tiistai 25. kesäkuuta 2013

Lomatunnelmissa


Miehellä alkoi juhannuksesta kauan odotettu kesäloma. Ainut riski miehen lomissa on se, että koko lomailu menee remonttihommissa. Niinpä tänä vuonna me ajateltiin minimoida kyseinen riski ja hakea lomatunnelmia ihan muualta kuin kotoa vasaran ja sahan ääreltä.



Jospa sitten parin viikon mielen ja ruumiin lepuuttamisen jälkeen jaksaisi taas loppuloman huhkia porakoneen ja sirkkelin parissa sekä heilutella maalisutia.  Tälle kesälle kun pitäisi vielä värkätä kunnon teranssi, siis sellainen johonka mahtuu pöytää ja jonkin moista alustaa takamukselle. Sitten olisi sokkelinmaalausurakka ja hyvä olisi jos saisimme aloitettua ikkunanpuitteitten laitonkin. Niin ja loput nurkkalaudat pitäisi asentaa ainakin. Ja oishan sitä vielä muutakin hommaa, mutta kait sitä pitää jotakin jättää ensi kesällekkin, jotta silloin ei ihan laiskistu... :)


Lapset ovat ainakin päässeet jo ihan lomatunnelmiin. Kyselevät kokoajan milloin lähdetään ja otetaanko sitä, tätä ja tuota mukaan ja mitä me tehdään reissussa...
Ja kyllä sitä itsekkin huomaa höllänneensä arkisia ajatuksia ja miettivänsä vähän samoja juttuja kuin muksut... että mitäs sitä tarviikaan mukaan ja mihin kaikkeen sitä autonnokan kääntääkään :)


Minusta ei taida kuulua pariin viikkoon mitään, sillä jätämme kaikki tietokonevehkeet kotiin! Ja omistan kaikenkukkuraksi niinkin aataminaikaisen puhelimen, jolla ei pääse nettiin ;) Lomailua parhaimmillaan :)


Mutta nyt, pidemmittä puheitta tämä mamma lähtee jatkamaan pakkaushommia...
Jotta huomisaamuna, melkein yhtäaikaa auringon nousun kanssa, pääsemme suuntaamaan nokkamme kohti pohjoista!

Minkäslaisia kesäsuunnitelmia teillä on?

torstai 20. kesäkuuta 2013

Juhlaa juhlan perään


Meille on kasaantunut useampi juhlapäivä näin juhannuksen alle. On Kirpun synttärit ja pari muutakin merkkipäivää. Tänä vuonna ajateltiin juhlistaa kaikki juhlat yhdellä kertaa ja vielä ihan pienellä kokoonpanolla. Kirppukin täyttää vasta vuoden eikä tajua tuon taivaanlista omista syntymäpäivistä, jotenka suurempia kekkereitä en jaksnut ainakaan tähän hätään järkätä.
Saapi nähdä jos vaikka myöhemmin pitäisi sitten jotkut epäviralliset juhlat. Oishan se kiva taas nähdä kauempana asuvia omia kavereita ja sisaruksia (lue Kirpun kummeja) :D


Me siis otettiin varaslähtö juhannukseen ja herkuteltiin tänään kevyesti kesän ensimmäisellä mansikkakakulla. Ja kakustahan piti tehdä ISO, jotta sitä syödessä ei tarvi pihistellä ja jotta sitä riittää myös huomiselle!
Kakun välissä on keksinmuruilla ja tummalla suklaalla höystettyä mansikkarahkaa.


Luottokeksejä eli suklaakarpalocookieseita. Ne on niin herkkuja ja helppo tehdä.





Tulipas tehtyä sitten marenkejakin. Tämä on toinen kerta elämäni aikana kun mokomia olen väsännyt ja tällä kertaa ne jopa onnistuivat. Ekalla yrityksellä niistä tuli onttoja :O




Lasten kanssa tuli haettua valtavat kimpulliset kukkia. Niitä sitten ollaan ripoteltu sisälle ja ulos tuomaan juhlantuntua huomista juhannusta ja tämänpäiväisiä kakkukekkereitä varten :)
Kukkakimpu ja kesä, ne vaan kuuluvat yhteen!
Ja juhannuksena pitää kukkakimppuja olla ympäri taloa ja mielellään teranssillakin :)

 




Oikein aurinkoista ja mukavaa juhannusta kaikille täällä pöyrähtäneille!

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Sinipunaista


Täältä tulisi vielä muutamia ompelemiani kesävaatteita esittelyyn...

Poika kaipasi kesäksi jonkinnäköistä päänsuojusta ja koska kaupasta ei löytynyt oikein iskevää hattua niin tein sitten itse sellaisen. Minulla oli viimevuoden lätsäompelusta kaavat tallella (jostakin vanhasta Ottobrestä piirrelty), jotenka päätin mennä helpoimman kautta ja tehdä samanmoisen mitä viimevuonna pojalla oli, mutta tietenkin isomman.


Sitten tulee kuvia pojan parista t-paidasta: turkoosista tähtipaidasta ja...


... apilapaidasta, jonka kanssa kävi vähän hassusti.
Huomaatteko siinä jotakin outoa?!?


Jep, nappilista on luiskahtanut vähän väärään kohtaan ;)
Aina ei voi onnistua, tästä tuli siis kotipaita!
Tämä oli elämäni eka nappilista minkä olen ikinä tehnyt paidan edustaan ja epäonnistumisesta suivaantuneena silppusin loputkin kankaasta ja tein toisen samanlaisen paidan , vähän isomman vaan ja erivärisillä kanteilla.



Ja jippii, tässä paidassa nappilista näyttäisi olevan kutakuinkin siellä missä sen pitääkin olla. Tämä paita saa jäädä odottamaan, että poika kasvaa ellen keksi sille parempaa käyttöä ennen sitä.

Molemmat kankaat, tähti ja apila, on tilattu Metsolasta.


Kesävaatteita penkoessani huomasin pojan pihashortseissa muutaman kesähousun mentävän raon. Niinpä pakkopikasurautuksena syntyi kahdet pihapöksyt saaduista kankaspaloista.
Kaavana näissä molemmissa on helppo Ape Island (OB 3/2011) kevyesti muokattuna. 

****

Huh, huh, tulipa sininen postaus... 
Pakko laittaa loppuun jotakin muutakin väriä!

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Remontohommia


Tälle tarttis tehdä jotakin....

Kuva otettu tulevasta aulasta just ennen kunnon rempan aloitusta!

Katseltuani, muuton jälkeen, puolisen vuotta portaikon ja yläkerran käytävien tummuneita paneeleita minulle iski joka aamu alakertaan mennessa armoton pahoinvointi. YÖK!
Yhtenä aamuna ällötys oli niin suuri, että oli tartuttava pensseliin...
Ensiapuna, ennen varsinaista yläkerran remppaa, portaikon  ja yläkerrassa olevat paneeliseinät saivat valkoisen maalin ylleen ja johan pahoinvointikin helpotti!

Mielenkiintoisia eristeitä käytetty ennenvanhaa... tästä kohtaa löytyi vanha täkki, villapuseroita ja kalsareita!

Ensiapumaalauksesta on kulunut jo muutama vuosi... 
Talvella aloitettiin sitten vihdoista viimein remppaamaan ihan kunnolla puolikasta yläkertaa. Silloin elättelin toivoa, että kesäkorvalla päästäisiin jo asuttamaan uusia tiloja, mutta, mutta... taisin olla liian optimisti!! En taaskaan älynnyt laskea kaikkia mahdollisia elämän muutuvia tekijöitä mukaan... Ja alkukesän hellejaksokin vähän viivästytti hommia, kun mieskin puurti silloin ulkona!

Meidän tuleva makkari!

Meidän vanhempien, tuleva makkari, aula ja käytävä pääsivät ensimäiseen remonttisatsiin. Loput yläkerrsta päätyy, toivottavasti, sorkkaraudan uhriksi ensi talvena. Tilat olivat sen verta järkyttävässä kunnossa, että kaikki meni purkuu...


Samalla vaivalla, ainakin melkein ;), avattiin makkarin katto ihan harjakorkeuteen saakka. Huonekorkeuden kasvettua tuntuu, että pikkunen makkari on saanut monta neliötä lisää tilaa.

Kylmä vintti eristettiin ja avattiin tuomaan muutama lisäneliö aulaan.

Lattian vaihdon yhteydessä huomattiin, että lattianiskat eivät ole missään kiinni.
Ilmankos lattiat ovat olleet himpunverran kierot ja keinuvaa sorttia! Onkohan talon rakennusaikana naulat loppuneet kesken vai onkohan kiinnittämättömyys pula-ajan säästöjä... Kaikkea sitä tuleekin vastaan vanhassa talossa!

Aulan seiniä pääsisi jo maalaamaan...

Nyt yläkerta on jo hyvällä mallilla, kattoa, sähköjä, pintakäsittelyä ja viimeistelyä vaille valmis! 
Oikeasti menee kyllä vielä hyvä tovi ennenkuin pääsen sisustushommiin, mutta jotenkin kesällä sitä on enemmän kärsivällisyytä, toivottavasti ainakin ;D


 Makkari on saanut jo värin lattiaan. Se on vahattu Osmo Colorin antiikki tammi- sävyllä, samalla mitä meillä on alakerrankin lattioissa. Seinät tulevat olemaan, ainakin nyt aluksi, valkoisella maalipinnalla. Ehkä joskus sinnekin tulee tapetit seinään, mutta se saa odottaa kyllä parempaa ajankohtaa...


Katon korotukseen me ollaan miehen kanssa enemmän kuin tyytyväisiä! Kannatti kyllä nähdä se avauksen vaiva!

Nyt minulla onkin mietinnässä, että minkä väriseksi nuo palkit käsittelisi!?!
Jos ne vetäisee valkoisiksi, ne taitaa hukkua valkoiseen kattoon. Lattian väri taas on ehkä vähän hassu tuolla yläilmoissa. Mitenköhän olisi joku lattiaan sointuva harmahtava sävy...

Mitäs mieltä te ootte, minkä värisiksi käsittelisitti nuo kattopalkit?

Ja vielä lopuksi... tervetuloa kaikki uudet lukijat seuraamaan Valkoisen Talon touhuja!!

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Oi, ihana kesäkuu!!


Kesäkuu on ehdottimasti, touko- ja elokuun lisäksi, lempparikuukauteni. Nautin niin siitä kun jokapuolella tuoksuu ja kukkii. Iltaisin olen istunut luvattoman kauan lukemassa avoimen keittiönikkunan äärellä ja nauttinut kesän tuoksuista, kielon-, ruusun-, syreenin-, koko kukkivan pihan ja metsän tuoksuista...


 Kurttulehtiruususta tuli napattua kukkia pikkuterassilla roikkuvan käkkyräoksan tuikkukippoihin. Tuikkukipot on tullut kauankauan sitten askarreltua pilttipurkeista, rautalangasta ja helmistä.


Samoja ruusuja nappasin myös kuistille maitotonkaan.
Näitä ruusuja meillä riittääkin... 
Yksi iso puska on saanut jäädä paikalleen ilostuttaamaan jokakesäisellä kukkamerellään. Toinen valtava puska me ollaan saatu hävitettyä. Sitten olisi vielä pienempiä puskia, jotka pitäisi kaivaa maasta pois. Kivoja ruusuja, mutta liika on liikaa...


Lupiinit on kivan näkösiä maljakossa ja niitä tuleekin haettua usein ulkoportaille kimpullinen, mutta omalle pihalle en niitä enää halua kasvamaan! Meillä on ollut myös niistä aikamoinen reisa, mutta onneksi nekin on suurinpiirteiin kuollut sukupuuttoon pihaltamme.


Jotenkin tämä kesä ja kukkien aika on ihan hassua...
Joka päivä tulee kierrettyä kukkapenkit ja istutukset läpi ja tarkistettua, että onkohan tuokin nuppu aiennut vähän enemmän jo aamusesta ja onko tomaatteiin tullut lisää kukkia...!


Hopeahärkki on ilahduttanut joka kesä upealla kukkaloistolla. Se näköjään viihtyy pihassamme. Ja hyvä, että viihtyy, tykkään tosi paljon sen herkistä kukista.


Pakko laittaa vielä kuva minun runkosyreenistä, tammelan kaunottaresta, joka on kukkinut koko pienen puun valtavalla voimalla.
Viimekesänä siinä oli vain kaksi isoa kukkaterttua, mutta nyt koko puu on kuin kesäinen poutapilvi!

Miten kukkiva luonto voi tehdäkkin niin iloiseksi ja antaa hyvän mielen...
Ai, että nautin tästä kesästä... ...taas kerran :D

Hyvää viikonloppua kaikille, nauttikaahan tekin!!

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Sieniä ja ronsuja


Jep, näillä ilmoilla ei kyllä pitkähihasia tarvita, mutta esittelenpä tässä kuitenkin Kirpun uuden sienipaidan. Tekasin sen samalla kun sain vihdoista viimein viimeisteltyä läjän t-paitoja. T- paidat valmistuivat juuri parahiksi kun tänne pukkasi kunnon helleaalto! Jes!


"Buhuuuu... mä en tykkää, että mua kuvataan nyt enempää..."

Jaahas, tarvii varmaan siirtyä ulos ja kokeilla josko typykkä olisi siellä enemmän yhteistyökykyinen...


Juup, heti alkoi sujumaan paremmin :)
Sienikangas on tilattu Kestovaippakaupasta.


Olen ommellut jo aikasemmin isommille muksuille samanmoiset paidat, joskin eri väriset. Niistä mainitsin jo blogin alkuaikana. Laitten nyt kuitenkin niistäkin vielä tänne sovituskuvia kun paitojen värit sointuvat mielestäni tosi kivasti yhteen.


Ensimmäiset samanlaiset paidat koko sakilla. 
En ole kauheena perustanut "sisarusvaatetuksesta" (siis en ole pukenut ikinä lapsia samanlaisiin vaatteisiin, joskin samantyylisiin :D), mutta tätä sienikangasta oli aikoinaan pakko tilata kaikille omat pätkät. Ja aikas hauskasti paidat sointuvat yhteen!


Sitten niihin enemmän ajankohtaisiin eli t-paitoihin...


Samaisesta Kestovaippakaupasta tilatusta norsukankaasta valmistui myöskin sisaruspaidat. Tästä kankaasta oli tarkoitus tehdä vaan poitsulle kesäpaita, mutta sitten minua alkoi ärsyttää puolikas kangaspalanen, joka olisi jäänyt lojumaan taas kaapinkätköihin ties kuinka pitkäksi aikaa. Niinpä päätin tuhota koko palasen ja ompelin siitä toisenkin t-paidan, vähän isomman vaan. Se päätyi tytön käyttöön.

 
T-paitoja tuli kyllä tehtailtua enemmänkin, mutta en viitsi mahduttaa kaikkia kuvia samaan postaukseen!
Jotenka paitakuvia on tulossa jossakin vaiheessa vielä lisää...


Kaikkien paitojen kaavat on omiani.