Syksyn kauneus ja karuus

Lokakuun ensimmäisenä aamuna toivotin instagramin 

puolella lempeää lokakuuta meille jokaiselle.

Enpä silloin aavistanut, että jo muutaman tunnin päästä ollaan 

pikku murun kanssa sairaalassa. Ei alkanutkaan meidän lokakuu niin 

lempeästi kuin olisin toivonut.

En ole oikeastaan ikinä pitänyt terveyttä itsestään selvänä, 

mutta silloin kun se uhkaa horjua, niin silloin sitä osaa jotenkin taas aivan 

eritavalla arvostaa. Terveys on lahja, samoin kuin koko elämä.

Tällä hetkellä syksyinen luonto puhuttelee aivan erityisellä tavalla. 

Syksyisin kauneuden rinnalla kulkee myös haikeus siitä, 

että kohta kaikki on taas niin kovin karua.Vielä hetken koko luonto 

räiskyy kuin ilotulituksessa. Värejä ja kauneutta löytyy mihin vain suuntaa katseena.

Hetken päästä kaikki on ohi, luonto riisuutuu ja jälkelle jää vain ruskean eri sävjä.

Omalla haikealla tavalla sekin on sitten kaunista, 

jos osaa vaan katsoa sitä oikealla tavalla, lempeästi.

Samallalailla ihmisen elämä on kaunista, mutta samalla kertaa niin kovin karua.

Emme voi tietää huomisesta, mitä se mahtaa tuoda tullessaan.

Onko seuraavan mutkan takana asioita mitkä heittävät elämän päälaelleen,

tuntuvat kipuna rinnassa. Miten hauraaksi ja pieneksi sitä tunteekaan 

itsensä isojen asioiden edessä.

Tällä hetkellä olen tavattoman kiitollinen omasta perheestä ja muista läheisistä ♥ 

Sekin on jännä miten kiitollisuus korostuu elämän kipukohdissa.

Voi kumpa ensi viikko toisi hyviä uutisia tullessan!

Tai ei ainakaan kovin pahoja!

Loppuun on pakko laittaa vielä kuva haapakujasta hetkeä ennen syyspukua.

Niin kaunis jokaisena vuodenaikana, samoin kuin kuvssa oleva juhannusruusu.

Luonnolla on ihmeellinen voimaannuttava ja rauhoittava vaikuus.

Nautitaan tästä vielä hetken kestävästä kauneudesta ♥