perjantai 27. lokakuuta 2017

Arvonta muistutus ja ensilumen ihanuus!



Ihan aluksi muistutan meneillään olevasta arvonnasta. 
Palkintonahan on yllä olevat virkatut kasvikset, jotka yksi onnekas saa itselleen. 
Eli vielä olisi muutama päivä päivä aikaa osallistua näiden herkkujen arvontaan 
ja tuohon arvontapostaukseen pääset klikkaamalla TÄSTÄ! 
Käykääpä kokeilemassa onnea! 
Joulukin tulee kovaa kyytiä ja tässä olisi hyvä lahja jollekulle innokkaalle pikkukokille ;)





Arvatkaapa mikä riemu meillä vallitsi eilen aamulla, kun verhoja avatessa maa oli valkoisenaan ja lunta tuprutti koko ajan lisää! Lasten vilpitöntä riemua ensilumesta oli taas niin ihana seurata ja kieltämättä talven ensimmäinen lumipeite tuo itsellekin kutkuttavan tunteen. Joka kerta puhtaan valkea lumipeite ihastuttaa ja mieli kulkeutuu maahan leijuvien lumihiutaleiden mukana jouluun. Eihän sinne ole kuin vajaa kaksi kuukautta Viikkosiivojen jälkeen ajattelin ripustaa viimein paperitähdet ikkunoihin ja nauttia tästä talvisen jouluisesta tunnelmasta!

Ihanaa viikonloppua!


14 kommenttia:

  1. Tosi kaunista <3 Meille asti tuo lumisade ei näköjään oikein yltänyt, siellä täällä on vähän lunta edellisen lumisateen jäljiltä :) Olen itsekin miettinyt jo parisen viikkoa valotähtien esiin kaivamista... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten tuo ensimmäinen lumikerros näyttääkin nin raikkaalta ja puhtaalta 😍 Me saatiin sitä vielä niin reilu kerros, että väkisinkin alkaa jo jouluttamaan. Saapa nähdä vaan kuinka kauan lumi pysyy, kun tänään on jo plussakeli. Kiitos Riitta ❤

      Poista
  2. Ensilumen puhtaus ja kauneus!
    Arvontaan osallistuttu ja jos onnetar suosii, kummityttöni ihastuisi varmasti lahjaan! :)
    Ihanaa viikonvaihdetta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä juuri, niin puhtaalta ja raikkaalta näyttää taas kaikkialla. Harmi vaan kun tänään lämpömittari kipusi jo pikkuisen plussan puolelle, taitaa lumet olla viikonlopun jälkeen muisto vaan. Kiitos Susanna ❤

      Poista
  3. Ihana valo ja valkoisuus! <3 Voi kun lumi pysyisi edes muutaman päivän vielä!
    Iloista ja talvista viikonvaihdetta sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa minäkin toivon, kyllä niin taas valostui musta maa lumen myötä. Mua ei yhtään haittaisi vaikka lumi tulisi jo tähän aikaa jäädäkseen, marraskuun kelit kun on yleensä aika kurjia. Kiitos Marika ❤

      Poista
  4. Teillä on siellä kyllä oikea talven ihmemaa. Niin kauniin valkoista kaikki! 😍 Meille ei satanut lunta tällä erää kuin vain sen verran, että ajoväylä oli juuri ja juuri valkoinen viime yön jäljiltä. Nyt sekin sulanut pois. Olisi ollut kyllä ihana fiilistellä joulua ja talvea jo. ❄❄❄

    Lumenpuutteesta huolimatta ajatukset alkavat silti hiljalleen hiipiä lähestyvään jouluun, meilläkin. Ihana, että tämänkin pimeän jakson aikana on mitä suuresti odottaa. ❤ Ei tätä synkkyyttä varmasti muuten jaksaisikaan!

    Muuten, millä valkoisen sävyllä maalasitte kesähuoneen? Onko se sama sävy kuin teidän talossakin? Olen tässä viimepäivinä pyöritellyt värikarttoja miettiessäni, millä sävyllä aikanaan maalaisimme oman kotimme. Minä olen aina haaveillut valkoisesta talosta, joskin muitakin värejä on listalla. 😉 Aika näyttää mihin väriin sitten joskus päädymme..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne tuli kertarysäyksellä ihan kunnolla lunta. Yleensä ensilumi on ollut juuri aivan ohut peite, mutta tämä vuosi yllätti 😍 Taitaa vaan lumi sulaa yhtä nopeasti pois mitä tulikin, sillä plussan puolellehan tuo ilmanala näyttää taas vaihtuvan. Minä ripustelin iltasella jouluvaloja meille ja miten niistä heti tuleekin sellainen mukavan odottava tunne sisälle. Joululevytkin me kaivettiin yksi päivä esille 😍 Mielikin on heti valoisampi kun on mitä odottaa ja fiilistellä.

      Tuo meidän kesähuone on maalattu ihan sävyttämättömällä valkoisella. Meidän nurkkalaudat ym. on samalla maalilla maalattu ja kun sitä maalia oli jäänyt yli, niin alettiin maalaamaan sillä kesähuonetta. Talon väri on sitten sävytetty lämpöisemmäksi, että se passaa punaiseen kattoon, mutten yhtään edes muista kenen valmistajan värikarttaa käytettiin 🙈 Sen muistan, että valkoisessakin oli sen tuhat sävyä ja oli hirmu hankala miettiä mikä niistä olisi se mahdollisimman hyvä. Teidän projekti taisi sitten vähän edetä, kun siellä värejä pohditaan 👍😊 Kiitos taas kommentista ❤

      Poista
  5. Näyin näköistä. Ekat lumet on aina niin odotettuja..paitsi autoilijoilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo valkoinen maa aina piristää ja lapsille varsinkin se on huippu juttu! Autoilijat talvi taitaa joka vuosi yllättää 😁 Kiitos Birgit ❤

      Poista
  6. Nyt täytyy nauttia ensi lumesta, kun ei tiedä kauanko pysyy ja onko jouluna lunta lainkaan😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, meillä on pari viime joulua olleet ihan lumettomia, niin kyllä näistä lumipäivistä ennen joulua osaa nauttia 👌😍 Kiitos kommentista ❤

      Poista
  7. Täällä sama riemu tänä aamuna. Kyllä se vain uusi lumi niin valostuttaa maisemaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin valostuttaa 😍 Minua ei haittaisi vaikka saataisiin jo tähän aikaa aina jo pysyvä lumi, mutta se lienee turha toivo 😁 Kiitos kommenttista ❤

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥