. Oi miten viihtyisän näköinen herkkupuoti! Varmasti teki herkut kesällä kauppansa:)
    Tiedätkö, löysin viikko takaperin ompeluhuoneen ylimmäiseltä hyllyltä laatikon, johon olin viime joulun tienoilla virkkaillut jemmaan leikkiruokia, (osa valmistui, osa jäi keskeneräisiksi)jotka oli tarkoitus laittaa tytön lahjapakettiin. Jostain kumman syystä unohdin koko jutun:D Laatikon pohjalta löysin myös näitä enkkulakuja, joihin ihastuin täällä sinun blogissa:) Sain eilen sen verran aikaisiksi, että viimeistelin ruoat ja tänään ne olivatkin jo lasten leikeissä mukana. En uskaltanut jättää asiaan enää jouluun:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, sulla onkin ollut hyvä jemma siellä ompeluhuoneessa :D Onneksi löysit ruuat!

      Kesäkahvilassa kävi tosiaan kuhina kesällä. Nyt siellä on ollut sen verran hiljaista, että laittettiin se talviteloille. Sitä mukavampi se on taas uuden kevään tullen taas avata :) Kiitoksia Villa Pipo <3

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥