perjantai 22. helmikuuta 2019

Lomalle lompsis!



Meilläkin alkoi viimein odotettu talviloma!
Odotettu monella tavalla, lapset ovat innoissaan, kun saavat hetken huilia koulutöistä, 
minä taas olen odottanyt sekä lasten lomaa, että miehen lomaa, 
joka osui mukavasti juuri lasten talvilomaviikolle. Eniten olen kuitenkin odottanut sitä, 
että kohta lähdemme viemään jälkikasvua, nuorimmaista lukuunottamatta, 
muutamaksi päiväksi hoitoon. Sen verran harvinaista herkkua on päästä lomailemaan 
miehen kanssa kaksistaan, että siitä osaa todella odottaa ja siitä nauttia. 
Ja juu, vaikka yksi touhukas yksivuotias lomailee meidän kanssa, 
niin silti tuntuu, että pääsemme lomailemaan kaksistaan!




Ja arvatkaapa kuinka suuret lomasuunnitelmat meillä on!?
Niinkin suuret, että lomapaikaksi valikoitui koti ja tarkoitus on puuhailla niinkin 
arkista puuhaa kuin remppahommia. No, ajateltiin me käyttää tilaisuus myös hyväksi 
ja lenkkeillä kerrankin kaksistaan. Kuullostaako unelmalomalta ;D Minusta kuullostaa! 
Kun normaalisti ympärillä touhuaa monta pientä päätä, niin sitä osaa todella nauttia 
niistä arkisistakin asioista, mitä saa tehdä kaksin tai ylipäätänsä rauhassa. 
Ei sitä osaa enää kaivata mitään kovin suuria ja ihmeellisiä elämyksiä tai lomamatkoja.
Tämmöinen tavallinen, mutta ei kuitenkaan tavallinen, on lomaa parhaimmillaan!



Lasten laukut on pakattu, koti siivottu ja aurinko paistaa täydeltä terältä.
Lomatunnelmat alkavat olla aika korkealla!

Mukavaa talvilomaa kaikille sitä viettäville ja
muillekin oikein hyvää viikonloppua ♥



21 kommenttia:

  1. Todella hyvältä kuulostaa, nyt nautitte lomasta! <3

    Aurinkoista viikonloppua! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Stella Vanilja ♥️ Mukavaa viikonloppua sinullekin 😊

      Poista
  2. Meilläkin alkoi loma. Tai lapsilla alkoi. 😅 Mies on ensi viikon töissä ja minunkin pitäisi vielä yksi oppimistehtävä saattaa loppuun, mutta ehkäpä sitä silti jotain muutakin ehtii tekemään.

    Meilläkin olisi suunnitelmissa remonttihommia, tällä kertaa sisäpintojen käsittelyä. Ehkäpä sitä tässä kevään mittaan pääseekin jo sitten muuttamaan.💓
    Antoisaa ja mukavaa pikkulomaa teille sinne kotiin! Minusta tuntuu, että minäkin jäisin kotilomalle erittäin mielelläni, mikäli lapsille olisi hoitopaikka tiedossa. Muualla on ihan hyvä olla, mutta kotona aina PARAS! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuullosta mahtavalta tuo muutto! Meinastte siis muuttaa siihen teidän suloiseen torppaan? Meillä pitäis nyt viimein saada vikat listat paikoilleen ja sitten olisi joitakin korjausremppahommia ja maalausta (lapset olleet vähän aktiivisia taas 🙄). Mutta näin kun rauhassa ja yhdessä saa tehdä, niin eipä oo valittamista. Mekin ollaan sen verran kotihiiriä, että tämmöinen kotiloma sopii meille paremmin kuin hyvin 😊 Mukavaa viikonloppua sinne ❤️

      Poista
    2. Kiitos ❤ Kyllä me niin ajateltiin, että yritetään mahtua 60 neliöön siksi ajaksi, kun rakennusaika kestää. Tiedä sitten, asutaanko torpassa vuosi vai kaksi, mutta jospa sopu sijaa antaisi. 😁Ainakin hurjasti säästetään siinä, kun ei tarvitse maksaa kallista vuokraa raksa-ajalta. Ja niin, ehkä se myös lähentää meitä perheenä, kun ollaan kaikki siinä lähekkäin, kuin sillit suolassa. 😉😘

      Mukavia pieniä remonttijuttuja teillä siellä tulollaan. Yhdessä oman puolison kanssa tekeminen on niin mukavaa ja oma kädenjälki palkitsee. 💓💕 Ihania hetkiä teille! 😙

      Poista
    3. Aivan mahtava juttu 👌 Ja kyllä minä uskon, että hyvin te siihen mahdutte raksa-ajaksi! Ja kevät ja kesäaikana on helppo hakea lisätilaa ulkoa. Varmasti helpottaa osittain myös raksahommia, kun asutte siinä vieressä. Ja onhan se oma aina oma 😍 Remppaintoa sinne vikoihin hommiin!

      Poista
  3. Ihanaa lomaa! Kuulostaa kyllä oikealta lomalta. Vielä on hyvässä muistissa tuo aika kun kaikki olivat pieniä ja vähän suurempia :)
    Meillä loma lopuillaan, vielä nautitaan mökkisaunan löylyistä! Kaunis aurinkoinen päivä tänään, suuri puu-urakka tehtynä.
    Mukavia lomapäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  4. Niin piti vielä lisätä , että kuvasi ovat kauniita!On mukava lukea blogiasi, nautin tästä tunnelmasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos tästä kommentista Maria ♥️ Tuli itsellekin niin hyvä mieli! Kuullostaa mukavilta nuo heidänkin touhut, mökkisauna ja puuhommat. Minä olen vähän sellainen, että tykkään just tuollaisista "tavallisistakin" asioista, kun yhdessä tekee ja touhuaa, niin palkaksi saa hyvän ja iloisen mielen. Mukavaa viikonloppua sinulle ♥️

      Poista
  5. Hih, meillä on varattu muutaman päivän lomallamme reissu samaan kohteeseen eli pientä remppaa tiedossa, mutta todella pientä, sillä lomapäiviäkin on vain kaksi viikonlopun jatkeena:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaiset lomasuunnitelmat siis sielläkin 👍😄 Ei meilläkään onneksi mitään isoja remppoja ole tiedossa, kunhan sais viimeinkin viimeiset listat ym. pientä paikoilleen ja sitten muutamia korjausremppahommia. Sellaisia välipalahommia 😉😁 Mukavaa lomaa teille!

      Poista
  6. Kuullostaa ihanalle lomalle! Meillä oli miehen kans viime kesänä ekaa kertaa elämässä mahdollisuus lomalla melkein viikko kotona kahdestaan. Ei tehty kyllä remonttihommia, vaan kumpikin tekin paljon omia juttuja. Toki jäi paljon yhteistäkin aikaa. Ja kävimme parissa kyläpaikassakin. Ihanaa lomaa teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä pystyy tehdä niin paljon asioita ja kaikkea extraa kun lapset ei pyöri ympärillä ja saa tehdä asiat ihan rauhassa. Mukavan rento loma teillä ollut 👌 Just sellainen mistä itsekin tykkään 😊 Kultaakin kalliimpia tämmöiset pienet hengähdystauot arkisen aherruksen keskellä. Jaksaa sitten arkeakin eritavalla, kun saa välillä hengähtää. Kiitos Pikku Akka ❤️

      Poista
  7. Mukavaa lomaa! Mekin ollaan monesti lomailtu kotona, kun jossain vaiheessa pidimme parin ystävä/sukulaisperheen kesken lastenvaihtoviikonloppuja.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa ❤️ Koti on meistä oikein hyvä lomapaikka ja onhan se nyt ihan erijuttukin olla hiljaisessa, rauhallisessa ja siistissä kodissa useampi päivä 😄

      Poista
  8. Meillä loma jo lopuillaan, mutta tarpeeseen se tuli:) Ihania kuvia olet ottanut.
    Oikein mukavaa lomaa ja hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lomat tekevät aina hyvää! Mukavan loman jälkeen arkikin maistuu taas hyvältä. Kiitos Satu ja leppoisaa sunnuntaita sinne ❤️

      Poista
  9. Ihanaa lomaa teille!💗 jep, kotona voi hyvinkin lomailla, sehän on siitä omasta pienestä mielestä kiinni😌 ja varsinkin kun on useampi arkena pyörimässä ympärillä, niin silloin niistä tutuista nurkista nauttii erillätavalla kun niin ei ole. Toivotaan, että nuorin viihtyy yksikseen hetkittäin 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, me ollaan sen verran kotihiiriä, niin kotiloma sopii meille paremmin kuin hyvin 😄 Ja onhan tää erilaista, kun on hiljaista, paikat pysyvät järjestyksessä, saa nukkua kunnolla jne... Meidän nuorimmainen on ollut kyllä tosi hyvä lomakaveri, antanut meidän vanhempienkin nukkua yöt kokonaan 😍 Kiitos Alore ❤️

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥