keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Alkukesän pihakierros


Nytpä tuleekin oikea kuvapläjäys alkukesältä!
Tervetuloa pihakierrokselle meidän pihaan!




Meidän piha alkaa näyttämään oikeastaan vasta nyt ensimmäistä kertaa sellaiselta 
miltä sen on tarkoitus näyttää eli melkein valmiilta 
(jos nyt pihat ikinä valmiiksi tulevat). Aika huippu tunne! 
Pieniähän osa istutuksista vielä on, mutta siellä ne kaikki ehkä kuitenkin ovat.
Ja sekin on mukavaa kun kuvia ei tarvitse niin tarkkaan enää rajata, 
mitä nyt kiertää kameralla tai kerätä sen sata maassa lojuvaa tavaraa 
ja siltikin sinne saattaa jäädä yksi pätkä puutarhaletkua ;D




Tästä on tullut minun lempparinäkymä!
Grillipaikalta kun katselee kesähuoneeseen päin 
tammi ojentelee oksiaan niin kuin salaisessa puutarhassa
(ainakin jos oikein kuvittelee ;D ).
Muuta salaista meidän pihassa ei taida sitten ollakaan.



Ihana runkosyreeni kukki tänä vuonna tosi runsaana.



Juhannusruusun sisar, hennon vaaleanpunainen morsiusruusu


Vielä minimallinen lumipalloheisi teki muutan suloisen kukkapalleron.


Meillä päin on ollut ihan superkuivaa, kaikki sadepilvet ovat kerta toisensa jälkeen 
kiertäneet meidän alueen. Viimeeksi ollaan saatu sadetta toukokuun kolmas päivä. 
Tai onhan täällä pari kertaa satanut senkin jälkeen, viime kerralla sen aikaa, 
että kerkesimme äkkiä kantaa pannukakut terassilta kesähuoneeseen 
ja melkein syödäkin ne, kun sade taas lakkasi. 
Ja se taisi olla sarjassamme rankin sadekuuro eli ei ihme vaikka nurmikko vähän rusehtaa.

Meidän kaivon pumppukin hajosi sopivasti, 
joten eipä ole tarvinnut miettiä myöskään iltajumppia, 
kun on käsin kantanut useamman sata litraa vettä kukille juotavaa. 
Toissapäivänä tosin mies sai pumpun kuntoon, joten taitaa olla taas aihetta jumppaan.

Nämä alkukesän kukkijat alkavat nyt tehdä tilaa kurjenpolville, köynnösruusulle,
 neilikoille ja muille seuraaville ihanuuksille.

Ihania kesäpäiviä sinulle



24 kommenttia:

  1. No onpa vain tunnelmallinen ja kaunis piha, nätisti olet laittanut ja muokannut pihaa. toivottavasti oman torpan kallioinen pihamaa näyttäisi myös jossain vaiheessa yhtä kauniilta! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju ❤️ Hiljalleen ollaan pihaa tehty jo monen monta kesää ja nyt viimein se alkaa näyttämään valmiilta. On aika mukava olo, kun viimein ollaan tässä pisteessä 🙂

      Poista
  2. OI, että teillä kukkii monenmoista suloisuutta. Niin kaunista ja idyllistä. Varmasti mahtava tunne saada tyytyväisenä ihastella omaa käden jälkeä puutarhassa. Kyllä täälläkin luonto kaipaisi vettä, mutta ei, pilvet kiertävät meidät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä palkitsevaa, kun viimein alkaa näyttämään valmiilta. Yhdenlaisia käsityötä tämä pihan laittokin ☺️ Ensi viikoksi on luvattu meille päin sadetta, jospa pilvet osuisivat viimein meidänkin kohdalle 😁 Kiitos kommentista!

      Poista
  3. "Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen!" Ihanaksi olet saanut laitettua pihapiirinne. Ilo siellä on varmasti viettää aikaa! 😘

    Näkymä kesähuoneelle tuskin kauniimpi voisi ollakaan. Jotain hämyisää minunkin sieluni siinä näkee. Tuollainen rinnemäinen tontti, jossa kukat kukkivat on niin kutsuvan näköinen. 💛

    Ihania hetkiä teille sinne salaiseen puutarhaanne! 😙💓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monen vuoden urakointi tuottaa viimein tulosta, niin palkitsevaa,kun piha alkaa olla valmis ja monet istutuksetkin on jo hyvän kokoisia. Minä olen niin tykännyt tästä meidän rinnetontista. Onhan se omalla tavalla haastava, mutta antaa myös paljon mahdollisuuksia. Ei voi ainakaan sanoa, että piha on tylsä, kun ei juurikaan tasaista kohtaa täältä löydy 😁😅 Kiitos Kaaru!

      Poista
  4. Kiviä,kalliota,kukkia ja mikä kesämaja!😍Onpa todella kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein paljon kiitoksia sinulle Tuovi Pietilä 💛

      Poista
  5. Oi miten mielettömän kaunista teillä on <3 Kukat kukkii niin kauniisti ja ovat elinvoimaisen näköisiä. Taidokas suunnittelu taustalla ja lopputuloksena nyt ihailtava piha :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Tämä meidän piha on kaikkea muuta kuin suunniteltu 😅 Tai kyllä niitä suunnitelmia joskus oli, mutta kun ollaan pihaa laitettu, niin esim. yllättäen ilmaantuneet kalliot on sanelleet aika paljon millaiseksi piha on muokkaantunut. Tuon kesähuoneen viereistä rinnetäkin aloin kaivamaan ajatuksella, että katsotaan mitä tulee vastaan ja mitä pystyy tehdä. Tuli kukkapenkki ja tuollainen kahvittelutasanne, kun Kallio nousi tuosta kohtaa taas niin korkealle 😄

      Poista
  6. Aivan ihana piha teillä kyllä ❤ Näistä sun kuvista käyn ammentaan voimaa itselle kun meinaa usko loppua oman pihatyömaan kanssa. Jospa meilläkin olis piha joskus edes hiukan vihreämpi ja kukkivampi mitä nyt. Ainakin kiviaitaa on taas edistetty monta metriä ja viimestään loppukesästä aijon sinne istuttaa kukkia jotka toivottavasti ensi kesänä jo ilahduttaisivat ja toisivat väriä vähän ympärille 😊 Tuo ruusu on kyllä kaunis. Mulla mahtaa olla samaa kasvamassa tuola ruusupenkissä. Se ei varmaan tälle kesää vielä ehdi kukkimaan mulle, mutta hyvässä kasvussa on onneksi 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni 💛 Onhan se hidasta tämä pihan(kin) teko ollut, kun kaiken muun ohessa sitä tekee. Ja sitten kun on näitä muitakin hidastavia tekijöitä, milloin isoa mahaa ja näitä pikkusankareita ja mitä kaikkea 😉 Kyllä tekin vielä joskus saatte nauttia valmiista pihasta. Mekin ollaan tätä vaivaiset kahdeksan kesää tehty 😅

      Poista
  7. Todella kaunista! Tuollainen kesähuone olisi minunkin unelmani. Tähän pihaan ei sellaista koskaan nouse, kun elellään tällaisessa välitilassa vailla tietoa missä loppuelämä asutaan, mutta jospa joskus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina ❤️ Tuskinpa meilläkään tämä loppuelämän koti on 😅 Tuon kesähuoneen paikalla oli vaan alkujaan mätä peltivarasto ja siihen oli pakko tehdä jotakin tilalle ja tehtiin sitten astetta kauniimpi ja kivempi "varasto" 😁

      Poista
  8. Niin kauniilta näyttää. Aivan mahtava tuo kesähuone 😍 voi kun meidänkin piha olisi pikkusen isompi niin sellainen meillekin tulisi. Tuo kuivuus kyllä mietityttää täälläkin. Kaikki sadekuurot ovat kiertäneet meidätkin. Illat on sitten saanut kastella pihaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina ❤️ Me ollaan kyllä tykätty tuosta kesähuoneesta 😍 Lapsille se on ollut kuin suuri leikkimökki, ovat siellä tosi paljon viettäneet aikaa. Minä olen täällä sormet ja varpaat ristissä, josko ensi viikkolla viimein sataisi. Harvoin sitä näin hartaasti sadetta odottaa 😅

      Poista
  9. Kaunis piha, ihanat kuvat.🌸🍃🌸
    Olette kyllä ahertaneet pihassanne, sen näkee kaikesta kauniista.

    Juhannuksen iloa!💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisu ❤️ Hyvää juhannusta myös sinne 🌿

      Poista
  10. Voi että miten kauniilta ja viihtyisältä teidän piha näyttää! Nyt pääsette nautiskelemaan monen vuoden työn tuloksesta. Kelit on ollut kyllä kohdillaan pihalla oleskeluun. Upeita kukkasia olette istutelleet ja tietysti tuo upea kesähuone, jonka etenemistä oli ilo seurata:)
    Mieheni hurahti keväällä ihan täysin pihan laitosta. Koko tän kevään ja kesän puuhastellut pihalla ja myllännyt maata ja millon tulee aina uutta kukka tai multalähetystä. Itse asiassa just tulikin sähköasentaja laittamaan valoja kukka-altaaseen. Tuo lumipalloheisi kuulostaa muuten hirmu tutulle. Muistaakseni taisi mainita istuttaneensa sellaisen.. Jospa meilläkin päästäis nauttimaan valmiista pihasta parin vuoden päästä:D Mukavaa kesän jatkoa sinne teille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo pihahommatkin on vähän sellaisia mitkä vie mukana, yhdenlaista käsityötä nekin 😂 Kuulostaa hyvältä tuo teidän pihaprojekti 👍 Meillä pitäisi vielä nuotiopaikka siistiä loppuun. Ehkä jotakin penkkejä tms. sinne rakennella, niin sais pihan vikankin nurkan siistiksi. Tai tuntuu, että joka kesähän sitä jotakin prokkista keksii, vaikka muka valmista pitäis olla 😂😅 Kiitos Villa Pipo ❤️

      Poista

Kiva kun ilahdutit pienellä merkillä ♥