torstai 6. joulukuuta 2018

Itsenäisyyspäivän iltana


Melkoinen hässäkkäpäivä takana. 
Tuntuu, että kroppakin käy vielä ihan ylikierroksilla vaikka kello on jo vaikka ja kuinka. 
Me vietettiin tänään meidän pojan 8-vuotis synttäreitä, joten touhua 
ja menoa on riittänyt aamusta iltaan asti. Nämä synttärit meni kyllä niin rennolla otteella, 
en jaksanut erityisemmin panostaa tarjoiluun enkä koristeluunkaan. 
Amarylliksetkään eivät kerinneet avutua juhlapäiväksi.
Ja silti meillä oli oikein mukava juhlat! 
Kuviakin räpsin ainoastaan tästä pojan itse suunnittelemasta ja koristelemasta kakusta. 
Siitä tuli aikas hieno! Välistä löytyi vadelma- ja mustikamousset.

Täma joulukuu on meille yhtä juhla- ja menosumaa. 
On yhdet seitsemänkymppiset, ylioppilasjuhlat ja häät, kolmet joulujuhlat 
ja yhdet isommat myyjäiset mihin on pitänyt osallistua, 
yksi lapsen kouluprojekti mikä vaatii toisen vanhemman yhdeksi illaksi koululle. 
Ja sitten nämä 8-vuotis synttärit. Ja tuohon päälle tietenkin vielä normaalit 
lapsiperheen menot ja meiningit. Ja jouluvalmistelut. 
Vähän on meinannut hengästyttää, 
vaikka tosi mukavia juhlia ja tilaisuuksia kaikki!
Mutta eiköhän tämä tästä :D

♥♥♥

Tämä on minun maani,
tämä minun harmaa taivaani,
nämä ovat minun metsiäni
ja tässä on minun mereni.

Ja minun onneni lepää siinä,
että näiden kehysten läpi
olen saanut katsella maailmaa
ja oppia tuntemaan 
mitä kaikkea tarkoittaakaan vapaus

Elina Salminen

Tunnelmallista itsenäisyyspäivän iltaa joka tupaan ♥



13 kommenttia:

  1. Onpas hienosti suunniteltu ja toteutettu kakku! :) Joulukuu on kyllä vuodesta toiseen kiireisin aika vuodesta.. Aina haaveilen siitä että edes lahjat olisi hommattuna ennen joulukuuta ja joulukuussa voisi keskittyä kaikkeen muuhun.. Mutta niin se on tänäkin vuonna suurin osa lahjoista yhäkin hankkimatta.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sentään lahjat jo hommattuna 😅 Inhoon ruuhkaisissa kaupoissa juoksemista, niin tänä vuonna päätin olla hyvissä ajoin liikkeellä. Onneksi nuo jouluvalmistelut tuppaa olemaan mukavaa puuhaa ja niitä voi karsia sitten jos ei jotakin kerkeä tai jaksa tehdä. Kaikesta kiireestä huolimatta onhan tää joulunalusaika kuitenkin aivan erityistä aikaa ❤️ Kiitos Raisa ❤️

      Poista
  2. Onpas siellä juhlahumua! :) Huikea kakku! Itsekin olin poikkeuksellisesti ihan juhlissa eilen, ystävän valmistujaiset. Tsemppiä ja hengähdyshetkiä juhlan ja arjen keskelle sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä! Syksy olikin juhlien osalta yllättävän rauhallista. Onneksi on mukavia juhlia kaikki ja niinhän tässäkin kävi, että yhtiin juhliin ei nyt sitten päästä, kun sattui niin paljon kaikkea samaan aikaa. Kiitos Pipo-otus ❤️

      Poista
  3. Niin kaunis kakku taas! <3
    Upea itsenäisyyspäivä ja elämänmakuista menoa.

    Kaunista adventtiviikonloppua sinne teidän hulinaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna ❤️ Elämänmakuinen, se taitaakin olla juuri oikea sana kuvaamaan tätä meidän menoa juuri nyt 😅

      Poista
  4. Ihan hengästyttää tuo teidän joulukuun juhlahumu :) Upea kakku!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minuakin meinaa! Liian paljon menoja liian lyhyellä ajalla välillä jopa ahdistaa, vaikka ne kaikki olisikin mukavia juttuja. Mutta tämmöistä tämä välillä on, että kaikki kivakin kasaantuu yhdeksi sumaksi. Kiitos Pauliina ❤️

      Poista
  5. Teillä on kyllä juhlainen joulukuu!🤗 Mutta ruuhkan jälkeen tulee rauhallisempaa. Ja voihan jotakin välillä oikastakin näissä joulutohinoissa!💓

    Ihana kakku. Kivat korustelut!🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kommentti sulle hyppäsi jostakin syystä tuonne Pikku Akan alapuolelle 😅

      Poista
  6. OI, tsemppiä juhlaruuhkaan! Ja tosiaan joskus voi jotkut juhlavalmistelut vetää vähän vähemmälläkin panostuksellla. Silti tulee hyvät juhlat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, onneksi nuo lasten synttärihommatkaan eivät ole kovin vakavaa puuhaa. Mukava niitä on laitella, kun rahkeet ja aika riittävät ja sitten kun kumpikin on kortilla voi aivan hyvin oikaista 😊 Kiitos Pikku Akka ❤️

      Poista
  7. Tänä vuonna sattui näköjään juhlan täyteinen joulukuu. Syksy olikin juhlien osalta tosi rauhallista. Ja niinhän se menee, ettei joulun tulo ole valmisteluista kiinni. Vaikka mukava niitäkin on tehdä, ainakin niitä kaikkein perinteisempiä. Lapsetkin tuntuvat odottavat tiettyjä perinteitä ja eiköhän me saada raivattua niihin myös aikaa �� Kiitos Kaisu ❤️

    VastaaPoista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥